Tiedote 19.12.2011

Joulua vietetään lauhassa ja tuulisessa säässä

Päivitetty 22.12. Maassamme vallitsee jouluna lauha etelän ja lännen välinen ilmavirtaus. Räntä- ja lumisade saattaa vaikeuttaa tapaninpäivän paluuliikennettä etenkin maan itä- ja pohjoisosassa.
Kuva: Kuvapörssi

Ilmatieteen laitoksen 22.12. tekemän ennusteen mukaan maassamme vallitsee jouluna lauha etelän ja lännen välinen ilmavirtaus. Sateita on odotettavissa lähes päivittäin. Maan etelä- ja länsiosassa sade tulee suurelta osin vetenä tai räntänä. Voimakkaat tuulet ja lumi- ja räntäsade saattavat vaikeuttaa paluuliikennettä tapaninpäivänä.

Aatonaattona, perjantaina vesi- ja lumisadealue saapuu lännestä Suomeen. Samalla etelän ja lännen väliset tuulet voimistuvat, ja lämpötila kohoaa maan länsiosassa plussan puolelle. Idässä ja pohjoisessa lämpötila on nollassa tai vähän pakkasen puolella.

Jouluaattona sadealue väistyy hitaasti itään, ja lännestä alkaa virrata Suomeen tilapäisesti hieman kylmempää ilmaa. Lämpötila laskee lännestä alkaen ja on alimmillaan jouluyönä, jolloin pakkasta voi olla idässä ja pohjoisessa 5 - 10 astetta.

Joulupäivänä ja tapaninpäivänä lauha lounainen ilmavirtaus voimistuu uudelleen, ja lämpötila kohoaa vähitellen nollaan tai plussalle maan etelä- ja keskiosassa. Suomen yli kulkee sekä joulupäivänä että tapaninpäivänä sadealue. Jälkimmäinen liittyy matalapaineeseen, jonka yhteydessä saattaa esiintyä voimakkaita ja puuskaisia tuulia. Lisäksi räntä- ja lumisade saattaa vaikeuttaa tapaninpäivän paluuliikennettä etenkin maan itä- ja pohjoisosassa.

Lumisateiden takia joulun liikenteessä on syytä olla varovainen. Voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa ennen liikenteeseen lähtemistä.

Lumensyvyydessä suuria vaihteluja

Tänä vuonna jouluviikon alussa lumetonta on pääasiassa maan eteläosassa, Etelä-Savossa sekä paikoin länsirannikolla. Maan etelä- ja keskiosassa lumensyvyydessä on kuitenkin paikoin suuriakin alueellisia eroja alkukuukauden paikallisten lumikuurojen vuoksi. Eniten lunta maanantaiaamun mittauksessa oli Puolangan Paljakassa 50 cm sekä Kittilän Kenttärovan havaintoasemalla 49 cm.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan valkoinen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma Pohjois-Karjalasta Merilappiin ulottuvan alueen pohjoispuolella. Valkoisen joulun todennäköisyys on tilastojen mukaan pienin lounaissaaristossa, jossa keskimäärin joka toinen joulu on valkoinen. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkoisia jouluja on keskimäärin kaksi kolmesta.

Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa noin 10–20, lounaassa kuitenkin alle 10 senttimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on noin 20–40 senttimetriä. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa.

Viime joulu talvinen

Tilastojen mukaan joulunajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa parista pakkasasteesta noin kymmeneen pakkasasteeseen. Etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat ylimmillään tavallisesti nollan tietämillä. Maan pohjoisosassa joulun ajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti muutamasta pakkasasteesta noin -20 asteeseen.

Vuosi sitten joulua vietettiin hyvin talvisissa olosuhteissa. Lunta oli joulunpyhinä koko maassa, eniten Tohmajärvellä sekä Helsingin Kumpulassa 52 cm. Lämpötilat vaihtelivat pääosin -10 ja -30 asteen välillä. Jouluaatto oli yleisesti maan etelä- ja keskiosassa harvinaisen kylmä. Joulun alin lämpötila oli vuosi sitten -34,8 astetta Lappeenrannan Konnunsuolla.

Suomen mittaushistorian yksi lauhimmista jouluista oli vuonna 2006. Tuolloin jouluaattona lämpötila oli maan länsiosassa yleisesti +5 asteen tienoilla, paikoin oli jopa yli +8 astetta. Tätä edeltävä erittäin lauha joulu oli vuonna 1974. Pohjois-Suomessa lauhoja jouluja on ollut muun muassa vuosina 1963, 1992 ja 2007.Joulun sääennustetta tarkennetaan loppuviikosta.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Joulutilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulunaikaJoulukuun sääseuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuuLumitilanteen seuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilanne

Liikennesää ja voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetJalankulkusää: http://ilmatieteenlaitos.fi/jalankulkusaa