Tiedote 14.2.2014

Hiihtolomakausi alkaa harvinaisen vähälumisena

Hiihtolomat alkavat koko maassa melko lauhassa säässä. Lunta on hiihtolomien alkaessa maan etelä- ja keskiosissa harvinaisen vähän.
Kuva. Kirsti Kotro

Ilmatieteen laitoksen 14. helmikuuta tekemän ennusteen mukaan hiihtolomien menoliikenne sujuu enimmäkseen hyvässä ajokelissä. Lauha, pilvinen ja epävakainen sää jatkuu. Viikonloppuna, lähinnä sunnuntaina, lumi- ja räntäsateita liikkuu maamme yli itään, mikä voi heikentää ajokeliä. Etelässä voi myös sataa vettä. Lämpötila on maanantaihin saakka maan etelä- ja keskiosissa -2 ja +3 asteen välillä, pohjoisessa 0 ja -5 asteen välillä. Tämänhetkisen ennusteen mukaan sää kylmenisi ensi viikon puolivälissä jonkin verran koko maassa.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan päivälämpötilat ovat tyypillisesti helmikuun loppupuolella maan etelä- ja länsiosassa 0…-4 astetta sekä maan itä- ja pohjoisosassa -4…-10 astetta. Selkeällä säällä auringonsäteilyn aiheuttama lämpötilan vuorokausivaihtelu on jo huomattavaa, joten yöllä ja aamulla pakkasta voi olla reilut kymmenen astetta enemmän kuin päivällä.

Lunta on helmikuun loppupuolella tyypillisesti maan etelä- ja lounaisosassa 20 - 40 senttimetriä, maan kaakkois- ja keskiosassa noin puolisen metriä sekä itä- ja pohjoisosassa 60 - 80 senttimetriä.

Maan etelä- ja keskiosissa lunta harvinaisen vähän

Tänä talvena hiihtolomakauden alkaessa lunta on maan etelä- ja keskiosassa laajalti harvinaisen vähän, maan keskiosassa paikoin jopa poikkeuksellisen vähän. Lumensyvyys on länsirannikon lähes nollasta itärajan noin 20 senttimetriin. Lähinnä vain Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa lunta on useita kymmeniä senttimetrejä, ja näillä alueilla lumensyvyys onkin lähellä pitkän ajan keskiarvoja tai paikoin hieman niiden yli.

Vähälumisia helmikuun loppuja on maan etelä- ja keskiosassa ollut muun muassa vuosina 2008, 1993, 1990 ja 1973.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Helmikuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/helmikuuTalvilomaviikkojen säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/talvilomaviikotVoimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetMaksuton sääsovellus älypuhelimiin: http://ilmatieteenlaitos.fi/924