Puheenvuoro20.11.2026

Miten meret vaikuttavat ilmastoon ja sen muutokseen?

Merillä on keskeinen rooli maapallon ilmastojärjestelmässä. Viime aikoina huomiota ovat saaneet erityisesti Atlantin meridionaalinen kiertoliike AMOC ja Tyynenmeren El Niño -ilmiö. Merten vaikutus ilmastoon toteutuu kuitenkin useiden fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten mekanismien kautta.

Meret peittävät noin 71 prosenttia maapallon pinnasta. Lisäksi meriveden kokonaismassa on noin 270 kertaa suurempi kuin ilmakehän massa. Siksi merillä on keskeinen rooli maapallon ilmastojärjestelmässä.

Merten suuri lämpökapasiteetti ja lämmön varastoituminen hidastavat ilmakehän lämpenemistä

Merten kokonaislämpökapasiteetti on noin 1060 kertaa suurempi kuin ilmakehän lämpökapasiteetti. Tämä johtuu merten suuresta massasta ja meriveden ominaislämpökapasiteetista, joka on noin nelinkertainen ilman vastaavaan arvoon nähden.

Koko merimassan keskilämpötilan nostaminen yhdellä celsiusasteella vaatii noin 1060 kertaa enemmän energiaa kuin ilmakehän lämmittäminen saman verran. Suuren lämpökapasiteettinsa vuoksi meret lämpenevät hitaammin kuin ilmakehä, mutta samalla ne kykenevät varastoimaan valtavia määriä lämpöenergiaa.

Tähän mennessä noin 90 prosenttia ihmistoiminnan seurauksena ilmastosysteemiin kertyneestä ylimääräisestä lämpöenergiasta onkin varastoitunut meriin (kuva 1).

Koko merimassan keskilämpötilan nostaminen yhdellä celsiusasteella vaatii noin 1060 kertaa enemmän energiaa kuin ilmakehän lämmittäminen saman verran.

Merten suureen lämpökapasiteettiin ja lämmön varastoitumiseen liittyvät mekanismit tunnetaan hyvin. Ilmastomallien keskeinen epävarmuustekijä on kuitenkin lämmön siirtyminen syviin vesimassoihin ja etenkin tämän siirtymisen mahdollinen hidastuminen tulevaisuudessa. Tämä voisi entisestään keskittää lämpenemistä pintakerroksiin.

Meristä haihtuva vesi muodostaa noin 86 prosenttia maapallon kokonaishaihdunnasta, joten valtameret ovat merkittävä kosteuden lähde myös mantereiden sateille. Haihdunta sitoo lämpöenergiaa ja jäähdyttää merenpintaa. Ilmakehään siirtyvä vesihöyry puolestaan voimistaa kasvihuoneilmiötä. Sen lisäksi vesihöyryn tiivistyessä pilvipisaroiksi haihdunnassa sitoutunut energia vapautuu ilmakehään tiivistymislämpönä. Näiden prosessien ja niihin liittyvien palautevaikutusten kuvaaminen ilmastomalleissa on haasteellista erityisesti pilvien osalta.

Toinen globaaliin energiataseeseen vaikuttava tekijä on merijää. Lumipeitteinen merijää heijastaa jopa noin 85 prosenttia auringonsäteilystä, kun taas avoin meri heijastaa yleensä alle 10 prosenttia. Merijään sulaessa pinnan heijastuskyky pienenee, jolloin mereen imeytyy enemmän auringonsäteilyä. Tämä voimistaa lämpenemistä erityisesti arktisella alueella ja vaikuttaa myös maapallon energiatasapainoon. Mekanismi tunnetaan hyvin, mutta merijään ja sen lumipeitteen pieni lämpökapasiteetti sekä pinnan energiataseen mallinnukseen liittyvät epävarmuudet vaikeuttavat merijään laajuuden ja paksuuden muutosten ennustamista.

Kuva 1. Meren ylimmän 2000 metrin lämpömäärän poikkeama jakson 2005-2025 keskiarvosta eri datalähteisiin perustuen. Lämpömäärän nousun nopeus on voimistunut 2000-luvulla. Kuva: WMO

Valtameret ovat sitoneet ison osan ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä

Meret sitovat ilmakehästä hiilidioksidia ja hidastavat siten sen pitoisuuden kasvua ja ilmaston lämpenemistä. Valtameret ovat sitoneet viime vuosikymmeninä yli neljänneksen ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä.

Sitoutuminen tapahtuu fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten prosessien kautta. Hiilidioksidia liukenee meriveteen, ja kasviplankton sitoo hiiltä yhteyttämällä. Osa hiilestä kulkeutuu merivirtausten ja vajoavan orgaanisen aineksen mukana syvempiin vesikerroksiin tai pohjalle, joissa se voi pysyä eristyksissä ilmakehästä satoja tai tuhansia vuosia.

Keskeinen tutkimushaaste on ymmärtää, miten ilmastonmuutos vaikuttaa merien kykyyn sitoa ja varastoida hiilidioksidia tulevina vuosikymmeninä ja vuosisatoina.

Mitä AMOCin pysähtyminen tarkoittaisi ilmastolle?

Merivirrat kuljettavat lämpöä erityisesti tropiikista kohti korkeampia leveysasteita ja tasaavat siten alueellisia lämpötilaeroja. Pohjois-Euroopan ilmastolle erityisen tärkeä on Atlantin meridionaalinen kiertoliike AMOC (Atlantic Meridional Overturning Circulation), johon liittyy lämpimän pintaveden kulkeutuminen pohjoiseen ja kylmemmän syvän veden virtaus etelään. Golfvirta on osa AMOCiin liittyvää pohjoiseen suuntautuvaa pintavirtausta, ja sitä ylläpitävät pääasiassa tuulet.

AMOCin toimintaan vaikuttavat meriveden tiheyserot, syvän veden muodostuminen Pohjois-Atlantilla sekä tuulten ja kumpuamisen vaikutukset erityisesti Eteläisellä jäämerellä. Ilmaston lämmetessä pohjoisten pintavesien tiheys pienenee lämpenemisen ja makean veden lisääntymisen seurauksena. Jälkimmäiseen vaikuttavat sateiden lisääntyminen sekä Grönlannin mannerjäätikön ja merijään sulaminen. AMOCin heikkenemistä tällä vuosisadalla pidetään hyvin todennäköisenä, ja heikkenemisestä on jo viitteitä, vaikka havaintojen tulkintaan liittyy epävarmuuksia.

Keskeisiä avoimia kysymyksiä ovat, kuinka paljon ja nopeasti AMOC heikkenee, voiko se pysähtyä ja millaisia alueellisia sekä vuodenaikaisia ilmastovaikutuksia siitä seuraisi. Pysähtyminen pyrkisi viilentämään Pohjois-Eurooppaa erityisesti talvisin. Se ei kuitenkaan välttämättä merkitsisi nykyilmastoa kylmempiä olosuhteita, sillä ilmasto ehtisi mahdollisesti lämmetä huomattavasti ennen AMOCin pysähtymistä.

AMOCin heikkenemistä tällä vuosisadalla pidetään hyvin todennäköisenä, ja heikkenemisestä on jo viitteitä, vaikka havaintojen tulkintaan liittyy epävarmuuksia.

Vaikka AMOC hyvin todennäköisesti heikkenee jo tämän vuosisadan aikana, hidastumisen voimakkuuteen ja ajoitukseen, sekä AMOCin mahdollisen pysähtymisen todennäköisyyteen liittyy merkittävää tieteellistä epävarmuutta. Voimakas ja pitkäkestoinen ilmaston lämpeneminen kasvattaa pysähtymisen riskiä, mutta samalla myös sitä mahdollisuutta, että pysähtymisen aiheuttama kylmeneminen ei täysin kumoaisi aiempaa lämpenemistä. Nettovaikutus ja sen voimakkuus riippuisivat siten sekä AMOCin muutoksesta että ilmaston lämpenemisen määrästä ja ajankohdasta.

AMOCin mahdollisen pysähtymisen vaikutukset ulottuisivat kauas Pohjois-Atlantin ulkopuolelle. Trooppinen sadevyöhyke pyrkisi siirtymään etelämmäksi ja Intian sekä Länsi-Afrikan monsuunit voisivat heiketä. Sahelin alueella kuivuus saattaisi lisääntyä, ja myös Amazonin alueen sateisuus voisi muuttua. Ilmastollisten, ekologisten ja yhteiskunnallisten kokonaisvaikutusten alueellista jakautumista on vaikea ennustaa.

El Niño johtanut poikkeuksellisen korkeisiin merten pintalämpötiloihin

Tällä hetkellä (marraskuussa 2026) on käynnissä voimakas El Niño -ilmiö. Siinä päiväntasaajan läheisen keskisen ja itäisen Tyynenmeren pintavedet lämpenevät tavanomaista enemmän, mikä onkin johtanut poikkeuksellisen korkeaan merten pintalämpötilan keskiarvoon (kuva 2). Pasaatituulet heikkenevät, lämmintä pintavettä leviää itään ja kylmän veden kumpuaminen vähenee. Samalla Tyynenmeren alueen ilmanpaine-erot, tuulet, pilvisyys ja sateet muuttuvat.

Vaikutukset ulottuvat usein myös Intian valtamerelle sekä laajoille alueille Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. El Niño voi vaikuttaa myös Pohjois-Euroopan säihin, mutta vaikutukset ovat epävarmoja eivätkä erityisen systemaattisia.

Kuva 2. Globaali merten pintalämpötila 60 asteen eteläisen ja 60 asteen pohjoisen leveyspiirin välillä. Vuosi 2026 on kuvattu tummanpunaisella, ja se näyttää kuinka jokainen kuukausi kesäkuun jälkeen on ollut mittaushistorian lämpimin. Kuva: European Union, Copernicus Marine Service Data 2025 © Mercator Ocean.

Timo Vihma ja Aleksi Nummelin

Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessoreita.

Lue lisää: