Uutinen 14.4.2014

Avaruusrekka lähtee kiertueelle, hyppää kyytiin!

Rosetta-rekka kiertää 16 kaupungissa toukokuun aikana.

Euroopan avaruusjärjestön ESAn komeettaa jahtaava Rosetta-luotain lähestyy hitaasti päämääräänsä. Tule tutustumaan tähän huikeaan avaruusmissioon.

Euroopan avaruusjärjestön ESAn komeettaa jahtaava Rosetta-luotain lähestyy hitaasti päämääräänsä, Churyumov-Gerasimenko -komeettaa. Rosetta paitsi havainnoi ja tekee mittauksia komee  tasta, mutta sen lisäksi Rosettan laskeutumisalus Philae laskeutuu komeetan pinnalle suunnitelmien mukaan 11. marraskuuta 2014. Rosetta-luotaimessa on mukana viisi tieteellistä mittalaitetta, joiden suunnittelussa ja rakentamisessa Ilmatieteen laitos on ollut mukana. Ensimmäisenä komeetan pinnalle osuu Ilmatieteen laitoksella valmistettu PP-instrumentti, joka on kiinnitetty laskeutujan jalkoihin.

Tästä jännittävästä avaruusmissiosta kerrotaan Rosetta-rekassa, joka lähtee kiertueelle toukokuun alussa. Rekka tekee yli 5000 kilometrin pituisen kiertueen ja käy Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Yhteensä rekka pysähtyy 16 kaupungissa. Suomessa rekka pysähtyy Vaasassa, Oulussa, Turussa, Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä ja Seinäjoella.

Rekasta tiedon lisäksi myös kokemuksia

Rekka on lastattu sekä Rosettan että Philae-laskeutujan näköismalleilla ja komeettalaboratoriolla. Rekkaan on myös tehty alusta, joka vastaa mahdollisimman pitkälti oikean komeetan pintaa. Alustan päällä voi istua ja vaikkapa ottaa itsestään kuvan "komeetan" pinnalla. Rekasta saa myös paljon yksityiskohtaista tietoa komeetoista, aurinkokunnasta, planeetoista ja teknologiasta, jonka avulla tällaiset missiot ovat mahdollisia.

Rosetta tulee komeetan ytimen läheisyyteen ja aloittaa monimutkaisen ratamuutosten sarjan, jonka jälkeen se asettuu kiertämään komeettaa elokuussa. Tätä jännittävää tapahtumaa voi seurata rekassa reaaliajassa.

Rosetta-rekan kiertuetta voi seurata myös sosiaalisessa mediassa

Suomessa avaruusrekkakiertueen päätapahtuma on Helsingissä 19.5. Mukana rekassa on tuolloin Rosetta-mission suunnittelussa ollut Ilmatieteen laitoksen tutkija Walter Schmidt. Hän kertoo mm. siitä, mikä osuus suomalaisella osaamisella on ollut Rosettan suunnittelussa ja rakentamisessa ja mitä kaikkea tutkijoiden on pitänyt ottaa huomioon, jotta missio toteutuisi suunnitelmien mukaisesti.

Rosetta-rekan kiertuetta voi seurata myös Rosetta blogissa (blogs.esa.int/rosetta) sekä ESAn Facebook ja Twitter-sivuilla (facebook.com/RosettaMission  twitter.com/ESA_Rosetta).  Sosiaalisen median kautta voi osallistua myös kiertueeseen, sillä lähettämällä yllättävän kuvan Rosetta-rekasta hashtagilla #rosettatour, pääsee mukaan yllätyspalkintojen arvontaan.

Rekka perustuu vuonna 2012 Suomessa kiertäneeseen Avaruusrekkaan. Tällä kertaa rekka kiertää Suomen lisäksi myös muissa pohjoismaissa. 

Koululaiset voivat tehdä oman komeettalaskeutujan

Koululaiset voivat tehdä etukäteen omia laskeutujiaan ja koittaa laskeutua niillä komeetan mallin pinnalle. Parhaat laskeutujat palkitaan Euroopan avaruusjärjestön repulla, mikä on täynnä tavaraa. Mukana kiertueella on myös ESAn opetustoimiston Paxi-maskotti.Koululaisryhmät ovat tervetulleita paikalle, mutta koska rekka on pieni, kannattaa vierailuista ilmoittaa etukäteen osoitteeseen info@avaruusrekka.fi

Rosetta on tour

2 May Vaasa, Market Square (FI) klo 12-183 May Oulu, Tiedekeskus Tietomaa (FI)  klo 9-185 May Trondheim, University Campus (NO)6 May Trondheim, University Campus (NO)7 May Oslo, Institute of astrophysics and physic (NO)8 May Oslo, Institute of astrophysics and physic (NO)9 May Borlänge, Framtidsmuseet (SE)10 May Göteborg, Vetenskapsfestivalen (SE)11 May Göteborg, Vetenskapsfestivalen (SE)12 May Aarhus, Steno Museum (DK)13 May Aarhus, Steno Museum (DK)14 May Copenhagen (DK)15 May Linköping (SE)16 May Södertälje (SE)17 May Södertälje (SE)18 May Turku, Market Square (FI), klo 9-1819 May Helsinki, Narinkkatori (FI), klo 9-1820 May Helsinki, Narinkkatori (FI), klo 9-1821 May Lahti, Library Square (FI), klo 9-1822 May Tampere, Laukontori (FI), klo 9-1823 May Jyväskylä, Are Square (FI), klo 9-1824 May Seinäjoki, Kauppatori (FI), klo 9-16

Lisätietoja:

Avaruusrekka-kiertue: Jari Mäkinen, puh. +33 6 370 15190.Ilmatieteen laitosTutkimuspäällikkö Walter Schmidt, puh. 029 539 4658, walter.schmidt@fmi.fi

ESA: http://www.esa.int/OurIlmatieteen laitoksen Rosetta sivut: http://space.fmi.fi/index.php?id=rosetta