Ilmakehä-ABC -hakusanoja selityksineen

on pinta-alayksikköä vastaan kohdistuva voima, joka aiheutuu sen yläpuoliseen ilmapilariin vaikuttavasta painovoimasta – eli oikeastaan kaiken yläpuolellasi olevan ilman paino. Ilmassa ylöspäin noustaessa ilmanpaine pienenee, koska osa ilmasta jää havaitsijan alapuolelle.

Maan pinnalla ilmanpaine vaihtelee matala- ja korkeapaineiden liikkeiden mukaan, ja näillä vaihteluilla on suuri merkitys vallitsevaan säähän. Normaali-ilmanpaine on 1013 hehtopascalia. Aiemmin yksikkönä käytettiin laajalti millibaaria, joka on samansuuruinen kuin hehtopascal.

on yhteisnimitys ilmakehän sähköilmiöille lähinnä ionosfäärin (n. 100 km) alapuolella. Tärkeimmät ilmiöt liittyvät ukkoseen ja sen ylläpitämään heikkoon sähkövirtaan ilmakehässä sekä ilman ioneihin. Maanpinnan lähellä on hyvällä säällä pystysuora sähkökenttä, jonka voimakkuus on noin 100 V/m. Neutraali-ilmakehällä on positiivinen ja maalla negatiivinen sähkövaraus, joiden vuoksi ionosfäärin alaosan sähköinen potentiaali maanpinnan suhteen on noin 400 kV.

on käsite, joka kuvaa sään yleispiirteistä luonnetta ja vaihtelua tietyllä alueella pitkällä ajanjaksolla. Tyypillinen vertailukauden pituus on 30 vuotta. Usein ilmastolla tarkoitetaan sään tilastollisia ominaisuuksia, esimerkiksi talven keskimääräistä lämpötilaa tai tietyn kuukauden tyypillistä sademäärää jollakin paikkakunnalla.

meteorologia

eli I on maapallon magneettikenttävektorin kallistuskulma vaakatasoon nähden. Se on pohjoisella pallonpuoliskolla positiivinen ja eteläisellä negatiivinen. Suomessa tyypillinen inklinaatiokulma on noin 73°. Magneettisilla navoilla I = +90° tai –90°. Toisessa merkityksessään inklinaatio tarkoittaa kappaleen kiertoradan kaltevuutta

eli käänteinen lämpötilan muutos. Yleensä ilman lämpötila lähellä maanpintaa (troposfäärissä) pienenee alhaalta ylöspäin. Toisinaan tapahtuu lämpötilan inversio, jolloin lämpötila nouseekin ylöspäin mentäessä. Niin sanottu maanpintainversio syntyy usein talvella selkeällä ja tyynellä säällä korkeapainetilanteessa maanpinnan voimakkaan jäähtymisen seurauksena. Kesäisin halla on tyypillinen maanpintainversion seuraus. Inversion voi havaita esim. kaukolämpöpiipuista nousevasta vesihöyryn tiivistyspatsaasta, joka taittuu vaakasuoraan inversiokerroksessa, kun se tavallisesti olisi jatkanut nousuaan.

Sanalla viitataan erilaisiin tekniikoihin, joilla ihmiskunta voisi tarkoituksellisesti muuttaa maapallon ilmastoa. Hiilidioksidipäästöjen aiheuttaman epätoivotun ilmaston lämpenemisen vähentämiseksi on ehdotettu monia ilmastonmuokkauskeinoja, esimerkiksi pienhiukkasten levittämistä stratosfääriin auringonvaloa heijastamaan, merten lannoittamista hiilidioksidin sitomiseksi sekä pilvien määrään tai koostumukseen vaikuttamista. Tällaisia tekniikoita ei toistaiseksi ole otettu käyttöön. Ilmastonmuokkaukseen liittyy vakavia epätoivottujen sivuvaikutusten riskejä sekä poliittisia ongelmia.

on sääkartan käyrä, joka yhdistää paikkoja, joissa on sama ilmanpaine.

on karttaan piirretty käyrä, joka yhdistää paikkoja, joilla on sama lämpötila.

on kesäisen lämmin jakso syksyllä.

tarkoittaa sitä, kuinka paljon ilmasto lämpenee ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa. IPCC:n mukaan herkkyys on todennäköisesti välillä 2,5—4 °C.

