Tiedote 3.2.2022

Uusi merkittävä lumisadealue saapuu Suomeen viikonlopuksi

Sadealue saapuu Suomeen perjantaina, ja se tuo etenkin perjantai-illan ja lauantain alkupuoliskon aikana runsaasti lunta eri puolille maata.
Kuva: Shutterstock

Lunta kertyy perjantain ja lauantain aikana lähes koko maassa noin 10 cm.

”Etelä- ja länsirannikon maakunnissa lunta kertyy 10–20 cm, etelärannikon tuntumassa paikoin 25 cm. Lapin lounaisosiin ja osaan Pohjois-Pohjanmaata lunta kertyy 15–25 cm, paikoin 30 cm”, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Paavo Korpela.

Lauantaina päivällä sää poutaantuu vähitellen lännestä alkaen.

Ajokeli muuttuu monin paikoin erittäin huonoksi sakean lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi. Pohjanmaalta Lapin lounaisosaan ulottuvalla alueella lumi myös kinostuu tehokkaasti puuskaisen tuulen vuoksi.

Maan lounaisosassa raskas puihin kertyvä lumikuorma voi aiheuttaa vahinkoja. Myös sähkökatkoja on odotettavissa alueilla, missä sähköverkko ei ole maakaapeloitu. Huomionarvoista on, että puiden lumikuorma on jo lähtötilanteessa paikoin lähellä vahinkokynnystä. Lisää lumisateita on odotettavissa vielä sunnuntainakin, mikä voi osassa aluetta hankaloittaa tilannetta entisestään.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä

Sää