Uutinen 8.8.2014

Helena-rajuilman yhteydessä ennätysrakeita Suomussalmella

Näin suuria rakeita ei ole tiettävästi aiemmin Suomessa havaittu.

Helena-rajuilman yhteydessä 31. heinäkuuta satoi jättirakeita, jotka olivat ennätyssuuria. Suomussalmen Pesiökylän eteläpuolelta valtatie 5 yltävällä alueella satoi Helena-rajuilman yhteydessä halkaisijaltaan 8−9 senttimetrin eli noin pesäpallon kokoisia rakeita.  Tämänkokoiset jääkimpaleet eivät ole enää symmetrisen pyöreitä vaan hyvinkin epämääräisen muotoisia. Aiemmin havaitut suurimmat rakeet ovat olleet halkaisijaltaan 8 senttimetriä. (8.8.2010 Sastamala, 28.6.2009 Leppävirta, 8.7.1972 Keuruu, 21.8.1968 Lappeenranta).

Suomussalmen länsi- ja pohjoisosan yli kulkenut raekuuro alkoi kehittyä Oulujärven eteläpuolella klo 14 aikaan torstai-iltapäivänä. Oulujärven ylitettyään ukkoskuuro jakautui ja sen oikeanpuoleinen osa lähti voimistumaan. "Kyseinen pilven säätutka-animaatio viittaa vahvasti supersolukehitykseen, jollaiselle oli olemassa hyvät olosuhteet Helenan päivänä", kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen. "Ukkospilven jakautuminen sekä oikealle kaartuva liikesuunta muihin ukkospilviin nähden tukee näkemystä hyvin kehittyneestä supersolusta", Tuovinen lisää.

Kehittyvä raekuuro ylitti Hyrynsalmen Ukkohallan alueen noin klo 16, jo tuolloin alas satoi 4−5 senttimetrin kokoisia rakeita. Reilua tuntia myöhemmin raekuuro liikkui täydessä voimassa Suomussalmen länsipuolelta koilliseen jättirakeineen.

Helena-rajuilma aiheutti monin paikoin voimakkaita ukkospuuskia sekä syöksyvirtauksia, oli salamoinnin osalta selvästi kesän vilkkain ukkospäivä. Päivä jää historiaan nyt myös raetilastoissa.

Raekuuro kesti vajaat kymmenen minuuttia

Suomen suurimmista rakeista havainnon tehnyt suomussalmelainen mies kertoo, että raekuuro oli kaikkiaan ohi vajaassa kymmenessä minuutissa ja että hän ehti siirtää autonsa suojaan ennen kuin nyrkin kokoisia rakeita alkoi pudota harvakseltaan alas.

Hän kertoo Ilmatieteen laitokselle, että osasi odottaa melko voimakasta ukkosta, koska sellaisesta oli ennusteissa puhuttu. "Menin siirtämään auton turvaan talon sivulle ja peitin sitä räsymatoilla heti kun peukalonpään kokoisten rakeiden kolina katolla voimistui. Välillä kävin sisältä hakemassa pääni suojaksi pyyheliinaa ja hattua, kun rakeet olivat niin valtavan kokoisia. Ukkonen ja salamointi kulkivat pohjoisempaa ohi eivätkä tulleet suoraan päälle", mies toteaa. 

"Mitä suurempi rae on halkaisijaltaan, sen suurempi on putoamisnopeus. Siksi tämänkokoiset rakeet tekevät huomattavaa vahinkoa ja esimerkiksi auton tuulilasi särkyy tällaisten rakeiden voimasta helposti", toteaa meteorologi Jari Tuovinen.

Lisätietoja:

Meteorologi Jari Tuovinen, jari.tuovinen@fmi.fi

Lue lisää rakeista: http://ilmatieteenlaitos.fi/rakeetRaehavaintolomake: http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmoita-raehavainnoista

Suomussalmen raekuuron kulkema reitti sekä ajallinen kehitys. (Kuva: Jari Tuovinen)

31.7. Ilmatieteen laitos twiittasi kyseisestä raekuurosta klo 16.45.