Uutinen 23.8.2019

Amazonin paloista on vapautunut ilmaan jo 230 miljoonaa tonnia hiilidioksidia

Amazonin alueella Brasiliassa on käynnissä laajoja metsäpaloja, jotka tuhoavat sademetsää ja vapauttavat ilmakehään hiilidioksidia.
Kuva: Shutterstock

Arvioiden mukaan tänä vuonna paloista on vapautunut ilmakehään lähes 230 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Palokausi jatkuu loka-marraskuulle, ja paloista vapautuvan hiilidioksidin määrän arvioidaan vielä noin tuplaantuvan. Vuonna 2015 Brasilian maankäyttösektorin päästöt olivat noin 300 miljoonaa tonnia hiilidioksidia eli vajaan kolmanneksen maan kaikkien päästösektoreiden päästöistä. Brasilian yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt olivat noin 1 000 miljoonaa tonnia.

Tänä vuonna Amazonin alueella on ollut metsäpaloja suunnilleen saman verran kuin edellisenä pahana palovuonna 2016. Toistaiseksi ei siis puhuta täysin poikkeuksellisesta tilanteesta, joskin palokautta on vielä jäljellä.

Palojen välittömät ilmastovaikutukset liittyvät hiilidioksidin vapautumiseen ilmakehään. Kasvusto ja maaperä varastoivat ja sitovat hiiltä, ja palojen seurauksena ilmaan vapautuu hiilidioksidia, mikä edesauttaa ilmaston lämpenemistä. Hiilidioksidi säilyy ilmakehässä hyvin pitkään.

"Ilmastonmuutoksen etenemisen kannalta oleellista on ilmakehän hiilidioksidipitoisuus, jota kasvattavat sekä metsätuhot että fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvät päästöt. Täten kaikilla hiilidioksidipitoisuuden kasvua hillitsevillä toimilla on merkitystä", Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen korostaa.

Vapautuneen hiilidioksidin sitominen takaisin samaan paikkaan on hankalaa, koska rikkaan sademetsäekosysteemin palauttaminen on todella vaikeaa. Laaja sademetsä auttaa itsessään sateen syntymistä alueelle, ja kun se korvaantuu niukemmalla kasvillisuudella, alueellinen ilmasto muuttuu kuivemmaksi. Palaneen sademetsän tilalle kasvanut kasvillisuus myös hyvin todennäköisesti sitoo ja varastoi merkittävästi vähemmän hiiltä kuin alkuperäinen sademetsä.

Hiilidioksidin lisäksi paloista vapautuu suuria määriä lyhytikäisempiä pienhiukkasia, joilla on haitallisia terveysvaikutuksia. Tällä hetkellä hiukkasten määrä alueella on vuosien välisen vaihtelun ylärajalla.

Amazonin alue on erittäin merkittävä hiilinielu.

"Brasilian maankäyttösektorin päästöt ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentyneet merkittävästi, kiitos maan politiikkatoimien. Nyt tämä hyvä trendi näyttäisi olevan kääntymässä", Hannele Korhonen toteaa.

Kuva 1: Ilmatieteen laitoksen SILAM-leviämismallin ennuste metsä-ja maastopalojen savujen leviämisestä lähipäivinä.

Kuva 2: NASAn Terra-satelliitin MODIS-instrumentin kuva 22.8.2019 sekä Ilmatieteen laitoksen BAR-algoritmilla laskettu pienhiukkasten pitoisuusarvio.

Kuva 3: TROPOMI-mittalaitteen kuva hiilimonoksidi- eli häkäpitoisuuksista paloalueella.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Hannele Korhonen, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 2135, hannele.korhonen@fmi.fiTutkimusprofessori Jari Liski, Ilmatieteen laitos, puh. 040 748 5088, jari.liski@fmi.fi