Tiedote 6.7.2012

Viikonloppuna otolliset olosuhteet ukkosille

Sade- ja ukkoskuurot kuuluvat Suomen kesään ja niitä esiintyykin kesäkuukausina jossain päin maata lähes päivittäin. Maan etelä- ja keskiosassa säätilanne on tulevan viikonlopun aikana otollinen voimakkaiden ukkospilvien syntymiselle.
Kuva: Antonin Halas

Ilmatieteen laitoksen perjantaina 6.7. tekemän ennusteen mukaan Puolan ja Baltian tienoilla pysytellyt ukkosille otollinen, helteinen ja hyvin kostea ilmamassa saapuu maan etelä- ja keskiosaan viimeistään sunnuntaina 8. heinäkuuta, maan länsiosaan mahdollisesti jo lauantain aikana. Ukkospilviin voi liittyä rankkoja sateita, mutta mahdollisesti myös voimakkaita ukkospuuskia.

Heinäkuussa yleensä suurimmat salamamäärät

Eniten ukkosia koetaan tyypillisesti heinäkuussa, jolloin Suomen maankamaralle iskee keskimäärin noin 60 000 salamaa eli lähes puolet koko vuoden 140 000 salamasta. Ukkossadetta voi tulla yksittäisistä noin kymmenen kilometrin läpimittaisista ukkospilvistä, mutta joskus myös laajoista satojen kilometrien kokoisista pitkäkestoisista ukkospilvirykelmistä. Erityisesti kesän kosteimpina hellepäivinä ukkospilvet voivat kehittyä voimakkaiksi rajuilmoiksi ja aiheuttaa rankkaa sadetta, voimakkaita ukkospuuskia, suuria rakeita ja jopa trombeja.

Ukkosten tarkka ennustaminen haasteellista

Kesäaikaan monet sääilmiöt ovat usein lyhytikäisiä ja pienikokoisia. Kuuro- ja ukkospilvet sekä niihin liittyvät ilmiöt, kuten syöksyvirtaukset ja rakeet, ovat ilmiöitä, joita ei voi ajoittaa ja paikallistaa aivan tarkasti. Näin ollen pari päivää ennen voidaan ennustaa, että sade- tai ukkoskuuroja on odotettavissa. Päivää ennen osataan kertoa jo aluetasolla, missä niitä todennäköisimmin tulee, ja kuinka yleisesti niitä tulee. Yksittäistä pientä ukkoskuuroa ei kuitenkaan voi ennustaa, vaan sen voi havaita vasta tutkalla, kun se on jo syntynyt.

Sade- ja ukkoskuurojen syntyminen vaatii kolmen ainesosan läsnäolon. Ukkoset tarvitsevat kosteutta ilmakehän alaosissa sekä sopivan lämpötilan pystyjakauman eli lämpötilan täytyy laskea riittävän paljon maanpinnalta 5-10 kilometrin korkeudelle saakka. Lisäksi tarvitaan jokin laukaiseva tekijä. Kosteus- ja lämpötilajakauma ratkaisevat energiamäärän, joka kuuropilvien muodostumiseen on tarjolla, mutta sopiva laukaiseva tekijä käynnistää kuuropilvikehityksen. Tällainen voi olla esimerkiksi tuulten kohtaamis- eli konvergenssivyöhyke, jossa ilma joutuu pakotettuun nousuliikkeeseen.

Perusohjeita ukkoselta suojautumiseen

Ukkonen on Suomessa esiintyvistä sääilmiöistä tilastojen valossa vaarallisin.– Suoranaiseen pelkoon ei sinänsä ole mitään syytä, vaan riittää, että muistaa muutamia perusohjeita ukkosen varalle: älä mene puun alle sateensuojaan, sillä salama iskee mielellään korkeisiin kohteisiin, kuten puuhun, josta virta hyppää herkästi ihmiseen. Metallikorinen auto on melko turvallinen ja yleensä helposti tarjolla oleva suojautumispaikka. Sisätiloissa on syytä välttää sähkölaitteiden, lankapuhelimen, vesiputkiin liittyvien kohteiden ja tulisijojen käyttöä ja läheisyyttä, sillä salama voi edetä kauas alkuperäisestä iskupaikasta, meteorologi Pauli Jokinen muistuttaa.

Lisätietoja:

Meteorologi Pauli Jokinen, puh. 029 539 4127, pauli.jokinen@fmi.fiTiedotetta päivitetään Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla tarvittaessa.Perustietoa ukkosista: ilmatieteenlaitos.fi/ukkonen-ja-salamatToimintaohjeita ukkospuuskissa: http://ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-ukkospuuskissa