Tiedote 19.6.2018

Juhannusliikenteessä ruuhkaisinta torstaina ja sunnuntaina

Liikenneviraston arvion mukaan juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan torstaina 21.6. kello 11–20 välillä ja paluuliikenne taas sunnuntaina 24.6. kello 10–22. Viranomaiset muistuttavat, että matka sujuu leppoisammin, kun kuski on kunnossa ja ajoreitti tarkkaan harkittu.
Photo: Johanna Ekman

Juhannuksen menoliikenteen vilkkain päivä on totuttuun tapaan juhannusta edeltävä torstai kello 11 ja 20 välillä. Tuttua on myös se, että monet valtaväylät voivat ruuhkautua menoliikenteen huipputunteina. Kun liikenne on vilkkaimmillaan, ajonopeudet saattavat laskea paikoitellen 2040 km/h normaalia alemmiksi.

"Tyypillisesti liikenne jonoutuu etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä. Esimerkiksi valtatiellä 4 liikennettä on nyt torstaina noin 50 % enemmän kuin normaalina kesäperjantaina", sanoo liikennekeskuspäällikkö Juha Alikoivisto.

Ruuhkia voi syntyä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Yksi perinteinen ruuhkapaikka on valtatie 9 Alajärven kohdalla. Tänä vuonna kyseinen kohta on luultavasti normaaliakin ruuhkaisempi, sillä tien vaihtoehtoisena reittinä käytetyllä kantatiellä 58 on tietyö. Aikaisempien vuosien tapaan myös valtatie 4 Jyväskylästä pohjoiseen ja valtatie 5 Mikkelistä pohjoiseen voivat ruuhkautua.

Joillakin alueilla liikenne saattaa sujua edellisiä juhannuksia sujuvammin. Tästä yksi esimerkki on Turun saariston lauttaliikenne. Tänä vuonna lauttojen jonotusaikojen ennustetaan olevan tavallista lyhyemmät, sillä suosittu Parainen–Nauvo-väli tullaan liikennöimään kahdella suurella lautalla.

Liikennevirasto arvioi, että myös perjantaina 22.6. juhannuksen menoliikenne on kohtalaisen vilkasta varsinkin kello 10 ja 13 välillä.

Paluuliikenne keskittyy sunnuntaille

Juhannuksen paluuliikenne on vilkkaimmillaan sunnuntaina 24.6. kello 10 ja 22 välillä. Ruuhkia voi esiintyä varsinkin valtateillä 4 ja 5 Helsinkiin päin ja valtatiellä 9 Jyväskylästä Tampereelle. Paluuliikenteessä ruuhkaisimmat tiet ovat siis pitkälti samat kuin menoliikenteessä, mutta suunta vain on eri. Liikennevirasto arvioi, että paluuliikenteessä ruuhkat ovat maltillisempia kuin menoliikenteessä.

"Meillä on omat ennustuksemme ruuhkista, mutta tilanteet voivat aina muuttua. Jos sää on hyvä ja onnettomuuksia ei satu, voi liikenne sujua selvästi ennakoitua paremmin. Tätä me tietenkin toivomme", toteaa liikennekeskuspäällikkö Alikoivisto.

Juhannusta juhlitaan epävakaisessa säässä

Ilmatieteen laitoksen 19.6. tekemän ennusteen mukaan juhannusviikonloppuna Suomi kuuluu laajaan matalapaineen alueeseen ja sää on epävakaista. Torstaina ajoittaisia sateita tulee osassa Lappia ja toisaalta etelään saapuu päivän kuluessa uusia sateita lounaasta. Sadealueiden välissä on enimmäkseen poutainen ja melko aurinkoinen vyöhyke.

Juhannusaattona matalapaine syvenee Suomen yllä ja sateita tulee ajoittain lähes koko maassa. Myös ukkosta ja puuskaista tuulta voi esiintyä. Matalapaineen sijaintiin ja voimakkuuteen liittyy edelleen runsaasti epävarmuutta.

Lauantaina ja sunnuntaina matalapaine jää todennäköisesti Suomen lähistölle heikkenemään, joten sadekuuroja voi edelleen esiintyä etenkin päivisin.

