Ilmakehä-ABC -hakusanoja selityksineen

on ympäristöään korkeamman ilmanpaineen alue, joka sääkartoissa on merkitty K-kirjaimella korkeapaineen keskuksen kohdalle. Korkeapainealueen keskuksessa on yleensä tyyntä tai heikkoja paikallisia tuulia. Pohjoisella pallonpuoliskolla tuuli kiertää korkeapaineen alueella myötäpäivään ja suuntautuu keskuksesta viistoon poispäin.

on ilmassa olevan vesihöyryn tiivistymistulos esimerkiksi kasveissa. Kasteen muodostuksen edellytyksenä on, että lämpötila laskee kastepisteen alapuolelle.

on se lämpötila, jossa ilmassa kulloinkin oleva vesihöyry riittää tekemään ilman täysin kylläiseksi. Suhteellinen kosteus on silloin 100 %.

tarkoittaa imakehän alimpien osien lämpenemistä hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen (mm. vesihöyry, metaani) vaikutuksesta.Kasvihuonekaasut päästävät Auringosta tulevan lyhytaaltosäteilyn maanpintaan mutta hidastavat infrapuna-alueella tapahtuvaa poissäteilyä, joka jäähdyttää ilmakehää. Ilmakehän lämpötila lähellä maanpintaa pysyy noin 33 °C korkeampana kuin ilman kasvihuonekaasujen vaikutusta, jolloin se olisi keskimäärin noin –18 °C.

Kasvihuoneilmiön voimistumisella tarkoitetaan sitä, että kasvihuonekaasujen lisääntyessä niiden ilmakehää lämmittävä vaikutus voimistuu. Tällä hetkellä hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä on korkeampi kuin koskaan noin kolmen miljoonan viime vuoden aikana. Ilmakehän kaasuista noin 0,04 prosenttia on hiilidioksidia.

on lämpötilan yksikkö, jonka lyhenne on K. Kelvinasteikko on absoluuttinen lämpötila-asteikko, jonka nollapiste on absoluuttinen nollapiste (-273,15 °C). Yksi kelvin on yhtä suuri kuin yksi celsiusaste. Lordi Kelvin (oik. W. Thomson, 1824–1907) oli englantilainen fyysikko, joka tutki termodynamiikkaa.

eli litosfääri on maapallon ylin kiinteä kerros.

on maapallon ilmastoa tutkiva meteorologian osa-alue, muilta nimiltään ilmasto-oppi tai ilmastotiede.

Magneettikompassissa vaakatasoon tasapainotettu magnetoitunut neula asettuu magneettiseen pohjoissuuntaan. Tämä suunta poikkeaa todellisesta pohjoissuunnasta erantokulman verran.

on se osa vuotta, jolloin kasvit kasvavat. Suomessa termisen kasvukauden katsotaan alkavan lumen sulamisen jälkeen, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy +5 asteen yläpuolella. Kasvukausi päättyy syksyllä, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +5 asteen alapuolelle. Ankarat hallat ja lumisade voivat päättää kasvukauden jo aiemmin.

Termisen kasvukauden pituus on Etelä-Suomessa noin 170 ja Pohjois-Suomessa noin 130 vuorokautta.

eli avaruussäteily on maapallolle avaruudesta aurinkokunnan ulkopuolelta saapuva korkeaenergisten hiukkasten muodostama säteily, joka koostuu pääasiassa protoneista. Se on voimakkainta noin 20 km korkeudella, missä se ionisoi ilmamolekyylejä ja synnyttää sekundäärisiä hiukkasia törmäysreaktioissa. - Cosmic radiation

Tavallisin kosteusmittari on hiuskosteusmittari. Se perustuu hiusten venymiseen ilman kosteuden vaihdellessa. Hiusten pituuden muutokset välittyvät viisarin kääntymiseksi kosteusasteikolla. Kosteus mitataan nykyisin elektronisella sensorilla joko sähkövastuksen kautta tai ohuen kalvon pinnalta kosteuden aiheuttamista sähkövarausten jännitemuutoksista.

muodostuu suoraan ilmassa olevasta vesihöyrystä härmistymällä kiinteäksi jääksi. Useimmiten kuuraa esiintyy esimerkiksi tienpinnalla tai auton tuulilasilla. Härmistymällä syntyvät jääkiteet voivat muodostaa kiinteiden pintojen reunoille – kuten oksille – "piikkejä".

