Tiedotearkisto: 2020

Ensi yönä voimakkaita tuulia maan etelä- ja keskiosassa

9.2.2020 15:06

Maanantain vastaisen yön ja päivän aikana etelätuuli voimistuu merialueilla paikoin myrskylukemiin. Myös maa-alueilla on odotettavissa voimakkaita puuskia.

Kuva: Pauli Jokinen

Kuva: Pauli Jokinen

Ilmatieteen laitoksen 9.2.2020 tekemän ennusteen mukaan syvä matalapaine lähestyy maatamme sunnuntai-iltana lounaasta. Siinä yhteydessä etelätuuli voimistuu merialueilla paikoin myrskylukemiin ja on maa-alueillakin maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa puuskissa voimakasta.  Todennäköisimmin myrskypuuskia esiintyy maan eteläosassa, mutta paikoin myös maan keskiosassa maanantain vastaisesta yöstä maanantaipäivään saakka. "Myrskypuuskat voivat aiheuttaa ensi yön aikana jonkin verran vahinkoa. Kaatuneita puita siellä täällä ja sähkökatkoksia", sanoo päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Matalapaineeseen liittyy myös melko runsaita sateita. Sademäärät ovat yleisesti 5-15 mm, ja runsaimmat sateet painottuvat maan etelä- ja länsiosaan, missä kertymät voivat olla paikoin jopa 30 mm/vrk. Sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa pääosin vetenä, idässä voi tulla ajoittain räntää. Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa sade tulee räntänä tai lumena. Lapissa lumikertymät ovat paikoin yli 10 cm.

Matalapaineen yhteydessä esiintyy läntisillä merialueilla myös kovaa aallokkoa (yli 4 m) ja meriveden ennustetaan kohoavan erittäin korkealle Saaristomeren ja korkealle Pohjanlahden rannikolla.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)