Tiedote 24.10.2014

Auringossa jättiläispilkku – Ilmatieteen laitos seuraa vaikutuksia avaruussäähän

Auringossa on näkyvissä kuluvan auringonpilkkujakson suurin pilkkuryhmä. Se on jo aiheuttanut Maassa pienehköjä radiohäiriöitä, mutta komeita revontulinäytelmiä synnyttäviä hiukkaspurkauksia ei ole vielä havaittu.
Jättimäinen auringonpilkkuryhmä näkyy 23.10. lähes keskellä Auringon kiekkoa. Kuva: NASA/SDO

Ilmatieteen laitoksen avaruustutkijat seuraavat Auringossa näkyvää poikkeuksellisen suurta auringonpilkkuryhmää. Kyseessä on suurin pilkkuryhmä vuonna 2009 alkaneen meneillään olevan auringonpilkkujakson aikana. Jupiterin kokoinen ympäristöään tummempi läiskä on nyt keskellä Auringon Maahan päin näkyvää puoliskoa, joten siinä tapahtuvat purkaukset suuntautuisivat Maata kohti ja voisivat aiheuttaa täällä voimakkaita avaruussäähäiriöitä.

Auringonpilkut ovat merkkejä voimakkaista magneettikentän keskittymistä Auringon pinnalla. Nyt näkyvään pilkkuryhmään liittyy voimakas ja rakenteeltaan monimutkainen magneettikenttä, jonka energiaa saattaa vapautua räjähdysmäisissä roihupurkauksissa.

Pilkkuryhmä on jo tuottanut kaksi isoa roihupurkausta, joista viimeisin aiheutti Maassa häiriöitä lyhytaaltoisessa radioliikenteessä keskiviikkona 22.10., sekä useita keskikokoisia roihuja. Näihin purkauksiin ei kuitenkaan liittynyt niin kutsuttua koronan massapurkausta eli Auringosta avaruuteen sinkoutuvaa kaasupilveä, jollainen voisi synnyttää Maahan osuessaan komeita revontulinäytelmiä.

Auringon pyörähdysaika on noin 27 vuorokautta, joten jättimäinen pilkkuryhmä pysyy näkyvissä vielä noin viikon ennen kiertymistään Auringon reunan taakse. Roihupurkausten todennäköisyys pilkkuryhmässä on edelleen suuri. Mikäli roihun yhteydessä havaitaan Maata kohti suuntautuva koronan massapurkaus, hienoja revontulia voidaan odottaa yhdestä kolmeen vuorokautta myöhemmin. Revontulista kiinnostuneiden kannattaa siis seurata avaruussäätä tarkasti lähipäivinä.

Ilmatieteen laitos tarkkailee tilanteen kehittymistä ja pilkkuryhmän vaikutuksia avaruussäähän.

Lisätietoja:

Tutkija Tiera Laitinen, puh. 029 539 4651Yksikön päällikkö Minna Palmroth, puh. 029 539 4696

Revontulitilanne: Auroras Now! http://aurora.fmi.fi/public

Lisätietoa avaruussäästä: http://ilmatieteenlaitos.fi/avaruussaa