on ilmakehässä havaittava optinen ilmiö, jossa horisontin lähellä oleva kohde näyttää olevan eri paikassa kuin se todellisuudessa on. Ilmiö johtuu siitä, että maanpinnan lähellä on eri lämpötilassa olevia ilmakerroksia, jotka toimivat linssin tai peilin tavoin: ne muuttavat kohteen paikkaa pystysuunnassa tai kääntävät sen ylösalaisin.

oli ensimmäinen kansainvälinen, sitova sopimus kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseksi. Se solmittiin vuonna 1997. Sopimuksen mukaan esimerkiksi EU-maiden tuli vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 8 % vuoden 1990 tasosta 2010-luvun alkuun mennessä. Sopimusta jatkettiin myöhemmin uusin tavoittein vuoteen 2020 asti. Ks. myös Pariisin ilmastosopimus.

eli "jääkehä" on kokoava nimitys maapallon pinnalla kiinteässä olomuodossa esiintyvälle vedelle. Siihen kuuluvat siis jäätiköt, vesistöjen jääpeitteet, lumi ja maaperän routa. Sekä monivuotiset että kausittaiset jääpeitteen osat luetaan kuuluvaksi kryosfääriin. Sitä tutkiva tieteenala on kryologia.

Vuorokauden keskilämpötila lasketaan kahdeksan kertaa vuorokaudessa tehdyn lämpötilahavainnon aritmeettisena keskiarvona. Havainnot tehdään Greenwichin aikaan keskiyöstä (00 UTC) aloittaen, joten Suomessa vuorokauden ensimmäinen havainto on kello 2 (kesäaikaan kello 3). Kuukausikeskiarvo on päiväarvojen keskiarvo ja vuosikeskiarvo kuukausiarvojen keskiarvo.

tarkoittaa tietystä lähteestä lähtevän ilmansaasteen kulkeutumista ilmakehässä. Päästölähteenä voi olla esimerkiksi teollisuuslaitos, moottoriliikenne, ydinvoimala tai tulivuoren purkaus. Jos ainetta kulkeutuu kauas, satojen kilometrien päähän, puhutaan kaukokulkeutumisesta. Ks. myös advektio

elosalama - Heat lightning

on ääni, joka on heijastunut jostakin pinnasta matkalla korvaan ja aiheuttaa siellä kuuloaistimuksen. Kaiun voimakkuus riippuu heijastavan pinnan laadusta. Lähtevän äänen ja kaiun vastaanottamisen välinen aika kertoo heijastavan pinnan etäisyyden. Kaikuja esiintyy myös erilaisissa tutkalaitteissa, joissa äänen vastineena on sähkömagneettinen aalto. Kaikusignaaleihin perustuu mm. säätutka ja ionosfäärin tutkimuksessa käytetty ionosfääriluotain.

oli ilmastollisesti lämmin kausi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa vuoden 1000 molemmin puolin. Se ei kuitenkaan ollut maapallon laajuinen ilmiö. Suomessa Keskiajan lämpökausi ajoitetaan aikavälille 980–1250, jolloin talvet olivat erityisen lauhoja ja lumettomia Suomen keskiosissa. Myös kesät olivat Fennoskandiassa lämpimiä, mutta tutkimusten perusteella ei ole varmaa, olivatko ne lämpimämpiä kuin nykyään.

Grönlannissa lämpökausi alkoi ilmeisesti jo 600-luvulla. Grönlanti ja Islanti asutettiin Keskiajan lämpökaudella. Norjassa viljakasveja kasvatettiin huomattavasti pohjoisempana kuin nykyään.

on taivaankappaletta ympäröivä kaasumaisten aineiden kehä. Maapallon tapauksessa puhutaan ilmakehästä. Kaasukehien kokoonpano vaihtelee suuresti tiheyden ja kaasulajien suhteen. Aurinkokunnan kuista useimmilta kaasukehä puuttuu kokonaan, samoin planeetta Merkuriukselta. Jättiläisplaneettojen (Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus) kaasukehät koostuvat pääasiassa vedystä ja heliumista. Marsin ja Venuksen kaasukehissä on eniten hiilidioksidia, maapallolla typpeä. Typpivoittoinen kaasukehä on myös Plutolla ja Saturnuksen Titan-kuulla.

eli kiertovirtaus syntyy aineeseen, jossa on lämpötilaeroja. Ilmakehässä konvektio kuljettaa lämpöä tavallisesti pystysuunnassa (kts. myös advektio).