on lämmin kausi jääkausien välillä, jolloin maapallon keskilämpötila voi olla noin 10 °C lämpimämpi kuin jäätiköitymisen maksimiaikoina. Interglasiaalikaudet ovat jääkausia lyhyempiä, kestoltaan 10 000 – 20 000 vuotta. Nykyinen interglasiaalikausi alkoi noin 10 000 vuotta sitten, ja sen lämpimin vaihe on jo ohitettu. Edellinen interglasiaali oli noin 100 000 vuotta sitten, jolloin maapallon lämpötila oli suunnilleen sama kuin nykyään.

eli barometri on ilmanpaineen mittaamiseen tarkoitettu laite. Ilmapuntarin toiminta voi perustua esimerkiksi elohopeaan tai veteen, mutta nykyisin ilmanpainetta mitataan myös elektronisin anturein. Elohopeailmapuntarissa elohopeapilarin korkeus lasiputkessa vaihtelee ilmanpaineen mukaan. Rasiailmapuntari (aneroidi) mittaa joustavan metallisen rasian kokoonpainumista ja laajenemista ympäröivän ilman puristuksessa. Barografi on rasiailmapuntari, joka piirtää aikasarjaa havaitsemastaan ilmanpaineesta.

on vakiintunut nimitys henkilölle, joka esittää tiedeyhteisön vallitsevista käsityksistä poikkeavia väitteitä tai mielipiteitä ilmastonmuutoksesta. Tyypillisesti skeptikot ovat vähätelleet ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen, kieltäneet ilmastonmuutoksen olemassaolon kokonaan tai väheksyneet sen vaikutuksia.

tarkoittaa Auringon säteilyä tarkasteltaessa säteilyn tehotiheyttä (W/m2) tiettyä aallonpituutta kohden. Kun kaikkien aallonpituuksien irradianssi lasketaan yhteen, saadaan Auringosta maapallolle saapuvan säteilyn kokonaisteho pinta-alayksikköä kohden ("aurinkovakio").

on käsite, joka viittaa ilmassa olevien epäpuhtauksien pitoisuuksiin. Esimerkiksi katupöly, jotkin teollisuuden ja liikenteen päästöistä peräisin olevat yhdisteet tai maastopalojen savun mukana kulkeutuvat hiukkaset voivat olla terveydelle haitallisia, jos niitä on ilmassa liikaa. Ilmanlaadun mittaustulosten perusteella lasketaan ilmanlaatuindeksi, joka voidaan ilmoittaa havainnollisella värikoodilla tai laatusanalla (hyvä, tyydyttävä jne.).

on yötaivaan valoilmiö, joka usein muistuttaa revontulia, mutta näkyy niitä heikompana. Se syntyy Auringon sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksesta: päivällä säteily virittää ilmakehän molekyylejä (lähinnä happimolekyylejä) 80–500 km korkeudessa, ja näiden viritystilojen purkautuessa yöllä syntyy heikkoa, tyypillisesti vihreää ja punaista valoa. Pääosa ilmahehkusta on kuitenkin infrapunasäteilyä, jota ihmissilmä ei erota. Ilmahehkua syntyy ilmakehässä kaikkialla maapallolla, mutta sen havaitseminen on helpointa matalilla leveysasteilla. Ilmahehkun vuoksi kuutonkaan yö ei ole aivan sysimusta

on hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change), jonka ovat kutsuneet koolle YK ja WMO. Paneelin tehtäviin kuuluu mm. arvioida ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tietämystä sekä toimenpiteitä, joilla muutoksia voidaan rajoittaa. Vuosina 2021–2023 kolmessa osassa julkaistussa kuudennessa arviointiraportissaan (Sixth Assessment Report eli AR6) IPCC totesi maapallon keskilämpötilan nousseen 1,1 °C esiteolliseen aikaan verrattuna ja että suurin osa lämpenemistä on seurausta ihmisen toiminnasta. IPCC:n raporttien valmisteluun on osallistunut tuhansia tutkijoita. Vuoden 2007 Nobelin rauhanpalkinnosta puolet myönnettiin IPCC:lle.