Lämpötilat ovat päivisin yleensä 15 ja 20 asteen välillä, tosin sateisilla alueilla ja pohjoisessa jäädään 10 ja 15 asteen välille. Öisin lämpötila käväisee monin paikoin 10 asteen alapuolella.

Reittivalinnalla on väliä

Pienellä etukäteissuunnittelulla voi hyvinkin välttää jumiutumisen autojonoihin. "Etukäteen kannattaa tarkasta, onko aiotulla reitillä esimerkiksi tietöitä jotka hidastavat matkantekoa", sanoo Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Tietöitä on tällä hetkellä käynnissä ympäri Suomen. Lähes kaikilla tietyömailla työskentely keskeytetään juhannuksen ajaksi. Tästä huolimatta tietyöt voivat hidastaa matkantekoa, sillä kaistat saattavat olla normaalia kapeampia tai kokonaan suljettuja. Monilla työmailla on myös alennetut nopeusrajoitukset. Lisätietoja käynnissä olevista tietöistä löytyy Liikenneviraston sivuilta: http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/.

Reitin ja lähtöajan valinnassa kannattaa ottaa huomioon myös ruuhkaennusteet.

"Ei välttämättä ole järkevää mennä sille samalle pääväylälle kuin kaikki muutkin. Etenkin jos rinnalla kulkee pienempi väylä vailla liikennettä", vinkkaa Pohjonen. Pohjonen on jälleen mukana juhannuksen menoliikenteessä torstaina 21.6. klo 11-17 ja häneltä voi kysyä kommenttia liikenteen sujumisesta tien päältä, p.029 534 5310.

Vain selvänä ja virkeänä rattiin

Juhannusjuhliin kuuluu usein myös alkoholi, ja silloin ei liikenteeseen ole asiaa. Jo pienikin päihtymys lisää riskejä, ja lähes puolet kohtalokaista rattijuopumusonnettomuuksista ajetaan juuri kesällä. Liikenneturva kannustaa juhlijoita huolehtimaan siitä, ettei kukaan lähde rattiin päihtyneenä – oli aine sitten mikä tahansa. Myös väsymys heikentää ajokuntoa ja on merkittävä riskitekijä.

"On hyvä miettiä jo etukäteen juhannuksen kulkemiset ja joko mennä julkisilla tai sopia, kuka porukassa toimii kuskina. Jos juhlajuomana on muutakin kuin mustikkamehua, kannattaa myös seuraavan päivän ajokuntoa harkita tarkkaan. Vaikka mittari näyttäisi nollaa, ei välttämättä siltikään kelpaa kuskiksi. Samoin jos on valvonut koko juhannusyön kokon äärellä, ei rattiin ole asiaa ilman kunnon unia. Jos oma ajokunto yhtään epäilyttää, ei ajamaan voi lähteä", painottaa Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Oulusta.

Poliisi valvoo liikennettä juhannuksena

Poliisi on mukana juhannusliikenteessä seuraamassa liikenteen sujumista ja samalla valvomassa monipuolisesti. Liikennettä poliisi valvoo sekä perinteisesti että automaattivalvontalaittein.

"Valvomme esimerkiksi menopelien ja kuskien kuntoa. Kannattaa siis varmistaa, että kuski on selvä ja auto hyvässä kunnossa. Näiden lisäksi kaikkien olisi hyvä pakata matkaan iloista mieltä", sanoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Lisätietoja:

Tiedot tietöistä, liikennehäiriöistä ja ajokelistä: http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/.

Juhannuksen ruuhkaennustekartat (pdf)

Pääkaupunkiseudun juhannusliikenne:Liikenneviraston tieliikennekeskus, Helsinki p. 020 637 3328

Muun Suomen juhannusliikenne:Liikenneviraston tieliikennekeskus, Tampere p. 020 637 3330

Ilmatieteen laitosIlmatieteen laitoksen viestintä, viestinta@fmi.fi

Trafijohtava asiantuntija Jussi Pohjonen, p. 029 534 5310, jussi.pohjonen(at)trafi.fi, Twitterissä @Jussi Pohjonen

Liikenneturvaaluepäällikkö Rainer Kinisjärvi, p. 020 7282 379

Poliisipoliisitarkastaja Heikki Ihalainen, p. 0295 481 756