Tiedote 2.4.2012

Ripeästi edennyt kevät otti maaliskuun lopussa takapakkia

Kylmän helmikuun jälkeen maaliskuu muodostui koko maassa tavanomaista lämpimämmäksi. Aikaisin alkaneen kevään eteneminen pysähtyi maaliskuun lopussa.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuun keskilämpötila kohosi maan lounaisimmassa osassa hieman nollan yläpuolelle, kun taas Itä- ja Pohjois-Lapissa jäätiin -5 asteen alapuolelle. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna lämpimintä oli Länsi-Lapissa ja Käsivarren Lapissa sekä Pohjanmaan rannikolla, jossa oli noin kolme astetta tavanmaista lämpimämpää. Sen sijaan maan itäisimmässä osassa poikkeama jäi vajaaseen asteeseen.

Lämpötilassa oli suuria vaihteluja, ja maan lounaisosassa päästiin ajoittain keväisiin lämpötiloihin. Kuukauden korkein lämpötila oli 15,8 astetta, joka mitattiin Ahvenanmaalla Jomalassa 22. päivänä. Tämä on Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan mittaushistorian korkein maaliskuun lämpötila Ahvenanmaalla. Koko maassakin näin korkeita maaliskuun lämpötiloja on mitattu viimeisen 50 vuoden aikana aiemmin vain vuosina 1990, 2002 ja 2007. Kuukauden alussa esiintyi vielä kireitä pakkasia maan eteläosaa myöden.

Kevään eteneminen pysähtyi kuukauden lopussa

Terminen kevät alkoi maan etelä- ja länsiosassa jo 9.-10. päivänä, mikä on runsaat kaksi viikkoa tavanomaista aiemmin. Aivan kuukauden lopussa kevään eteneminen kuitenkin pysähtyi, kun pohjoisesta levisi vuodenaikaan nähden hyvin kylmää ilmaa maahamme. Pakkanen kiristyi Lapissa paikoin -25 asteeseen. Kuukauden alin lämpötila, -27,7 astetta, mitattiin Sallan Naruskassa vasta kuukauden viimeisenä päivänä. Koko maan keskilämpötila oli -2,9 astetta, mikä on 1,9 astetta tavanomaista korkeampi.

Lumipeitteessä suuria vaihteluja maaliskuun lopussa

Yhtenäinen lumipeite oli kuukauden päättyessä lähtenyt maan lounaisimmasta osasta ja paikoin etelärannikolta sekä Etelä-Pohjanmaalta, mutta Kainuusta Keski-Lappiin ulottuvalla alueella oli yleisesti yli metrin paksuiset hanget, mikä on selvästi tavanomaista enemmän. Eniten lunta oli Pellon Konttajärvellä, jossa sitä oli 110 senttimetriä.

Kuukauden aikana satoi eniten Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta Kymenlaaksoon ja Pohjois-Karjalan eteläosaan ulottuvalla vyöhykkeellä, jossa sadetta kertyi yleisesti runsaat 40 mm. Tällä alueella oli myös pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna sateisinta, kun sadetta kertyi runsaat 10 prosenttia tavanomaista enemmän. Sen sijaan maan länsiosassa sateet olivat selvästi niukempia, Pohjanmaan maakunnissa ainoastaan 10–20 milliä, mikä on noin puolet tavanomaisesta. Yksittäisistä havaintoasemista eniten satoi Enonkoskella, jossa sadetta kertyi 55,5 mm. Vähiten satoi Kalajoella, jossa sadekertymä oli 10,8 mm. Suurin vuorokautinen sademäärä oli 16,8 mm, ja se mitattiin Sallan Naruskassa 9. päivänä.

Ilmatieteen laitoksen kuukausitiedotteissa on siirrytty käyttämään vertailukautena vuosien 1981–2010 ajalta laskettuja tilastoja. Maaliskuussa uuden vertailukauden keskilämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa muutaman kymmenyksen edellisen vertailukauden keskilämpötiloja korkeampia, mutta pohjoisosassa keskilämpötila on paikoin muutaman kymmenyksen edellistä vertailukautta alempi. Sademäärissä ei ole suurta muutosta edelliseen vertailukauteen verrattuna.

Lisätietoja:

Maaliskuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/maaliskuuSääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600(3,98 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)