Tiedote 25.8.2016

Lauantaina voimakkaita tuulia lähes koko maassa

Vuodenaikaan nähden harvinaisen voimakas matalapaine liikkuu lauantaina Perämeren, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yli itään. Matalapaine aiheuttaa etenkin maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa monin paikoin myrskypuuskia. Tuulivahingot ovat todennäköisiä.

Ilmatieteen laitoksen 26. elokuuta tekemän ennusteen mukaan lännenpuoleisen tuulen nopeus on maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa puuskissa 16-21 m/s, järvialueilla paikoin jopa 25 m/s. Kaikista voimakkaimmat puuskat painottuvat maan keskiosaan. Myrskypuuskat saapuvat Suomeen lännestä ja ovat laaja-alaisimmillaan iltapäivällä ja illalla. Myöhään illalla ja yöllä voimakkaat tuulet painottuvat maan itäosaan ja heikkenevät vähitellen sunnuntaiaamua kohden.

"Myrskypuuskien vaikutukset ovat todennäköisesti kohtalaiset, paikoin jopa merkittävät. Puut ovat täydessä lehdessä ja maaperä sula, mikä edesauttaa tuulivahinkojen syntymistä. Eniten  sähkökatkoja ja myrskyvahinkoja tuuli aiheuttanee maan keskiosissa", arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela.

Matalapaineeseen liittyy voimakkaita sateita etenkin Etelä-Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa. Vuorokauden sademäärä on alueella noin 30 millimetriä, paikoin jopa 50 mm. Runsaat sateet voivat aiheuttaa alueella paikallisia pienialaisia tulvia.

Myrskymatalapaineen yhteydessä esiintyy paikoin myös ukkosia. Paikalliset ukkoskuurot ovat maan keskiosassa mahdollisia jo lauantain vastaisena yönä, kun kylmä rintama liikkuu alueen yli itään. Päivällä Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella esiintyy kuitenkin yleisemmin sade- ja ukkoskuuroja, joihin saattaa liittyä myös voimakkaita ukkospuuskia.

Neljättä Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 27.8. Päivän aikana järjestetään monenlaisia tapahtumia, joihin voit tutustua suoraan uudella tapahtumakartalla.

Voimassa olevat säävaroitukset kannattaa ottaa huomioon päivän aikana.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset