Lämpenevä ilmasto muuttaa perhoslajistoamme
Neitoperhosia on tavattu viime vuosina säännöllisesti aina Lappia myöten. Kuva: Ilari Lehtonen.Ilmastonmuutos vaikuttaa vahvasti perhosiin, sillä niiden elinkierto on monella tavoin lämmöstä riippuvaista. Lukuisat perhoslajit elävät Suomessa levinneisyytensä äärirajoilla siten, että niiden esiintymistä rajoittaa eniten talven kylmyys. Monet lajit kestävät talvipakkasia huonosti tai eivät ollenkaan. Esimerkiksi amiraalilla ei ole talvehtivaa lepovaihetta, vaan se tarvitsee ravintoa talvellakin. Toisaalta kesämme on monelle perhoslajille liian lyhyt ja viileä, jotta kehittyvät toukat ehtisivät aikuistua. Tämän ohella ilmastonmuutos vaikuttaa perhosiin epäsuorasti muuttamalla niiden elinympäristöjen laatua.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksista maamme perhoslajistoon on varsin paljon tietoa. Tätä tietoa tuotetaan jo 1990-luvulla aloitetuissa Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämissä yöperhosten sekä päiväperhosten kansalaisseurannoissa sekä Suomen perhostutkijain seuran koordinoimassa valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa. Nämä seurannat tuottavat vuosittaista runsaustietoa suuresta määrästä yleisempiä perhoslajejamme. Seurantojen tuotoksia on esitelty monissa tieteellisissä julkaisuissa sekä kansallisissa tulosraporteissa.
Useimmat perhoslajit hyötyvät lämpenemisestä
Perhosten kannalta ilmaston lämpenemisestä on monin tavoin myönteisiäkin seurauksia. Maassamme tavataan vuosittain lukuisia uusia eteläisiä perhoslajeja, joista yhä useammat pystyvät muodostamaan meillä myös lisääntyvän ja talvehtivan kannan. Yksi tällaisista lajeista on neitoperhonen, joka oli aiemmin maassamme vain satunnainen vieras. 1900-luvun lopulla laji sopeutui myös talvehtimaan täällä, ja 2000-luvulla se on ollut joinakin vuosina yksi runsaimmista päiväperhosistamme. Vastaavasti lukuisat aiemmin maamme eteläosiin rajoittuneet perhoslajit ovat laajentaneet levinneisyyttään yhä pohjoisemmaksi. Esimerkiksi näyttävä maltsayökkönen esiintyi vielä 1990-luvun alussa harvakseltaan vain lounaisrannikolla, mutta nykyisin lajia tavataan säännöllisesti Vaasa–Joensuu-linjalle asti ja satunnaisesti myös pohjoisempana.
Kasvukausi on pidentynyt merkittävästi sekä keväällä että syksyllä. Tämän seurauksena yhä useampi perhoslaji pystyy tuottamaan ylimääräisen sukupolven aiemman yhden (tai kahden) sijasta. Tämä mahdollistaa kantojen nopean kasvun hyvinkin lyhyessä ajassa.
Riskinä häiriöt elinkierrossa
Lämpenevä ilmasto tuo perhosille myös uusia uhkia. Perhostoukkien ravintokasvit ovat monesti laadultaan parhaimmillaan kasvukauden alussa. Jos perhosten elinkierto ei ehdi seurata ravintokasvien aikaistuvaa kehitystä, perhosten lisääntymistulos saattaa heiketä. Erityisen haitallisia perhosille ovat sään ääri-ilmiöt, etenkin niiden toukkavaiheeseen ajoittuvat pitkät helle- ja kuivuusjaksot. Tuolloin ravintokasvien lakastuessa perhostoukista voi kuolla jopa valtaosa. Leuto ja sateinen talvi voi vastaavasti lisätä talvikuolleisuutta, sillä etenkin karikkeessa talvehtiville lajeille paksu lumipeite tarjoaa arvokasta suojaa.
Pidentyvä kasvukausi mahdollistaa yhä useammalle perhoslajille lisäsukupolvien tuottamisen, kuten edellä todettiin. Tästä on lajille hyötyä, sillä onnistuessaan uusi sukupolvi voi moninkertaistaa kannan koon. Tähän sisältyy silti myös suuria riskejä: jos suotuisat säät joinakin vuosina loppuvat ennenaikaisesti, valtaosa toukista voi menehtyä ja lajin kanta romahtaa.
Perhosten lajimäärät kasvussa – mutta lajeja myös menetetään
Sekä päiväperhosten että etenkin yöperhosten lajimäärä maassamme on ilmastonmuutoksen edetessä kasvanut. Pelkästään 1990-luvulla alkaneiden seurantojen aikana uusia lajeja on havaittu useita kymmeniä. Samalla on kuitenkin huomattu monien pohjoisiin viileisiin olosuhteisiin sopeutuneiden lajien taantuneen ja niiden esiintymisalueiden supistuneen kohti pohjoista. Osa lajeista on puolestaan taantunut Etelä-Suomessa samaan aikaan, kun ne ovat Pohjois-Suomessa runsastuneet ja levittäytyneet jopa satoja kilometrejä aiempaa pohjoisemmaksi.
Ilmaston lämmetessä perhoslajistomme isoimmat häviäjät löytyvätkin arktiselta alueelta – tuntureilta, avosoilta ja pohjoisista metsistä. Tuntureilla puuraja nousee yhä ylemmäs, mikä supistaa avoimilla tunturiniityillä ja paljakoilla elävän lajiston elintilaa. Lisääntyvä haihdunta ja vähenevät sateet voivat vastaavasti heikentää avosoilla elävän lajiston olosuhteita. Pohjoisten vanhojen metsien perhoslajisto kärsinee ainakin sitä kautta, että metsätalouden kannattavuuden parantuessa hakkuita lisätään yhä pohjoisempana.
Ilmastonmuutoksesta on siis perhosille haittaakin, mutta se ei ole niiden huolenaiheista suurin. Niin perhosten kuin muunkin eliölajistomme kannalta merkittävin uhkatekijä on maankäytöstä johtuva elinympäristöjen väheneminen. Ilmastonmuutoksella on silti myös yhteisvaikutuksia muiden uhkien kanssa: esimerkiksi yleistyvät sään ääri-ilmiöt voivat heikentää elinympäristöjä vielä entisestään.
Teksti: Janne Heliölä, Suomen ympäristökeskus, Ida-Maria Huikkonen, Suomen ympäristökeskus ja Ilari Lehtonen, Ilmatieteen laitos
Lue lisää:
Teksti on julkaistu alun perinIlmatieteen laitoksen Ilmastokatsaus-digilehdessä 7 /2025.
Julkaisun viitetiedot: Heliölä, J., Huikkonen, I.-M. ja Lehtonen, I., 2025: Lämpenevä ilmasto muuttaa perhoslajistoamme. Ilmastokatsaus, 27(7), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2025-07-02