Tiedote 3.10.2019

Lumisade heikentää ajokeliä maan itäosassa

Ensilumi sataa paikoin maan itäosaan, ja kesärenkailla ajavien on syytä seurata säätilanteen kehittymistä.
Kuva: Tero Pajukallio

Ilmatieteen laitoksen torstaina 3. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan ajokeli muuttuu paikoin huonoksi huomenna perjantaina maan itäosassa lumisateen takia. Huonointa ajokelin ennustetaan olevan Pohjois-Karjalassa.

Sadealue liikkuu torstain ja perjantain kuluessa kohti koillista. Sade muuttuu rännäksi ja märäksi lumeksi perjantain vastaisena yönä maan itäosassa sekä paikoin myös keskiosassa.

"Lunta sataa eniten Pohjois-Karjalassa itärajan tuntumassa, jossa raskasta lunta voi kertyä perjantai-iltaan mennessä 5–10 senttimetriä", sanoo päivystävä meteorologi Pauli Jokinen.

Kainuun, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakunnissa lunta kertyy perjantain aikana noin 1–5 senttiä. Ennustetut lämpötilat ovat alueella pääosin 1–2 astetta plussan puolella, joten pienikin muutos lämpötilassa suuntaan tai toiseen voi merkittävästi muuttaa sateen olomuotoa.

Myös Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen maakunnissa voi tulla perjantaina paikallisia lumisateita, mutta kertymät jäävät todennäköisesti vähäisiksi. Ajokeli voi kuitenkin muuttua näilläkin alueilla huonoksi lauantain vastaisena yönä tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Ennen liikenteeseen lähtöä kannattaa tutustua voimassa oleviin varoituksiin Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)