Tiedote 7.7.2021

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Suomen turvallisuuteen

Uusi tutkimusraportti tarkastelee ilmastonmuutoksen aiheuttamia turvallisuusriskejä Suomessa. Suomella on hyvät edellytykset kohdata ja vastata ilmastonmuutoksen aiheuttamiin uhkiin. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset muualla maailmassa ja yhteiskunnallinen siirtymä kohti hiilineutraaliutta luovat turvallisuusuhkia kuitenkin myös Suomelle.
Kuva: Adobe Stock

Ilmastonmuutoksella on monenlaisia vaikutuksia ihmisten ja yhteiskuntien turvallisuuteen. Suomeen kohdistuvat turvallisuusriskit muodostuvat sekä paikallisista että ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja hillintäpolitiikkaan liittyvistä erilaisista, vaikutusketjujen kautta maailmalta heijastuvista ilmastoriskeistä. Raportissa on tunnistettu sekä kuvattu mahdollisia turvallisuusriskejä Suomen näkökulmasta.

Turvallisuutta uhkaavat riskit aiheutuvat joko fysikaalisista ilmastojärjestelmän muutoksista (fysikaaliset riskit) tai ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten rajoittamiseksi vaadittavasta yhteiskunnallisesta siirtymästä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa, eli siirtymäriskeistä.

Tutkijoiden mukaan merkittävimmät uudet ilmastonmuutokseen liittyvät turvallisuusriskit Suomessa aiheutuvat todennäköisesti epäsuorista, rajojemme ulkopuolella alkavista tapahtumaketjuista tai siirtymäriskeistä. Lähtökohtaisesti Suomella on muiden vauraiden maiden tavoin hyvät teknologiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset edellytykset ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien ja uhkien hoitamiseen. Tämä kuitenkin vaatii uusien turvallisuusvaikutusten tunnistamista ja seurantaa sekä poliittista tahtoa ja resurssien ohjaamista riskien hallintaan.

“Ilmastonmuutokseen liittyvät mahdolliset turvallisuusriskit tulisi ottaa huomioon riskiarvioissa entistä laajemmin, ja huolehtia siitä, että riskejä vähennetään ja niihin varaudutaan kokonaisvaltaisesti”, toteaa Sanna Erkamo, raportista vastannut tutkija.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat moninaisia ja turvallisuusriskit tunnetaan puutteellisesti

Ilmastonmuutos voi vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti yhteisöjen vakauteen ja ihmisten turvallisuuteen. Turvallisuusriskit tai niiden vaikutusketjut Suomessa tunnetaan kohtuullisesti, mutta maailmalta Suomeen heijastuvien turvallisuusvaikutusten tunnistamisessa on puutteita.

Suomessa ilmastonmuutoksen voimistamat sääilmiöt, kuten rankkasateet, rajuilmat, helle- tai kuivuusjaksot, voivat vahingoittaa kriittistä infrastruktuuria ja energiajärjestelmiä, logistista järjestelmää ja kansalaisten terveyttä. Ilmastonmuutoksen haitta voi olla alueellinen, kuten esimerkiksi heikkenevät olosuhteet maataloudelle Länsi-Afrikassa, mutta se voi synnyttää myös laajemmin turvallisuusriskejä heikentämällä ruokaturvaa ja yhteiskuntien vakautta.

Epäsuorat turvallisuusriskit liittyvät siihen, miten ilmastonmuutos vaikuttaa talouteen sekä poliittisiin ja geopoliittisiin asetelmiin. Ilmastonmuutos voi esimerkiksi lisätä muuttoliikkeitä ja kasvattaa konfliktien riskiä. Se voi lisätä myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja vastakkainasetteluja. Myös ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävä ilmastopolitiikka voi lisätä yhteiskunnallista tyytymättömyyttä ja epävakautta. Energiamurros saattaa synnyttää suurvaltapolitiikkaan asti heijastuvia geopoliittisia jännitteitä.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Heikki Tuomenvirta, Ilmatieteen laitos, puh. 050 574 6824, heikki.tuomenvirta@fmi.fi

Ilmastoturvallisuus ja Suomi -raportti on luettavissa: http://hdl.handle.net/10138/331783

IlmastonmuutosHiilineutraaliusIlmastoturvallisuus