Tiedote 10.11.2011

Väitös salamanpaikantimen hyödyistä meteorologiassa

Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä väittelee 12.11. aiheenaan salamanpaikannus meteorologian eri osa-alueilla.
Kuva: Antonin Halas

Salamanpaikannin on laite, joka havaitsee salamoita ja arvioi niiden iskupaikan. Salamahavainnot ovat tärkeitä etenkin sääpalvelussa, koska havaintojen avulla nähdään reaaliajassa missä ja kuinka kiivaasti parhaillaan salamoi, ja mihin ukkosalueet ovat etenemässä. Pidemmän jakson havaintoaineistosta puolestaan voidaan määrittää esimerkiksi Suomen ukkosilmaston piirteet.

Salamanpaikannin on kaukokartoitusmittalaite, kuten esimerkiksi säätutka ja satelliitit. Koska tällaisten laitteiden havainnot ovat oikeastaan vain arvioita siitä, mitä jossakin etäämmällä tapahtuu, on mittausten laadusta oltava tarkka tieto. Salamanpaikannuksessa tärkein laatusuure on havaintotehokkuus, eli kuinka suuri osa salamoista kyetään havaitsemaan. Havaintotehokkuutta on vaikea mitata suoraan, vaan usein joudutaan turvautumaan teoreettisiin menetelmiin.

Ukkosten voimakkuus vaihtelee

Väitöskirjassa on tutkittu myös ukkosen voimakkuuden käsitettä salamatiheyden perusteella. Ukkosen tapauksessa voimakkuus on hyvin subjektiivinen asia, ja eri henkilöt kokevatkin tietyn ukkosen eri tavoin. Tilastollisin menetelmin on kuitenkin mahdollista määrittää tietyn alueen, esimerkiksi Suomen, ukkosten voimakkuusjakautuma, jonka pohjalta voidaan jokainen ukkonen luokitella sopivalla tavalla (raju, heikko tms). Varoituspalveluiden lisäksi luokitus mahdollistaa eri ukkostilanteiden riippumattoman vertailun.

Väitöskirja käsittelee myös salamanpaikannuksen hyödyistä muissakin kuin vain sääpalvelun käytössä. Esimerkiksi viime vuosina uutisiin nousseet yläsalamat ovat eräs ukkosiin liittyvä ilmiö. Salamanpaikantimen havainnoista voidaan arvioida yläsalamoita synnyttävien ukkosten ominaisuuksia. Lisäksi ukkosten aiheuttamien vahinkojen selvittämisessä salamanpaikannin on lyömätön laite.

Vuonna 1978 syntynyt Mäkelä on kotoisin Tuusulan Kellokoskelta. Ylioppilastutkinnon hän suoritti Kellokosken lukiossa. Meteorologian opintonsa, maisterintutkintonsa sekä jatko-opintonsa hän on suorittanut Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä toimii Prof. Ullrich Finke Hannoverin yliopistosta (Saksa). Hän on erikoistunut mm. salamoiden optisiin havaintoihin satelliiteista käsin.

Väitöskirjan nimi on "Thunderstorm climatology and lightning location applications in northern Europe".

Lisätietoja:

Tutkija Antti Mäkelä, puh. (09) 1929 4166, antti.makela@fmi.fi