Tiedote 12.11.2012

Uusi palveluratkaisu edistämään merikuljetusten tasapuolista kohtelua

Merikuljetusten tasapuolisen kohtelun takaamiseksi Euroopassa ollaan toteuttamassa uutta innovatiivista ratkaisua.

Merikuljetuksiin kohdistuu tulevina vuosina suuria paineita, minkä takia sekä viranomaiset että teollisuus kaipaavat luotettavaa ja kustannustehokasta päästöjen seurantapalvelua. Ilmatieteen laitos on yhdessä Alankomaiden ilmatieteen laitoksen ja Euroopan avaruusjärjestön ESAn kanssa kehittänyt uutta palveluratkaisua (SAMBA) merikuljetusten tasaveroisen kohtelun tukemiseksi. Ratkaisu yhdistää avaruudessa, ilmakehässä ja maanpinnalla toimivia järjestelmiä.

SAMBAn tarjoamille palveluille on runsaasti käyttöä. Kun laivaliikenteen päästöjä koskevat määräykset, kuten EU:n rikkidirektiivi astuvat tulevina vuosina voimaan, tarvitaan oikeudenmukainen järjestelmä sen varmistamiseksi, että kaikki toimijat noudattavat samoja sääntöjä eikä määräysten vastaisella toiminnalla vääristetä kilpailua. Merenkulkuviranomaiset ovat kiinnostuneita tiedoista, jotka auttavat heitä seuraamaan määräysten noudattamista ja ovat yhdistettävissä jo olemassa oleviin seurantajärjestelmiin. Ympäristöviranomaiset ja lisäarvoa antavien tietojen tuottajat haluavat luotettavia tilastoja, jotka kuvaavat merikuljetusten päästöjä sekä avomerellä että satamissa. Varustamot kokevat, että tasapuolisuutta lisäävät toimet tarjoavat mahdollisuuksia toimintojen kehittämiseen ja kustannusten karsimiseen. Tässä tarvitaan luotettavia tietoja.

Ensimmäisessä vaiheessa SAMBAn tavoitteena on varmistaa, että laivaliikenteen päästöjen seurannassa voidaan hyödyntää satelliittipalveluita. Tavoitteeseen päästään yhdistämällä AIS/GPS-pohjainen merellisten päästöjen seuranta ja kaukokartoitukseen perustuva ilmansaasteiden valvonta. Tuloksena saadaan palvelu, jonka tuottamien tietojen avulla on mahdollista valvoa meriliikenteen päästörajojen noudattamista.

Ilmatieteen laitos on lisäksi solminut tietojen esittämistä koskevan sopimuksen, jonka toisena osapuolena on ExactEarth, satelliittipohjaisen Automatic Identification System (AIS) toimittaja. AIS tuottaa automaattisesti tietyn väliajoin laivoille tietoa toisilleen lavoista, niiden sijainnista, kurssista ja nopeudesta.

Tähän mennessä saadut tulokset osoittavat, että päästömääräysten noudattamista laivaväylillä voidaan valvoa avaruudesta käsin. Yhteistyössä viranomaisten ja tiedontuottajien kanssa voidaan teknisiä mahdollisuuksia laajentaa niin, että myös yksittäiset päästörajojen ylitykset ovat havaittavissa.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Tapani Stipa, Ilmatieteen laitos, puh. 040 505 8090Dr. Folkert Boersma, Royal Dutch Meteorological Institute, puh. +31 30 220 6618

ESA website: http://iap.esa.int/projects/maritime/samba

Kuvatekstit:

Kuva 1. Laivaliikenteen päästöjen seurannassa voidaan hyödyntää satelliittipalveluita.

Kuva 2. Laivaliikenteen hiilidioksidipäästöt perustuen yksittäisten laivojen liikkumiseen.

3. Laivaväylät ovat selkeästi nähtävissä satelliittihavainnoissa. Kuvassa näkyy typpidioksidipäästöjä.