Lumen väheneminen parantaa aurinkoenergian tuotantoedellytyksiä Suomessa

Ilmatieteen laitoksen tekemässä tutkimuksessa arvioitiin aurinkoenergian tuotantopotentiaalia tämän vuosisadan lopulle asti Pohjois-Euroopassa ja Keski-Euroopan pohjoisosissa.
Tulokset osoittavat, että aurinkosähkön tuotanto kasvaa lähinnä keväisin. Tällöin auringonsäteilyä saadaan enemmän kuin talvella, ja ilmaston lämmetessä lumisten kevätpäivien osuus pienenee. Aurinkoenergian tuotannon kannalta suotuisia päiviä tulee keväällä parhaimmillaan jopa kymmenen lisää kuukaudessa.
Ilmastomallit ovat yksimielisiä tuotantopotentiaalin lisääntymisestä
Tuotannon lisäys aiheutuu nimenomaan lumen vähenemisestä, sillä maanpinnalle tulevan auringonsäteilyn määrä ei juurikaan muutu. Aurinkosähkön tuotantopotentiaali kasvaa kaikkien tutkimuksessa käytettyjen ilmastomallien tulosten perusteella, joskin erot mallien välillä ovat huomattavia.
Lumet kyllä vähenevät myös loppusyksyn ja talven kuukausina, mutta tuolloin aurinkoa saadaan niin vähän, että energian tuotanto ei lisäänny merkittävästi. Kesällä ja alkusyksystä lunta ei ole nykyisinkään, joten niinä vuodenaikoina muutokset nykytilanteeseen ovat pieniä.
Talvella auringosta ei ole Suomessa sähkön lähteeksi
Aurinkosähkön tuotanto siis lisääntyy huomattavasti keväisin, mutta vuoden pimeimpinä kuukausina tuotanto pysyy Suomessa tulevaisuudessakin lähes olemattomana. Koska suurten sähköenergiamäärien varastoiminen vuodenaikojen välillä on ongelmallista, pitää valottomina kuukausina olla käytössä muita tuotantomenetelmiä.
Tutkimuksessa käytettiin lähtötietoina 13 ilmastonmuutosmallin simuloimia tietoja lumipeitteestä, auringonsäteilystä ja lämpötilasta. Ilmastonmuutosta aiheuttavien kasvihuonekaasupäästöjen oletettiin seuraavan keskitasoista SSP2-4.5-skenaariota, jonka mukaan maapallo lämpenisi vuoteen 2100 mennessä vajaat kolme astetta teollistumista edeltävään aikaan verrattuna.
Mallit simuloivat lumipeitettä vaakasuoralla maan pinnalla. Tutkimuksen tulokset pätevät siksi suoraan vain sellaisille aurinkopaneeleille, joiden kallistuskulma maan pintaan nähden on pieni.
Tutkimusta rahoittivat Suomen Akatemia sekä Fortumin ja Nesteen Säätiö.
Lisätietoja:
Tutkija Kimmo Ruosteenoja, Ilmatieteen laitos, p. 029 539 4128 Tutkija Juha A. Karhu, Ilmatieteen laitos, p. 029 539 4175
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fmi.fi. (Huom. lisää Juha Karhun osoitteessa etunimen perään A-kirjain.)
Tutkimus on julkaistu 4.9.2025 Solar Energy -tiedelehdessä, jossa se on vapaasti luettavissa.
Tutkimusartikkelin viite: Ruosteenoja, K., Räisänen, P., Karhu, J. A., and Lindfors, A. V., 2025: Future PV production potential in Northern Europe under changing snow conditions: A multi-model assessment. Solar Energy, 301, 113896. https://doi.org/10.1016/j.solener.2025.113896.