Suolapulssit
Tanskan salmien yli virtaava valtamerivesi on Itämeren veden suhteen voimakkaan suolaista, ja siis raskasta. Noin neljännes vedenvaihdosta tapahtuu Öresundin kapean ja matalan salmen kautta, pääosa vaihdosta tapahtuu Belttien kautta. Nopeajaksoista edestakaista vedenvaihtoa tapahtuu jatkuvasti, mutta sillä ei ole juuri vaikutusta Itämeren veteen; sama vesi vain kulkee edestakaisin.
Vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa virtaus sisään kestää niin kauan (yli kaksi viikkoa), että se ehtii riittävän syvälle Itämereen ollakseen enää siirtymättä takaisin. Tällaisessa merkittävässä pulssissa Itämereen tulee muutamassa viikossa 200 - 400 km³ suolaista valtamerivettä. Suolainen vesi sekoittuu vain hitaasti Itämeren veteen, ja vaeltaa Arkonan ja Bornholmin altaiden kautta noin puolessa vuodessa Itämeren keskusaltaalle, Gotlannin syvänteelle, työntäen siellä olleen vanhan, usein vähähappisen, tai jopa kokonaan hapettoman ja rikkivetyä sisältävän vesimassan tieltään.
Viime vuosisadalla merkittäviä pulsseja on tullut 1913, 1921, 1951, 1976, 1993. 2000-luvulla suuria tai keskisuuria pulsseja on tullut vain muutamia. Itämereen tulleen suolaisen veden määrä on vaihdellut 100 - 400 km³.
Harvatkin pulssit kuitenkin riittävät pitämään Itämeren veden suolaisena merivetenä. Suolaisuustaso pysyy kuitenkin matalana, vesi on siis murtovettä, ei makeaa eikä kunnolla suolaista. Tämä selittää osan Itämeren haavoittuvuudesta. Elämä on miljardeja vuosia sitten kehittynyt valtamerissä, ja siis alusta lähtien sopeutunut valtamerten voimakkaaseen suolaisuuteen. Veden kierto maapallolla (haihtuminen – ilmakehä – sadanta – valuma – meret) kestää noin 1000 vuotta.
Vuosimiljardeja kestänyt jatkuva prosessi on liuottanut maaperästä runsaasti mineraaleja jotka ovat huuhtoutuneet ennemmin tai myöhemmin valtameriin. Merissä puolestaan jatkuva mineraalikuormitus ja erilaiset kemialliset tasapainot ovat yhdessä johtaneet siihen, että suolapitoisuus ja suolan koostumus ovat saavuttanut vakiotason johon elämä on sopeutunut. Vastaavasti makeaa vettä on ollut miljardeja vuosia, ja osa maapallon eliöstöstä on sopeutunut elämään makean veden olosuhteissa.
Maapallon murtovesialtaat ovat nuoria ja kaukana toisistaan. Itämerestä tuli murtovesiallas vasta viimeisen jääkauden loppuvaiheissa, alle 10 000 vuotta sitten. Elämällä ei ole yksikertaisesti ollut mahdollisuuksia luoda näihin olosuhteisiin hyvin sopivia lajeja, vaan elintilaa ovat vallanneet vain ne lajit jotka ovat pystyneet jollain tavalla sopeutumaan murtoveteen.