Uutinen 22.2.2017

Ilmatieteen laitokselta sääennusteet Lahden MM-kisoihin

Lahdessa järjestetään pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut 22.2.–5.3.

Viikonloppua kohti mentäessä sää Lahdessa poutaantuu ja muuttuu aurinkoisempaan suuntaan. Päivälämpötila on Lahdessa viikonloppuna -3 asteen tienoilla ja öisin lähempänä -10 astetta.

Ensimmäinen kisaviikko vietetään Lahdessa melko tyypillisessä säässä. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lämpötila on Lahdessa tähän aikaan vuodesta päivisin noin -2 astetta ja öisin -9 asteen vaiheilla. Lunta on tällä hetkellä Lahdessa noin 15 senttimetriä eli 20 senttimetriä vähemmän kuin keskimäärin helmikuun loppupuolella.

Ilmatieteen laitoksen meteorologit mukana MM-kisoissa

Ilmatieteen laitos toimittaa Lahti 2017 -kisajärjestäjille sääpalvelun. Palveluun kuuluu päivittäin paikan päällä säätä ennustamassa oleva meteorologi, säätuotteita kisajärjestäjille sekä sääennuste Lahti2017 -kisa-applikaatioon.

Ilmatieteen laitoksen meteorologit työskentelevät pääosin kilpailunjohtajien ja mäkihypyn juryn apuna. Lisäksi he informoivat mäkihypyn, yhdistetyn ja maastohiihdon joukkueenjohtajia ja auttavat sääasioissa muutenkin kisajärjestäjiä.

Ilmatieteen laitos toimittaa myös Suomen hiihtomaajoukkueelle omat sääennusteet MM-kisoihin.

Lisätietoja:

Lahden paikallissääennuste verkkosivuillamme

Lahti 2017 verkkosivut: http://www.lahti2017.fi/

Lahti 2017 kisa-applikaatio