Ilmatieteen laitos on Apps4Finland-kilpailun kumppani 2012
Ilmatieteen laitos seuraa ympäri vuorokauden säätä Suomessa ja maailmalla. Tilanteen ja vuodenaikojen mukaan väestöä varoitetaan Suomen maa- ja merialuiella vaarallista tai haitallisista ilmiöistä, kuten:
Liikennesää pääteillä
Metsäpalovaroitukset
Myrsky- ja tuulivaroitukset sekä huomautukset veneilijöille
Huomautus voimakkaasta UV-säteilystä
Sadevaroitukset mahdollista tulvimista aiheuttavista rankoista sateista
Meteorologit päivittävät varoitustietoja useita kertoja vuorokaudessa. Nämä varoitukset ovat voimassa seuraavan 24 tunnin aikana Suomen maa- ja merialueilta. Tietoja välitetään tällä hetkellä sääennusteiden yhteydessä muun muassa radion, television ja verkkosivujen kautta.
Mikä on Apps4Finland?
Apps4Finland-kilpailussa etsitään uusia ideoita, sovelluksia ja palveluja, jotka hyödyntävät suomalaista avointa dataa. Kilpailussa on jaossa 20 000 euron edestä rahapalkintoja. Osallistujat saavat näkyvyyttä hyville ideoille ja pääsevät verkottumaan muiden avoimen datan toimijoiden kanssa.
Apps4Finland-kilpailussa on viisi sarjaa. Kilpailutöiden jättöaika on alkanut elokuun alussa ja kestää 28. lokakuuta saakka. Myös yleisö voi äänestää kilpailussa suosikkejaan.
Kilpailun järjestävät neljättä kertaa Forum Virium Helsinki ja Suomen Verkkodemokratiaseura ry.
Lisätietoja:
Voimassa olevat varoitukset verkkopalvelussa: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetTietoa eri säävaroitustyypeistä: http://ilmatieteenlaitos.fi/tietoa-varoituksistaVaroitusdatan käyttöehdot: http://ilmatieteenlaitos.fi/apps4finlandVaroitusdata The Data Hub Suomi -palvelussa: http://fi.thedatahub.org/dataset/fmi-warningsApps4Finland-kilpailun verkkosivut: http://apps4finland.fi/
Ilmatieteen laitoksen verkkopäätoimittaja Tuija Vuorinen tuija.vuorinen@fmi.fi puh. 029 539 2234Apps4Finland-kilpailun koordinaattori Olli Rinne olli@apps4finland.fi puh. 040 900 5556