Sää on viikonloppuna epävakaista ja sateista

Ilmatieteen laitoksen 2. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan loppuviikolla maan etelä- ja keskiosassa tulee monin paikoin sade- ja ukkoskuuroja. Maan pohjoisosassa on poutaisempaa. Sää myös viilenee hieman.
Tänään torstaina sade- ja ukkoskuurot painottuvat maan länsiosaan. Hitaasti liikkuvat kuurot voivat sataa paikallisesti runsaasti, mutta ukkoskuuroihin ei liity yleisesti voimakkaita puuskia. Maan itäosassa sade on jatkuvampaa Suomen kaakkoispuolella sijaitsevan matalapaineen vuoksi. Matalapaine liikkuu yön aikana pohjoisemmaksi ja sateet väistyvät itään.
"Perjantain ja sunnuntain välillä sää on epävakaista ja sateista maan etelä- ja keskiosassa. Sadekuuroja tulee monin paikoin, myös ukkoskuuroja voi kehittyä", Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eevi Silvennoinen sanoo.
Vettä sataa perjantaista sunnuntaihin yleisesti 10–25 millimetriä, paikoin enemmänkin. Maan pohjoisosassa sää on poutaisempi, mutta sade- ja ukkoskuuroja voi kehittyä sielläkin paikallisesti. Sademäärä on kuitenkin pohjoisessa maan etelä- ja keskiosaa pienempi, 0–20 millimetriä.
Lämpötila laskee Suomessa lähelle tavanomaisia lukemia
Maan eteläosassa on mitattu hellettä alkuviikolla jokaisena päivänä. Eilen keskiviikkona oli vuoden 18. hellepäivä, kun lämpötila kohosi Salossa 26,6 asteeseen.
Loppuviikolla sää viilenee hieman, ja päivän ylin lämpötila vaihtelee koko maassa 15:n ja 22 asteen välillä. Lämpimintä on maan pohjoisosassa aurinkoisilla alueilla. Vaikka lämpötila laskee alkuviikkoon verrattuna, ovat loppuviikon lämpötilat enimmäkseen tavanomaisia ajankohtaan nähden.
Muualla Euroopassa on viime viikkoina kärvistelty ennätyshelteissä, kun lämpötila on noussut laajalti yli 40 asteeseen. Lämpötilaennätykset ovat rikkoutuneet muun muassa Saksassa ja Tanskassa. Lämpötilat ovat hetkellisesti laskeneet hieman esimerkiksi Ranskassa ja Iso-Britanniassa, mutta Iberian niemimaalle on saapunut uusi annos erittäin lämmintä ilmaa.
"Ensi viikolla lämpötilojen ennustetaan jälleen nousevan hyvin korkeiksi Länsi-Euroopassa", Silvennoinen sanoo.
Lisätietoja:
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta: 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,90 e/min + pvm)