jaetaan pääilmansuuntiin ja väli-ilmansuuntiin. Pääilmansuunnat poikkeavat toisistaan 90 astetta. Ne ovat pohjoinen (kansainväliseltä lyhenteeltään N), itä (E), etelä (S) ja länsi (W). Väli-ilmansuunnat ovat koillinen (NE), kaakko (SE), lounas (SW) ja luode (NW). Tarkemmassa jaotuksessa, esim. laivakompassissa, erotetaan kaikkiaan 32 suuntaa. Säätiedotuksissa tuulitiedot ilmoitetaan siten, että tuulen suunta on se suunta, josta tuulee.

tarkoittaa paikallisen tai maailmanlaajuisen ilmaston muuttumista pitkällä aikavälillä. Muutoksia voivat aiheuttaa luonnolliset syyt, kuten vaihtelut Auringon aktiivisuudessa tai suuret tulivuorenpurkaukset, tai ihmisen toiminta, joka on voimistanut kasvihuoneilmiötä 1800-luvulta alkaen. Kymmenientuhansien vuosien mittakaavassa Maan kiertoradan jaksottaiset vaihtelut ovat säädelleet jääkausien ja lämpimämpien jaksojen vuorottelua.

Maapallon keskilämpötila on noussut yli yhden celsiusasteen verran 1800-luvun loppupuolelta alkaen eli niin sanotun esiteollisen ajan jälkeen. Tämä lämpeneminen on lähes kokonaan seurausta ihmisen toiminnan aiheuttamasta kasvihuoneilmiön voimistumisesta, joka johtuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä, sademetsien hävittämisestä ja ihmisen ilmakehään päästämistä kemikaaleista.

Lämpötilan nousun ennustetaan jatkuvan tällä vuosisadalla niin, että vuonna 2100 maapallon keskilämpötila on 1,5–4,5 °C korkeampi kuin esiteollisena aikana. Muutoksen suuruus riippuu pääasiassa siitä, miten kasvihuonepäästöjen määrä muuttuu lähivuosikymmeninä. Lämpötilan muutos vaihtelee merkittävästi alueittain; voimakkaimmin ilmasto lämpenee arktisella alueella.

Lämpötilojen muuttumisen lisäksi ilmastonmuutokset voivat näkyä myös esimerkiksi tyypillisten sademäärien tai tuulensuuntien muutoksina tietyillä alueilla. Nyt meneillään olevan ilmaston lämpenemisen seurauksena monet sään ääri-ilmiöt toistuvat aiempaa useammin ja voimakkaampina.

eli ilmaston kehityspolku on mahdollinen kehitysnäkymä tulevaisuuden ilmastosta. Se ei ole ennuste, mutta sitä voi kuvailla ehdolliseksi ennusteeksi: se kertoo, millaisia seurauksia on sillä, jos tietyt tulevaisuutta koskevat oletukset toteutuvat.

Ilmastoskenaarioita voidaan laskea useita erilaisia perustuen vaihtoehtoisiin oletuksiin esimerkiksi tulevaisuuden hiilidioksidipäästöjen määrästä ja muista ilmastoon vaikuttavista tekijöistä.

on monialainen palvelu- ja tutkimuslaitos, joka havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa säähän, mereen, ilmastoon, ilmanlaatuun ja lähiavaruuteen liittyviä palveluita yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Ilmatieteen laitos on perustettu vuonna 1838, ja nykyisen nimensä se sai vuonna 1968. Se kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan.

on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus on 700 nanometrin (nm) ja 1 millimetrin välillä, eli säteilyn infrapuna-alue on näkyvän valon (aallonpituus alle 700 nm) ja mikroaaltosäteilyn (yli 1 mm) välissä. Infrapunasäteily lyhennetään tavallisesti IR (Infrared). Infrapunasäteilyllä on suuri merkitys kasvihuoneilmiössä, sillä maapallon säteilemä lämpösäteily on infrapunasäteilyä noin 0,001–0,1 millimetrin aallonpituusalueella.

