Miten tulkita tuuliennusteita ja -varoituksia?

Sääennusteissa tuulen nopeudella tarkoitetaan kymmenen minuutin keskituulta. Mittausten mukaan puuskanopeudet merialueilla ovat noin 1,3-kertaisia ja maa-alueilla noin 1,7-kertaisia 10 minuutin keskituulen nopeuteen verrattuna. Tuulen suunnalla tarkoitetaan suuntaa, josta tuuli puhaltaa. Kun tuulen sanotaan kääntyvän puhaltamaan jostakin, se tarkoittaa, että tuuli kääntyy puhaltamaan kyseisestä suunnasta. Tulee myös muistaa, että tuuliolosuhteet vaihtelevat paikallisesti maastosuhteiden ja muiden esteiden myötä.
Varoituskartassa olevat merialueiden varoitukset koskevat merialueita. Paikallissääennuste ei ole tarkoitettu veneilijöille. Esimerkiksi Rauman ennuste on tehty koskemaan Rauman keskustaa. Kylmäpihlajan havaintoasema puolestaan on merellinen paikka, jolloin ennusteen ja havaintoaseman lukemat voivat poiketa huomattavasti toisistaan. Vesillä liikuttaessa tulee käyttää merisääennustetta ja tuuli- ja ilmanpaineanimaatiota, ei paikallissääennustetta.
Merisää: http://ilmatieteenlaitos.fi/saatiedotus-merenkulkijoilleTuuli- ja ilmanpaineanimaatio: http://ilmatieteenlaitos.fi/merisaa-ja-itameri
Rannikkosääasemien havainnot: http://ilmatieteenlaitos.fi/rannikkosaa
Ota selvää tuulivaroituksista ennen merelle lähtöä
Merelle annetaan huomautuksia veneilijöille, kovan tuulen varoituksia, myrsky- ja hirmumyrskyvaroituksia. Maa-alueille annetaan vaarallisesta tuulesta varoituksia ja lisäksi sisävesillä liikkujia varoitetaan navakasta tuulesta. Merialueiden tuulivaroituksissa käytetään 10 minuutin keskituulta. Maa-alueilla varoitetaan puuskista.
Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset