Tiedote 24.6.2014

NASAn kasvihuonekaasusatelliitti valmiina laukaistavaksi

Ilmatieteen laitos vastaa 1. heinäkuuta laukaistavan NASAn OCO-2-satelliitin tuottamien havaintojen laadun varmistamisesta ja parantamisesta.
Bild: NASA

Ilmakehän hiilidioksidia mittaavan NASA:n OCO-2 (Orbiting Carbon Observatory 2) -satelliitin laukaisu on siirtynyt. Satelliitti oli tarkoitus laukaista Kaliforniasta 1. heinäkuuta klo 12.56 Suomen aikaa, mutta laukaisu on jouduttu perumaan laukaisualustan vesiongelman takia. Uutta laukaisuajankohtaa ei ole vielä päätetty. Satelliitin avulla voidaan mitata hiilidioksidin määrää ilmakehässä maailmanlaajuisesti.

Ilmatieteen laitos varmistaa satelliittihavaintojen laatua

Ilmatieteen laitos tulee osallistumaan OCO-2-hankkeeseen satelliittihavaintojen laadun varmistamiseen ja parantamiseen Sodankylässä tehtävien FTS (Fourier Transform Spectrometer) mittalaitteella tehtävien hiilidioksidimittausten avulla. Sodankylä on valittu yhdeksi OCO-2 hankkeen tärkeimmäksi maanpintareferenssiasemaksi. Sodankylän mittauksilla pyritään takaamaan OCO-2 -mittauksen tarkkuus pohjoisilla alueilla. Sodankylän FTS-mittaukset aloitettiin vuonna 2009 ja niitä on jo aiemmin käytetty japanilaisen GOSAT- satelliitin laadun parantamiseen. Sodankylässä on myös kehitetty viime aikoina ns. AirCore -mittaussysteemiä, jolla saadaan kasvihuonekaasujen tarkkoja korkeusprofiileja. Näitä käytetään myös OCO-2-satelliittihavaintojen tulkinnan parantamiseen.

Kasvihuonekaasujen kaukokartoitus- ja luotaushavaintojen lisäksi maanpinnalta ilmapitoisuuksia monitoroidaan jatkuvatoimisesti eurooppalaisessa Integrated Carbon Observing System (ICOS) mittausverkossa, johon Suomesta kuuluu viisi asemaa mukaan lukien Sodankylä ja Pallas.

Ilmatieteen laitos hyödyntää mittaustietoja ilmastonmuutostutkimuksessa

Ilmatieteen laitos tulee myös osallistumaan OCO-2 -mittausten hyödyntämiseen ilmastotutkimuksessa. Ilmakehän pitoisuushavaintoja käytetään globaaleissa mallisimulaatioissa, joissa arvioidaan hiilidioksidin lähteiden ja nielujen suuruutta ja sijaintia. Hiilidioksidin lähteiden ja nielujen ymmärtämiseen liittyy vielä epävarmuuksia, joihin uudet mittaukset tuovat lisätietoja.  Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat kasvaneet jatkuvasti teollistumisesta lähtien. Kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen vaikuttaa ilmastoon ja aiheuttaa sen lämpenemistä. OCO-2-satelliitti tulee mittaamaan hiilidioksidin määrää ilmakehässä kattaen maantieteellisesti koko maapallon.  Mittaustietoa käytetään selvitettäessä hiilidioksidin lähteitä ja nieluja maapallolla, jotta voidaan paremmin ennustaa ilmastonmuutoksen etenemistä ja vaikutuksia.

OCO-2 satelliitti osa viiden satelliitin rypästä

OCO-2 -satelliitti laukaistaan 705 kilometrin korkeuteen, napojen kautta kulkevalle radalle. Se tulee lentämään ns. A-juna konstellaatiossa yhdessä viiden muun satelliitin ja 15 mittalaitteen kanssa, joista yksi on hollantilais-suomalainen Ozone Monitoring Instrument. Nämä satelliitit lentävät samalla radalla vain joidenkin minuuttien päässä toisistaan. OCO-2 tulee korvaamaan vastaavan satelliitin, jonka laukaisu epäonnistui vuonna 2009.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Johanna Tamminen, johanna.tamminen@fmi.fiErikoistutkija Rigel Kivi, puh. 029 539 2728, rigel.kivi@fmi.fiRyhmäpäällikkö Tuula Aalto, puh. 029 539 5406, tuula.aalto@fmi.fi

http://oco.jpl.nasa.gov/