Ilmakehä-ABC -hakusanoja selityksineen
Ilmakehä-ABC sisältää hakusanoja selityksineen Ilmatieteen laitoksen tutkimusaloilta eli meteorologiasta, klimatologiasta, ilmanlaadusta, avaruustutkimuksesta, geofysiikasta ja merentutkimuksesta.
Sanastoa on päivitetty viimeksi 12.3.2026. Hakusanoja on 420 kpl. Uusin sana on "Keli ".
Hakusanat
Hakusanoja löytyi 42
Monen erikokoisen aallon muodostama kokonaisuus meren tai järven pinnalla.
Keskeisimmät aallokon kasvuun vaikuttavat tekijät ovat tuulen nopeus, tuulen kestoaika ja pyyhkäisymatka. Pyyhkäisymatka on etäisyys rantaan tuulen tulosuunnassa. Tärkeimmät aallokkoa kuvaavat suureet ovat merkitsevä aallonkorkeus, aallokon suunta ja huipun periodi.
eli aallon jaksonaika on etenevässä aallokossa kahden peräkkäisen aallon huipun välinen aika, joka mitataan paikallaan pysyvässä pisteessä.
Kahden peräkkäisen aallon huipun välimatka.
Meren tai järven aallokosta puhuttaessa aallonkorkeudella tarkoitetaan aallon pohjan ja huipun välistä korkeuseroa. (Tämä poikkeaa fysiikan yleisestä käytännöstä, jossa aallonkorkeus on puolet pohjan ja huipun erosta.)
Veden pinnan aallokko on epäsäännöllistä, eli peräkkäisten aaltojen korkeus ei ole sama. Siksi tiedotteissa ja ennusteissa ilmoitetaan nk. merkitsevä aallonkorkeus. Se lasketaan mitatusta aaltojen kokojakaumasta niin, että tulos vastaa kokeneiden merenkulkijoiden silmin arvioimaa aallokon korkeutta. Merkitsevä aallonkorkeus on likimain sama kuin aaltojen suurimman kolmasosan korkeuksien keskiarvo. Aallokon suurimman aallon korkeus on lähes kaksi kertaa merkitsevä aallonkorkeus.
on tietyssä ilmatilavuudessa olevan vesihöyryn massa ilmoitettuna esimerkiksi grammoina kuutiometriä kohden.
on -273,15 °C tai Kelvin-asteikolla 0 K, joka on materian lämpötilan alaraja. Absoluuttisessa nollapisteessä atomien lämpöliike lakkaa. Termodynamiikan lakien mukaan absoluuttista nollapistettä ei voida saavuttaa, mutta koeolosuhteissa on päästy lämpötiloihin, jotka poikkeavat siitä < 0,0000001 K.
on säteilyenergian imeytymistä aineeseen. Absorption kautta materia lämpenee, mutta termisen tasapainotilan saavutettuaan säteilee kaiken absorboimansa säteilyenergian takaisin avaruuteen. Aineen heijastusominaisuuksista (albedo) riippuen osa tulevasta säteilystä ei absorboidu, vaan heijastuu takaisin.
Adiabaattisessa prosessissa lämpöä ei siirry tarkasteltavasta systeemistä ulos tai siihen sisään. Ilmakehässä adiabaattista jäähtymistä tapahtuu aina ylöspäin mentäessä, kun ilmanpaine pienenee termodynamiikan tilanyhtälön mukaisesti. Vastaavasti ilman lämpötila kasvaa ylhäältä alas liikuttaessa ilmanpaineen kasvaessa. Tällöin lämmön siirtymistä ei tapahdu tarkasteltavan systeemin ja ympäristön välillä. Jos lämmön siirtymistä tapahtuu tietyn systeemin ulkopuolelta tai ulkopuolelle, kyseessä on diabaattinen tapahtuma.
tarkoittaa väliaineen kulkeutumista, jolloin lämpöenergiaa siirtyy paikasta toiseen tuulten tai merivirtauksien mukana. Valtamerien ja ilmakehän suurvirtauksien advektio ja konvektio tasoittavat Auringosta tulevan energian jakaumaa maapallolla.
on niin sanotun vapaan ilmakehän ominaisuuksia tutkiva meteorologian haara. Vapaalla ilmakehällä tarkoitetaan sitä aluetta, missä tuulen nopeuteen ei enää vaikuta maanpinnan kitka. Vapaa ilmakehä sijaitsee usein noin 1 km korkeudella maanpinnasta.
on geofysiikkaan ja meteorologiaan kuuluva tieteenala, jossa tutkitaan ilmakehän yläkerroksien ominaisuuksia mesosfääristä lähtien. - Aeronomy
on yhteisnimitys ilmassa leijuville pienhiukkasille (aerosolihiukkasille) ja väliaineena toimivalle kaasulle. Hiukkaskoko vaihtelee 0,000001 mm - 0,1 mm. Luonnollisia aerosoleja ovat muun muassa meriveden roiskeista muodostuneet suolakiteet, maaperästä ilmaan nouseva tomu, tulivuorien tuhka ja kasvien siitepöly. Ihmisen aiheuttamia aerosoleja ovat öljyn ja kivihiilen palamisessa syntyvä noki ja muut hiukkaset.
Ajojäätä, jonka palaset ovat pinoutuneet sattumanvaraisesti toistensa päälle ahtaumiksi tai valleiksi. Ahtojäävallit syntyvät jäälauttojen puristuessa toisiaan vasten, rikkoutuessa ja lohjenneiden palasten kasautuessa vedenpinnan ylä- ja alapuolelle.
on jotakin ilmiötä mittaavien perättäisten havaintojen sarja, jonka avulla voidaan tutkia ilmiön muutosta ajan kuluessa. Aikasarja esitetään yleensä graafina tai taulukkona. Tyypillisiä aikasarjoja ovat esimerkiksi ilmastotilastot, jotka havainnollistavat tietyn alueen keskilämpötilan tai muun sääsuuren muutosta pitkällä aikavälillä
Yhteisnimitys kaikille merijään muodoille, jotka eivät ole kiintojäätä. Ajojää liikkuu tuulten ja virtausten voimasta. Ajojää voi olla tasaista, päällekkäin ajautunutta tai ahtautunutta ja sen peittävyys voi vaihdella.
eli heijastavuus. Kappaleesta heijastuneen säteilyn suhdetta (%) saapuvaan säteilyyn sanotaan albedoksi. Mitä valkoisempi heijastava pinta on, sitä suurempi on sen albedo. Musta kappale ei heijasta lainkaan siihen osuvaa valoa, joten sen albedo on nolla. Planeetan albedolla on tärkeä merkitys lämpötalouden kannalta. Pilvet ja jää heijastavat hyvin auringon säteilyä. Maapallon albedo vaihtelee välillä 33 -36 % eli noin kolmannes säteilystä heijastuu välittömästi takaisin avaruuteen ja kaksi kolmannesta imeytyy (absorboituu) ilmakehään, maaperään ja meriin säteillen takaisin, mutta hitaammin.
on tuulen nopeutta mittaava laite. Yleisin on niin sanottu kuppianemometri. Kyseessä on vaakatasossa pyörivän ristikon päihin kiinnitetyt puolipallon muotoiset ontot kupit, joita tavallisesti on kolme. Kupin halkaisija on tavallisesti muutamia senttimetrejä. Kupit pyörivät sitä nopeammin mitä voimakkaampi tuuli on. Pyörimisnopeus muutetaan elektronisesti tuulen nopeudeksi. Uusimmissa tuulimittareissa pyörivät kupit on korvattu neljällä kiinteällä putkella. Putkesta toiseen lähetettävän ultraäänisignaalin kulkuajasta voidaan laskea tuulen nopeus. Äänitiedoista lasketaan myös tuulen suunta.