Konvektiota tapahtuu myös Maan sulassa nesteytimessä, jossa liikuttavina tekijöinä lämpötilaerojen lisäksi ovat tiheys- ja paine-erot. Auringossa konvektiota tapahtuu pintakerroksessa, jossa kuumempi, ympäristöään kevyempi materia nousee ylös ja jäähtyvä, painavampi aines painuu alas.

tarkoittaa aluetta, jonne tuuli tuo enemmän ilmaa kuin vie sieltä pois. Maanpinnan lähellä syntyy silloin nousevia ilmavirtauksia ja matalapaineen alue. Konvergenssin vastakohta on divergenssi.

on Suomen vanhin sääasema. Se perustettiin vuonna 1844 Kaisaniemen puistossa sijainneeseen Magneettis-meteorologiseen observatorioon (nyk. Ilmatieteen laitos). Asema sijaitsee nykyisin Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä.

on säätutka, joka käyttää sekä vaaka- että pystysuuntaan polarisoituja mikroaaltoja. Niitä vertailemalla tutka kerää tietoa heijastuksen kohteen (esim. sadepisarat) muodosta. Näin voidaan erottaa lumihiutaleet ja sadepisarat toisistaan, ja toisaalta voidaan erottaa sade muista kohteista kuten linnuista.

Kaupunkialueilla mitataan usein hieman korkeampia lämpötiloja kuin niiden ympäristössä, koska kaupunki muodostaa oman paikallisen mikroilmastonsa. Kaupungin kasvaessa tämä kaupunkisaarekeilmiö voimistuu ja leviää laajemmalle alueelle. Siksi kaupungistuvalla alueella tehdyissä mittauksissa ilmaston lämpeneminen voi näyttää nopeammalta kuin muualla. Kaupunkisaarekeilmiön vaikutus tulee arvioida ja korjata laadittaessa pitkiä lämpötilojen aikasarjoja.

on vedenkorkeuden pitkäaikainen keskiarvo. Itämeren rannoilla keskivesi muuttuu valtamerten pinnannousun, maankohoamisen ja Itämeren kokonaisvesimäärän vaihtelun vaikutuksesta.

Teoreettinen keskivesi on keskiveden odotusarvo eli ennuste vedenkorkeuden vuoden keskiarvosta. Ilmatieteen laitos laskee arvon vuosittain etukäteen joka havaintoasemalle.

on yhtenäinen jääpeite, joka on kiinnittynyt rannikkoon, saariin, kareihin tai matalikkoihin. Vedenkorkeuden vaihtelu voi nostaa tai laskea kiintojäätä, mutta kiintojää ei ajelehdi paikasta toiseen. Kiintojää voi muodostua suoraan paikalleen vedestä. Sitä voi myös syntyä ajojäästä, joka jäätyy yhteen rannikon edustalla.

Kun jää pettää lumen painosta, jään päälle nouseva vesi ja lumi muodostavat sohjoa, joka pakkasen kiristyessä jäätyy kohvajääksi. Kohvajää sisältää usein ilmakuplia ja on himmeän vaaleaa, maitomaista, sen kiteet ovat pieniä ja raemaisia. Kantavuus on vain noin puolet teräsjään kantokyvystä.

Erillisiä ja valkoisia pilvenhattaroita, joiden tasaisessa alaosassa voi näkyä tummia varjoja. Isommat kumpupilvet muistuttavat muodoltaan usein kukkakaalia. Kumpupilviä syntyy, kun aurinko lämmittää maanpintaa ja saa aikaan nousevia ilmavirtauksia, joissa ilman kosteus tiivistyy pilvipisaroiksi. Kumpupilviä esiintyy tyypillisesti kauniina kesäpäivinä, jolloin niitä kutsutaan toisinaan myös poutapilviksi. Suureksi kasvaessaan kumpupilvi voi muuttua kuuropilveksi.

