Tiedote 29.4.2013

Tuulinen sää viilentää vapun juhlintaa

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 29. huhtikuuta tekemän ennusteen mukaan vappua vietetään melko viileässä ja epävakaisessa säässä, lisäksi etelässä on myös tuulista.
Kuva: Eija Vallinheimo

Vappuaattoa vietetään pohjoisessa pilvisessä säässä ja ajoittain sataa vettä tai räntää, Lapissa myös lunta. Maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys on vaihtelevaa ja sadekuuroja esiintyy monin paikoin etenkin iltapäivällä. Voimakkaimmissa kuuroissa voi sataa myös rakeita tai ukkonen jyrähdellä. Lämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa ylimmillään 8…9 asteeseen, mutta sadekuuroissa lämpötila laskee noin 5 asteeseen. Lisäksi puuskainen lounaistuuli saa sään tuntumaan etenkin etelässä viileämmältä ja se saattaa koetella keveyden juhlarakenteiden kestävyyttä. Pohjoisessa lämpötila jää 2 ja 6 asteen välille, mutta tuuli on heikompaa.

Vappuyö on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen poutainen ja melko selkeä. Lämpötila laskee 0 ja +4 asteen välille. Pohjoisessa jatkuu sää jatkuu epävakaisena ja lämpötila on nollan vaiheilla.Vappupäivä on maan etelä- ja länsiosassa poutainen ja melko aurinkoinen, mutta edelleen tuulinen. Itä- ja pohjoisosassa maata on pilvisempää ja ajoittain sataa vettä tai räntää. Lämpötila kohoaa etelässä paikoin reiluun 10 asteeseen, muuten lämpötiloissa ei tapahdu suuria muutoksia vappuaattoon verrattuna.

Vuosi sitten etelässä päästiin yli 15 asteen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi sitten vappua vietettiin melko tavanomaisen sään merkeissä. Sekä vappuaattona että vappupäivänä maan pohjoisosan ja Kainuun yli liikkui hajanainen sadealue, kun taas etelämpänä vappua vietettiin poutaisessa ja osin aurinkoisessa säässä. Vappuaattona lämpötila kohosi etelässä paikoin yli 15 asteen, mutta vappupäiväksi pohjoisesta virtasi jo hieman viileämpää ilmaa.

Tilastojen mukaan lämpötila on vappuna keskimäärin maan etelä- ja keskiosassa päivisin 10 ja 15 asteen välillä kun taas maan pohjoisosassa päivälämpötila on pääosin 5 ja 10 asteen välillä. Yöllä lämpötila laskee maan keski- ja pohjoisosassa vielä vapun aikaan tyypillisesti pakkasen puolelle, maan eteläosassa yölämpötila on tavallisesti asteen tai pari plussan puolella. Mahdolliset sateet tulevat etelässä tyypillisesti vetenä, pohjoisessa myös räntä- ja lumisateet ovat tavanomaisia.

Ehjä lumipeite löytyy vappuna tyypillisesti Oulun pohjoispuolelta Ilomantsiin ulottuvan linjan pohjoispuolelta. Muutaman senttimetrin lumikerros maan keskiosassakaan ei ole erikoista. Tänä vappuna yhtenäisen lumipeitteen raja on hieman pitkän ajan keskiarvoja pohjoisempana.

Lue lisää:

Vappusäätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/vappuKevättilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kevattilastot

Maksuttomassa sääsovelluksessa on saatavissa sääennuste yli 17 000 paikkaan Suomessa sekä tuhansiin ulkomaan kohteisiin. Sääsovellus tuo myös Suomessa voimassa olevat varoitukset helposti käyttäjien ulottuville. Samalla voit tarkistaa myös säähän liittyvät varoitukset Suomessa. Saatavilla iOs, Android, selainversio ja Windows Phone 8. Lue lisää: http://ilmatieteenlaitos.fi/924