Hannes-myrsky voimistuu lauantai-iltana – tuulivahinkojen riski on suuri maan länsiosassa ja Perämeren rannikolla

Ilmatieteen laitoksen lauantaina 27. joulukuuta 2025 tekemän ennusteen mukaan Hannes-myrskyksi nimetty matalapaine liikkuu maan pohjoisosan yli etelään lauantain aikana, jolloin varsinkin läntisillä ja lounaisilla merialueilla pohjoisen ja luoteen välinen tuuli voimistuu myrskylukemiin.
Läntisillä merialueilla keskituuli yltää yli 25 metriin sekunnissa. Selkämerellä varoitus on jopa 28 metriä sekunnissa, mikä vastaa toistuvuudeltaan joka toinen vuosi esiintyvää tuulennopeutta merellä. Samalla Selkämeren eteläosassa aallonkorkeus voi ylittää seitsemän metriä.
Voimakkaimmillaan Hannes-myrskyn ennustetaan olevan myöhään lauantai-iltana, minkä jälkeen tuuli vähitellen heikkenee. Sunnuntaina päivällä kovaa tuulta on enää eteläisillä merialueilla.
Vahinkoa aiheuttavien tuulien alue painottuu maan länsiosaan ja Perämeren rannikkovyöhykkeelle
Maa-alueilla rajuimmat puuskatuulet painottuvat maan länsiosaan, missä lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana tuuli on yli 20 metriä sekunnissa, länsirannikon maakunnissa Pohjois-Pohjanmaalta etelään sekä Etelä-Pohjanmaalla varoitetaan yli 25 metriä sekunnissa puhaltavista puuskatuulista. Myös Ahvenanmaalla tuuli on voimakasta.
Puuskaisen tuulen kesto on useita tunteja, jopa yli 10 tuntia länsirannikon tuntumassa. Myrskyvahinkoja kertyy siten pitkän ajan kuluessa ja niiden korjaaminen on hankalaa tuulisessa säässä, kunnes sunnuntaina tuuli heikkenee.
Myrskypuuskat aiheuttavat laajasti sähkökatkoja ja kaatuneet puut voivat katkaista liikenteen teillä ja mahdollisesti rautateillä. Myös Lapissa on monin paikoin puuskaista ja varsinkin tuntureilla puuskat ovat jopa 30 metriä sekunnissa. Hiihtokeskuksissa joudutaan sulkemaan hissejä.
”Maan länsiosassa tuulisinta on lauantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun asti, sisämaassa tuuli voimistuu vasta myöhään illalla tai yöllä voimakkaimmilleen. Lapissa tuulet heikentyvät jo keskiyöhön mennessä”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikalle.
Lauantain aikana sää on maan länsiosassa poutainen ja lämpötila on nollan yläpuolella, mutta hajanaisia lumi- tai räntäsateita tulee iltapäivästä alkaen monin paikoin. Maan pohjoisosassa vaikuttava lumisadealue väistyy maan itäpuolelle sunnuntaiaamuyöhön mennessä. Lunta sataa maan pohjoisosassa sekä paikoin maan keskiosassa 2–10 senttimetriä, Lapin itä- ja pohjoisosassa paikoin jopa yli 15 senttimetriä ja ajokeli on huono tai erittäin huono.
Lumeton ja roudaton maa altistaa tuulivahingoille
Maa-alueilla tuuli kaataa puita ja katkoo sähköjä sekä voi aiheuttaa vaaraa säälle alttiissa toiminnassa. Vaikutuksia voi olla myös tie-, raide- ja meriliikenteen sujuvuudessa. Lauantain odotetaan olevan joulun paluuliikenteen vilkkain päivä.
”Erityisesti maan länsiosassa maa on lumeton ja routaa ei ole juurikaan. Pohjoisenpuoleinen tuulen suunta ja vähäinen routa lisäävät yhdessä tuulivahinkojen määrää”, toteaa meteorologi Eerik Saarikalle.
Lisätietoja:
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,90 e/min + pvm)
