Tiedote 15.8.2013

Miehittämättömillä lennokeilla ensi kertaa tutkimusta Eteläisellä jäämerellä

Lennokkien avulla saatiin harvinaista havaintotietoa Eteläisen jäämeren ilman lämpötilasta, kosteudesta sekä tuulen nopeudesta ja suunnasta.
Lennokin lähetys. Kuva: Mario Hoppmann

Ilmatieteen laitoksen tutkijat osallistuivat kesä-elokuussa tutkimusmatkalle, jossa miehittämättömiä lennokkeja käytettiin ensimmäistä kertaa Eteläisen jäämeren meteorologisessa tutkimuksessa. Etelämannerta ympäröivällä Eteläisellä jäämerellä on talviaikaan tehty hyvin vähän meteorologisia havaintoja. Aina tähän vuoteen asti ainoa huomattavampi talvinen mittauskampanja on ollut amerikkalais-venäläinen jääleiri vuonna 1992.

Lennokeilla mitattiin ilman lämpötilan ja kosteuden sekä tuulen nopeuden ja suunnan pystyprofiileja jään pinnalta jopa 1,7 kilometrin korkeuteen asti. Mukana olleella quadrokopterilla puolestaan saatiin tarkempaa tietoa lämpötilasta ja kosteudesta alimman sadan metrin ilmakerroksessa. Mittaustulokset ovat tärkeitä, sillä niiden avulla voidaan ymmärtää paremmin merijään kasvua talvella.

Kaikkiaan Ilmatieteen laitoksen lennokeilla tehtiin 51 ja quadrokopterilla 24 lentoa. Mittaukset onnistuivat hyvin, vaikka olosuhteet olivat haasteelliset pimeyden, kylmyyden ja ajoittain myös merijään voimakkaan valliintumisen vuoksi.

Quadrokopteri laskeutumassa. Kuva: Mario Hoppmann

Havaintoja myös merijäästä

Ilmatieteen laitoksen tutkimusryhmä asensi merijäälle myös poijuja, jotka mittasivat lumen ja jään paksuutta sekä lämpötilaprofiileja merivedestä jään ja lumen läpi ilmaan. Poijut ajelehtivat jään mukana ja lähettävät mittaustuloksensa satelliittien välityksellä.

Tutkimusmatka tehtiin saksalaisella tutkimusaluksella, Polarsternilla. Matka alkoi Etelä-Afrikasta ja päättyi Argentiinan eteläkärkeen. Tutkimusta tehtiin yhteistyössä saksalaisten Alfred Wegener Instituutin ja Braunschweigin teknillisen yliopiston kanssa. Saksalaisten käytössä oli myös toinen hieman erityyppinen lennokki.

Lisätietoja:

Tutkija Priit Tisler, puh. 029 5394138, priit.tisler@fmi.fiTutkimusprofessori Timo Vihma, puh. 029 5394173, timo.vihma@fmi.fi