Iso korkea pilvimöhkäle, joka muistuttaa suurta kumpupilveä, mutta jonka yläosassa on lisäksi jääkiteistä koostuva pehmeäpiirteisempi osa. Tämä pilven yläosa leviää usein alasimen muotoiseksi.  Kuuropilvestä tulee sadekuuroja, ja toisinaan siihen liittyy ukkosta, jolloin sitä voi kutsua myös ukkospilveksi.

Suuria, pehmeännäköisiä pilvenhattaroita, usein valkoisen ja harmaan kirjavia varjojen takia. Kumpukerrospilvet ovat litteämpiä kuin kumpupilvet ja esiintyvät usein enemmän tai vähemmän yhtenäisinä jonoina tai lauttoina.

eli korkean selänne on pitkänomainen ympäristöä korkeamman ilmanpaineen alue. Sääkartan isobaareissa selänne voi näyttää korkeapaineen alueesta ulospäin työntyvältä niemeltä.

Auringon kaasukehän uloin osa. Korona on erittäin harvaa ja kuumaa kaasua. Sillä ei ole selvää ulkorajaa, vaan se laajenee ulko-osistaan avaruuteen aurinkotuulena. Korona on nähtävissä vain täydellisen auringonpimennyksen aikana.

Tapahtuma, jossa Auringon pinnalta irtoaa planeettainväliseen avaruuteen tavanomaista aurinkotuulta tiheämpi magnetoitunut plasmapilvi. Maata kohti suuntautuvat massapurkaukset ovat rajuimpien avaruussäähäiriöiden aiheuttajia. Massapurkaukset liittyvät usein roihupurkauksiin. – Coronal mass ejection, CME

Koronassa oleva alue, jossa Auringon magneettikenttä on rakenteeltaan avoin eikä pidättele aurinkotuulen lähtöä. Koronan aukot ovat tavallista nopeamman aurinkotuulen virtauksen lähdealueita. Ne ovat erityisen yleisiä joitakin vuosia auringonpilkkumaksimin jälkeen, ja aiheuttavat Maassa usein pieniä magneettisia myrskyjä.

on ilmakehässä esiintyvä kaasu, joka estää maanpinnalta lähtevän lämpösäteilyn karkaamista avaruuteen ja siten toimii eräänlaisena lämpöeristeenä maapallolle. Tärkeimpiä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry, hiilidioksidi, metaani, otsoni, typpioksiduuli (ilokaasu) ja freonit.

Merkittävin kasvihuonekaasu on vesihöyry, koska sitä on ilmakehässä paljon enemmän kuin muita. Kasvihuoneilmiöstä aiheutuvasta alailmakehän lämmönnoususta (yhteensä noin 33 °C) 21 °C aiheutuu vesihöyrystä, 7 °C hiilidioksidista, 2 °C otsonista ja loput muista kasvihuonekaasuista. Vesihöyryn määrä ilmakehässä riippuu voimakkaasti lämpötilasta, joten vesihöyry on ilmastonmuutosta voimistava kaasu: lämpeneminen haihduttaa ilmaan lisää vettä, joka puolestaan vahvistaa kasvihuoneilmiötä entisestään.

ks. Kuroutunut matalapaine

Joissain tilanteissa kylmää ilmaa sisältävä matalapaineen sola voi ulottua varsinaisesta kylmän ilman alueesta hyvinkin kauas. Esimerkiksi Fennoskandiasta voi ajoittain edetä koleaa ilmaa aivan Etelä-Eurooppaan saakka suuremman mittakaavan virtausten vuoksi. Jos solarakenne kuroutuu umpeen, muodostuu matalapaine, joka sisältää ympäristöönsä nähden selvästi kylmempää ilmaa. Tällöin sitä voidaan kutsua kuroutuneeksi matalapaineeksi tai kylmäksi pisaraksi.

on lähes 100 kilometrin korkeuteen nouseva, usein punainen tai punertava yläsalama. Tyypillisesti keijusalamoita esiintyy useita samanaikaisesti. Niiden havaitseminen on kuitenkin vaikeaa, koska niiden elinaika on vain joitain millisekunteja.

on laaja, jopa parinsadan kilometrin levyinen vaakasuuntainen, rengasmainen yläsalama. Kajosalamoita esiintyy 80–100 kilometrin korkeudessa, ja niiden välähdys kestää tyypillisesti vain millisekunnin verran.