Tiedote 1.8.2018

Heinäkuussa rikottiin lämpöennätyksiä

Eilen päättynyt heinäkuu oli Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian lämpimin heinäkuu. Keskilämpötila oli Lapissa viisi astetta ja muualla maassa 2,5–4 astetta tavanomaista korkeampi.
Photo: Hannu Manninen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuun koko maan keskilämpötila, 19,6 astetta, on Suomen mittaushistorian korkein. Edellinen heinäkuun keskilämpötilaennätys, joka on vuodelta 1941, ylitettiin 0,4 asteella. Vertailukelpoinen aineisto alkaa 1900-luvun alusta.

Myös paikkakuntakohtaisia keskilämpötilan ennätyksiä rikottiin paikoin maan länsiosassa ja laajalti maan pohjoisosassa. Esimerkiksi Sodankylän Tähtelän havaintoasemalla heinäkuun keskilämpötila oli 20,1 astetta, mikä on lämpimin havaintoaseman 111 vuoden pituisessa mittaushistoriassa. Edellinen ennätys vuodelta 1925 ylitettiin jopa 1,6 asteella. Maan etelä- ja itäosassa tätä lämpimämpi heinäkuu on ollut viimeksi vuonna 2010 ja paikoin myös vuonna 2011.

Heinäkuun keskilämpötila oli Lapissa noin viisi astetta ja muualla maassa 2,5–4 astetta tavanomaista korkeampi. Kuukauden keskilämpötilat olivat suuressa osassa maata 18–21 astetta. Ainoastaan aivan pohjoisimmassa Lapissa jäätiin alle 18 asteeseen. Kuukauden ylin lämpötila, 33,7 astetta, mitattiin Vaasan Klemettilän havaintoasemalla 18. päivänä ja kuukauden alin lämpötila, -1,7 astetta, Sallan Naruskalla 1. päivänä.

Hellepäiviä oli heinäkuussa yhteensä 27, eli jossain päin Suomea lämpötila nousi yli 25 asteeseen 27 päivänä. Tätä enemmän hellepäiviä on heinäkuussa ollut edellisen kerran koko maan tasolla vuonna 2010, jolloin heinäkuussa oli yhteensä 30 hellepäivää. Yksittäisistä mittauspaikoista helteisin oli Kauhavan lentokenttä, missä oli yhteensä 22 hellepäivää. Tämä oli kyseisellä havaintoasemalla suurin heinäkuisten hellepäivien lukumäärä vuodesta 1959 lähtien tarkasteltuna. Myös Lapissa ja Ahvenanmaalla rikottiin havaintoasemakohtaisia hellepäivien lukumääräennätyksiä.

Heinäkuun sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi suuressa osassa maata. Lähinnä maan etelä- ja itäosassa sademäärä oli paikoin hieman tavanomaista suurempi. Kuivimmilla alueilla Ahvenanmaalla ja paikoin maan länsi- ja keskiosissa sademäärä jäi alle viidennekseen tavanomaisesta. Suurin kuukauden sademäärä, 121,5 millimetriä, mitattiin Kouvolan Anjalassa. Myös suurin vuorokautinen sademäärä saatiin Anjalassa, kun kuukauden 21. päivä siellä satoi 81,1 millimetriä. Vähiten heinäkuussa satoi Jomalan Jomalabyssä, missä kuukauden sademäärä oli vain 4,2 millimetriä.

Aurinko paistoi heinäkuun aikana maan etelä- ja keskiosassa noin 300–350 tuntia ja lounaissaaristossa ja maan pohjoisosassa noin 350–400 tuntia. Auringonpaistetunteja kertyi koko maassa keskimääräistä enemmän, mutta erityisesti maan pohjoisosassa auringonpaistetuntien määrä oli suuri. Esimerkiksi Sodankylän Tähtelässä aurinko paistoi noin 160 tuntia enemmän kuin heinäkuussa keskimäärin. Edellisen kerran näin aurinkoista on heinäkuussa ollut Sodankylässä vuonna 1980.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Heinäkuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/heinakuuSääennätyksiä: http://ilmatieteenlaitos.fi/saaennatyksia

Säästä twiittaavat @meteorologit