on kansainvälinen geodesian ja geofysiikan tieteellinen unioni, joka järjestää tieteellisiä kokouksia kaikilla geofysiikan aloilla. Se on jakaantunut kahdeksaan alaosastoon; meteorologiaa edustaa IAMAS (International Association of Meteorology and Atmospheric Sciences), avaruustutkimusta ja geomagnetismia IAGA (International Association of Geomagnetism and Aeronomy). Kaikki alaosastot kokoontuvat yleiskokoukseen kerran neljässä vuodessa, minkä lisäksi kukin alaosasto järjestää oman tieteenalansa kansainvälisiä kokouksia. Yleiskokoukseen osallistuu tuhansia tutkijoita. IUGG:n 29. yleiskokous järjestetään vuonna 2027 Etelä-Koreassa.

on sähköisesti varautunut atomi tai molekyyli. Ioneja syntyy, kun atomin elektronit saavat esimerkiksi sähkömagneettisesta säteilystä lisäenergiaa niin paljon, että ne irtautuvat atomin vaikutuspiiristä. Syntyy vapaita elektroneja ja ioneja, joilla on tässä tapauksessa positiivinen sähkövaraus. Elektronien yhtyessä takaisin ioniin tapahtuu rekombinaatio. Yksinkertaisin ioni on protoni, joka on ionisoitunut vetyatomin ydin. Ilmakehässä ioneja tavataan eniten ionosfäärissä noin 60 km korkeudesta lähtien.

eli ionikehä on ilmakehän kerros, jossa ilma on osittain ionisoitunutta. Neutraalien molekyylien joukossa on siis vapaita elektroneja ja ioneja. Ionisaation aiheuttaa Auringon lyhytaaltosäteily (< 100 nm). Ionisoitumisaste eli ionien osuus kaikista molekyyleistä ja atomeista on pieni, 0,1 %:n luokkaa. Se vaihtelee vuorokaudenajan ja paikan mukaan ollen suurin Auringon valaisemalla alueella. Ionosfääristä erotetaan eri kerroksia elektronitiheyden maksimien mukaan. Alimpana on D-kerros (60 - 90 km), missä elektronitiheys on tyypillisesti 10² - 10³ hiukkasta/cm³. Seuraava kerros on E-kerros (105 - 160 km), elektronitiheys 10⁵ - 10⁶ hiukkasta/cm³. Ionosfäärin ylin kerros on F-kerros (300 - 1000 km), missä elektronitiheys on päivällä noin 10⁶/cm³ ja yöllä 10⁵. F-kerros jaetaan kahteen alakerrokseen F1 ja F2. Elektronitiheyden vaihtelut vaikuttavat siihen, miten ionosfääri heijastaa tai vaimentaa radiosignaaleja eri taajuuksilla. Ionosfäärin ominaisuuksia tutkitaan mm. riometreillä ja ionosondeilla sekä erilaisilla tutkilla.

on maapalloa ympäröivä kaasukehä. Kuivan ilman yleisimmät kaasut ovat typpi (78 %), happi (21 %), argon (1 %) ja hiilidioksidi (noin 0,04 %). Lisäksi ilma sisältää vesihöyryä, jonka määrä vaihtelee paikallisesti ja vuodenaikojen mukaan sekä riippuu voimakkaasti lämpötilasta: trooppisissa lämpötiloissa vesihöyryä voi olla muutamia prosentteja ilmasta, pakkassäällä tai aavikkoalueilla vain joitain prosentin kymmenesosia.

Ilmakehä voidaan jakaa lämpötilan perusteella troposfääriin (noin 0–10 km maanpinnasta), stratosfääriin (noin 10–50 km), mesosfääriin (noin 50–100 km) ja termosfääriin (100–500 km). Toisaalta voidaan puhua myös neutraalista ilmakehästä ja ionosfääristä (ionikehä). Neutraali-ilmakehässä ilman molekyylit ovat pääasiassa sähköisesti varautumattomia, kun taas ionosfäärissä (70–80 kilometristä ylöspäin) merkittävä osa kaasuista on ionisoituneessa tilassa, eli siellä on vapaita elektroneja. Ionisaation aiheuttaa auringon lyhytaaltoinen säteily.

on ilmassa olevan nestemäisen veden massa maanpinnan pinta-alayksikköä kohti, tavallisimmin yksikössä g/m2. Nestemäinen vesi koostuu sade- ja pilvipisaroista; ilmassa olevaa vesihöyryä ei lasketa mukaan ilmapylvään vesimäärään. Ilmapylväästä käytetään myös nimitystä ilmapilari.