Ilmakehä-ABC -hakusanoja selityksineen

eli hiilimonoksidi (CO) on hiilen epätäydellinen palamistuote. Se on hajuton, väritön, myrkyllinen, reaktioherkkä ja erittäin helposti syttyvä kaasu. - Carbon monoxide

on kaksinkertainen auringonpilkkujakso kestoltaan noin 22 vuotta. Sen aikana Auringon laaja-alainen magneettikenttä vaihtaa napaisuuttaan kahdesti. Auringon yleinen magneettikenttä vaihtaa napaisuuttaan hieman auringonpilkkujen maksimiajankohdan jälkeen. - G. E. Hale (1868 - 1938) amerikkalainen astrofyysikko, joka tutki auringon fysiikkaa. - Hale-periodicity

Taivaalla näkyvä valoilmiö, joka syntyy valon (esim. Auringon tai Kuun) taittuessa ja heijastuessa ilmassa leijuvista jääkiteistä. Tavallisimmin ne syntyvät 5-10 km korkeudella. Ne näkyvät renkaina, kaarina ja läiskinä. Tavallisin halo-ilmiö on renkaan muotoinen valomuoto, joka muodostuu Kuun tai Auringon ympärille siten, että renkaan säde on 22 kulma-astetta.

on ilmakehän toiseksi yleisin kaasu. Se esiintyy tavallisimmin kahden happiatomin muodostamana molekyylinä (O2). Kolmimolekyylinen muoto (O3) on nimeltään otsoni. Ilmakehän kaasuista noin 21 prosenttia on happea.

Kesäpäivä luokitellaan Suomessa hellepäiväksi, jos päivän ylin lämpötila on yli 25 °C.

Norjassa ja Tanskassa käytetään samaa määritelmää kuin Suomessa, mutta Ruotsissa helteeksi riittää tasan 25 astetta. Muualla Euroopassa tilastoitavan hellepäivän lämpötilaraja voi olla korkeampikin, kuten Saksassa 30 °C.

Ovat pääasiassa jääkiteistä muodostuneita, usein mantelinmuotoisia pilviä stratosfäärissä 15–25 km korkeudella. Ne syntyvät talvella erittäin kylmässä stratosfäärissä (lämpötila alle –85 °C), kun vuoristo aiheuttaa sopivalla tuulen suunnalla jälkipuolelleen pystysuuntaista aaltoilua. Aallon "huippua" kohti noustessaan ilma jäähtyy, jolloin kosteus tiivistyy näkyväksi pilveksi.

Helmiäispilviä esiintyy korkeilla leveysasteilla lähellä napoja, missä stratosfääri voi kylmentyä tarpeeksi polaaripyörteen sisälleen sulkeman kylmän ilman vaikutuksesta. Tyypillisimpiä helmiäispilvet ovat Etelämantereella, mutta Suomessakin niitä esiintyy sopivassa länsivirtauksessa Skandien vaikutuksesta. Pohjois-Suomessa näitä pilviä esiintyy tyypillisesti useita kertoja joka talvi, maan etelä- ja keskiosassa vain muutamia kertoja talven aikana. Pilvet ovat parhaiten nähtävissä auringon ollessa hieman horisontin alapuolella aamu- tai iltahämärän aikaan tammi-helmikuussa.

Keskenään suunnilleen samankokoisista jääkiteistä (10 µm = 0,01 mm) koostuvat helmiäispilvet voivat olla hyvinkin värikkäitä. Tämä erottaa ne muista polaaristratosfääripilvistä, jotka näyttäytyvät eri koostumuksensa takia usein vain hailakan keltaisena tai vaaleana huntuna taivaalla muistuttaen normaalia harsopilveä.

sijaitsevat molemmilla puolilla päiväntasaajaa leveysasteiden 30° - 35° välisellä vyöhykkeellä. Siellä Hadleyn kiertoliikkeeseen liittyvä korkeapaine aiheuttaa pilvettömän, kuivan ja vähätuulisen säätyypin.

häkä

syntyy, kun alijäähtyneet sumu- tai pilvipisarat tarttuvat puihin tai rakennuksiin ja jäätyvät saman tien. Huurre näyttää läheltä katsottuna röpelöiseltä, kuin toisiinsa jäätyneiden lumijyvästen kerrokselta. Sopivissa olosuhteissa huurre kasvaa paksuksi tykyksi, joka voi katkoa paksujenkin puiden latvoja. - Rime ice, soft rime, hard rime

on nimitys ajalle, jona Aurinko on niukasti horisontin alapuolella, eli juuri auringonlaskun jälkeen tai ennen auringonnousua. Tästä ajanjaksosta, jona Auringon keskipiste on korkeintaan 6 astetta horisontin takana, käytetään myös nimitystä "porvarillinen" tai "yhteiskunnallinen" hämärä. Kun taas Aurinko on 6–12 astetta horisontin alapuolella, puhutaan nauttisesta hämärästä, jolloin horisontti vielä erottuu merellä alusta navigoitaessa. Kun asteväli on 12–18, kyseessä on astronominen hämärä. Kun Auringon korkeuskulma on enemmän kuin 18 astetta horisontin alapuolella, on pimein yö.

tarkoittaa viimeisimmän jääkauden jälkeistä, runsaat 10 000 vuotta kestänyttä ilmastollisesti lämmintä ajanjaksoa, joka jatkuu yhä.

on veden muuttumista vesihöyryksi kiehumispistettä alemmassa lämpötilassa. Haihtumisessa raskaampi aine (vesi) muuttuu kevyemmäksi (höyry). Haihtumisen käänteinen ilmiö on tiivistyminen. Haihdunta on haihtumista kuvaava meteorologinen suure (esim. millimetriä vuorokaudessa).

on tavallisimmin radioaktiivisen aineen lähettämää ionisoivaa säteilyä, joka koostuu atomia pienemmistä hiukkasista, kuten alfa- tai beetahiukkasista, neutroneista, elektroneista tai protoneista. Aurinkotuuli on Auringosta maahan suuntautuvaa hiukkassäteilyä.

oli usean Euroopan maan (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Hollanti, Irlanti ja Espanja) ilmatieteen laitosten yhteinen hanke, jonka tarkoituksena oli kehittää ja ylläpitää nykyaikaista numeerista säänennustusjärjestelmää jäsenmaiden käyttöön. Ensimmäinen HIRLAM-malli otettiin Ilmatieteen laitoksella käyttöön vuonna 1990, ja viimeinen versio poistui käytöstä vuonna 2022. HIRLAM-mallin korvaajana toimii HARMONIE-AROME-pohjainen MEPS-malli, joka sekin on kehitetty kansainvälisessä yhteistyössä

on sadetta, joka sisältää merkittävän määrän rikki- tai typpihappoa. Happoja syntyy, kun teollisuuden rikki- ja typpidioksidipäästöt reagoivat ilmassa olevan vesihöyryn kanssa. Hapan laskeuma sateen tai sumun muodossa lisää mm. vesistöjen happamuutta ja on siten haitallinen ekosysteemeille. Lisäksi hapot voivat vaurioittaa esimerkiksi rakennusten pintoja.

on maailmanlaajuinen ilmiö, joka viittaa maan pinnalle saapuvan auringonsäteilyn määrän vähenemiseen vuosikymmenten mittaan. 1950-luvulta 1980-luvulle asti ilmakehän havaittiin hämärtyvän tasaisesti, mikä heikensi kasvihuonepäästöjen aiheuttamaa ilmakehän lämpenemistä. 2000-luvulla ilmiön on kuitenkin havaittu monin paikoin heikkenevän tai jopa kääntyvän päinvastaiseksi, jolloin puhutaan ilmakehän kirkastumisesta. Hämärtyminen ja kirkastuminen riippuvat vaihteluista ihmisen aiheuttamien pienhiukkaspäästöjen määrässä. Pienhiukkaset (mm. noki) samentavat ilmaa ja estävät auringonsäteilyn kulkua maanpinnalle.

on kaasu, jota ilmakehässä on vain vähän. Tällaisia ovat mm. kaikki kasvihuonekaasut, joiden pitoisuudet ovat huomattavasti alle prosentin.

syntyy, kun ilman lämpötila maanpinnan tasalla laskee pakkasen puolelle (termisen) kasvukauden aikana.

(meressä tai järvessä) Kerros, jossa jokin veden ominaisuus muuttuu nopeasti syvyyssuunnassa. Lämpötilan harppauskerrosta kutsutaan termokliiniksi ja suolaisuuden harppauskerrosta halokliiniksi. Harppauskerros estää yläpuolisen pintaveden sekoittumista alapuoliseen alusveteen.

on ilmiö, jossa lumihangelle muodostuu kova, ihmisen painon kestävä pinta. Hankikanto syntyy, kun hangen pintakerros sulaa raskaaksi vetiseksi lumeksi ja ilman jälleen pakastuttua jäätyy kovaksi kuoreksi. Tyypillisesti hankikantoa esiintyy keväisin, kun lämpimät aurinkoiset päivät ja pakkasyöt vuorottelevat. Ilmiön muita nimityksiä ovat hankikantoset, kantohanki ja hankiainen.

IPCC

Suolaisuuden harppauskerros eli vyöhyke, jossa meriveden suolapitoisuus muuttuu jyrkästi lyhyellä matkalla syvyyssuunnassa. Ks. myös: termokliini.

on olomuodon muutos, jossa kaasu muuttuu suoraan kiinteäksi aineeksi. Esimerkiksi kosteuden tiivistyminen pakkasella suoraan vesihöyrystä jääksi tai kuuraksi vaikkapa auton tuulilasiin. Härmistymisen käänteinen ilmiö on sublimaatio.

on kasvihuonekaasupäästöjen yhteismitta, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen.

Muiden kaasujen päästöt muunnetaan ekvivalenttiseksi hiilidioksidiksi lämmityspotentiaalikertoimen avulla.

Valkoisia pienehköjä hattaroita tai levymäisiä pilviä keskipilvien korkeudella, 2–5 kilometrissä. Järjestyvät usein ryhmiin tai jonoihin. Hahtuvapilvet ovat yleinen pilvisuku, johon kuuluu monia hyvinkin erinäköisiä lajeja. Myös mm. vuoristojen lähellä esiintyvät linssinmuotoiset mantelipilvet kuuluvat hahtuvapilvien sukuun.

Ohut, valkoinen, tasainen tai hieman kuituinen pilviharso yli 5 km korkeudessa. Aurinko ja Kuu näkyvät sen läpi. Harsopilvi koostuu jääkiteistä ja siinä näkyy usein haloilmiöitä.

riippuu lämpötilan lisäksi ilmankosteudesta, pilvisyydestä ja tuulesta. Suhteellisen kosteuden kasvu ja auringonpaiste saavat helteen tuntumaan tukalammalta, kun taas tuuli vähentää helteen tukaluutta.

on hapen palamiskaasu (CO₂), jota syntyy pääasiassa orgaanisten aineiden palamistuotteena. Fossiilisten aineiden kuten kivihiilen ja öljyn polttaminen kasvattaa sen määrää ilmakehässä. Hiilidioksidi on tärkeä kasvihuonekaasu.

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä ilmoitetaan usein miljoonasosina (ppm). Vuonna 2025 sen pitoisuus on noin 425 ppm (eli noin 0,04 %), ja pitoisuus kasvaa noin 2,5 ppm vuodessa.

Ilmakehän hiilidioksidi on osa hiilen kiertoa merien, maaperän, biomassan ja ilmakehän välillä. Ilmakehään päästetty "ylimääräinen" hiilidioksidi pysyy tässä kierrossa pitkään, yli 100 vuotta, joten hiilidioksidipäästöjen ilmastovaikutukset ovat pitkäkestoisia.

ovat kasvihuonekaasuja, joissa osa tai kaikki vedystä on korvattu kloorilla, fluorilla, bromilla tai jodilla. Useimpia niistä ei esiinny ilmakehässä luonnostaan, joten niiden pitoisuudet ilmakehässä ovat ihmisen aiheuttamia. Halogenoituja hiilivetyjä ovat esimerkiksi CFC:t eli freonit, jotka hajottavat otsonikerrosta.

on maaperän tai vesistöjen happamuusluvun (pH) muuttumista normaalia pienemmäksi. Sadeveden normaali pH-arvo on 5,6, Suomen järvien tyypillisesti 6,5–6,8 ja valtamerien 8,1.

Happamuutta aiheuttavat muun muassa ilmassa oleva rikkihappo tai -hapoke sekä typen vastaavat yhdisteet, joita joutuu ilmakehään ihmisen toiminnan tuloksena. Rikkiä ja typpeä kulkeutuu ilmakehään kivihiiltä ja öljyä poltettaessa, ja ne laskeutuvat sadeveden mukana maanpinnalle. Happamoituminen voi johtaa yksittäisen järven ekosysteemien perusteelliseen muuttumiseen tai jopa kuolemaan. – Acidification

on Atlantilla tai Tyynenmeren itäosassa (Amerikan mantereen liepeillä) esiintyvä trooppinen hirmumyrsky

vähentää hiilen määrää ilmakehässä. Tyypillisimpiä hiilinieluja ovat meret, metsät ja muu kasvillisuus, jotka sitovat ilmasta hiilidioksidia fotosynteesin avulla. Yleisemmin ks. nielu.

on ilmakehässä vallitseva trooppisten ja subtrooppisten leveysasteiden välinen, melko pysyvien tuulten muodostama kiertoliike.

Hadleyn solu syntyy, kun kevyt lämmin ilma päiväntasaajan seudulla nousee ylös ja lähtee virtaamaan kohti napoja troposfäärin yläosassa. Subtrooppisilla alueilla, leveysasteen 30 tietämillä, ilma laskeutuu alas maanpinnalle ja virtaa sitten takaisin tropiikkiin. Pohjoisella pallonpuoliskolla kohti päiväntasaajaa suuntautuvista tuulista muodostuu koillispasaati, eteläisellä pallonpuoliskolla kaakkoispasaati.

Hadleyn solulla on suuri merkitys maapallon ilmastolle. Sen laskeva ilmavirtaus aiheuttaa subtropiikkiin lähes pysyvät hepoasteiden korkeapaineet: näillä alueilla ilma on kuivaa, ja niille syntyy aavikoita. Nousevan virtauksen alueella tropiikissa puolestaan on voimakkaita sateita. Georg Hadley (1685–1768) oli englantilainen meteorologi.

HIRLAM-mallin korvaaja. Kansainvälisessä yhteistyössä kehitetty mesoskaalan säämalli, jonka erotuskyky on hyvin tiheä (2,5 km). Tiheän erotuskyvyn ansiosta mallin avulla voidaan ennustaa aiempaa paremmin esimerkiksi kuurosateita. HARMONIE-AROME-mallin pohjalta on yhteistyössä Norjan, Ruotsin ja Viron meteorologisten laitosten kanssa kehitetty MEPS-säämalli, joka kattaa Pohjoismaiden lisäksi Baltian ja osan läntisestä Venäjästä sekä Keski-Euroopan pohjoisimmat osat.