Aneroidi eli rasiailmapuntari on 1800-luvulla kehitetty ilmapuntari, jonka toiminta perustuu joustavaan metalliseen rasiaan. Rasia, jonka sisällä on tyhjiö, laajenee tai painuu kokoon ilmanpaineen vaikutuksesta. Rasiaan liitetty mittarineula kertoo vallitsevan ilmanpaineen.
on korkeapaineen alue, missä tuuli puhaltaa korkeapaineen keskuksen ympärillä pohjoisella pallonpuoliskolla myötäpäivään ja vastapäivään eteläisellä pallonpuoliskolla.
eli ihmisperäinen. Tarkoittaa ihmistoiminnan aiheuttamaa muutosta. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen syistä antropogeenisia ovat mm. fossiilisten polttoaineiden käyttö sekä metsien raivaaminen viljelys- tai laidunkäyttöön.
on ihmiskunnan aikakausi maailman historiassa, jolloin ihminen omilla teoillaan vaikuttaa olennaisesti ympäröivään luontoon kuten ilmastonmuutokseen.
on ilmakehän kolmanneksi yleisin (0,93 %) kaasu. Se on alkuaine ja jalokaasu (kemiallinen merkki Ar) eli kemiallisesti vähäaktiivinen. Muita jalokaasuja ovat mm. helium ja krypton.
on hyvin kylmä ja kuiva arktisen alueen ilma. Meteorologit puhuvat arktisesta ilmamassasta siinä vaiheessa kun ilmamassan lämpötila on -18 astetta tai kylmempi
tarkoittaa ilmanpaineen eroa pohjoisen napa-alueen ja siihen rajoittuvien keskileveysasteiden välillä. Normaalia korkeampi paine Arktiksella tuottaa normaalia kylmempää ilmaa Pohjois-Eurooppaan ja Aasiaan. Vastaavasti Välimeren maissa sateisuus lisääntyy matalapaineiden reittien painottuessa etelämmäksi. Alempi paine napa-alueella tuo lännestä kosteita ja lämpimiä ilmoja Fennoskandiaan ja kuivuutta Välimeren reuna-alueille. AO liittyy läheisesti Pohjois-Atlantin Oskillaatioon (NAO).
on arktisen ja polaari-ilman välinen rintama
Lämpötila-asteita mitataan Celsius-, Fahrenheit-, Kelvin- ja Réaumur-asteikoilla. Kulma-asteita muun muassa asteikolla 0° - 360° ja piiruina (v) 0v - 6000v. 1v = 0.06°, 1° = 60 ' (kaariminuuttia), 1' = 60'' (kaarisekuntia).
on kohteen kulmaetäisyys mitattuna myötäpäivään etelästä pitkin horisonttia. Se ilmoittaa sen ilmansuunnan, jossa kohde näkyy. Etelän atsimuutti on 0 astetta, lännen 90 astetta, pohjoisen 180 astetta ja idän 270 astetta.
on ilmassa olevaa sameutta, joka johtuu pienen pienistä kuivista hiukkasista. Se eroaa harmaasta udusta siinä suhteessa, että sen väri on ruskeankellertävää auringon suunnassa ja sinertävää muualla. Auer luo tasaisen hunnun maiseman ylle ja tekee sen värit himmeiksi. Suomessa auerta aiheuttavat tyypillisesti kaakkoisvirtauksien tuoma Venäjän arojen pöly tai metsäpalot lähialueilla, joskus jopa Saharan hiekka.
on Auringon säteilytoiminnan vaihtelu, joka ilmenee voimakkaimmin Auringon säteilyn lyhytaaltoalueella ja Auringon lähettämien hiukkasten määrässä. Auringon aktiivisuuden ollessa huipussaan avaruussää maapallon lähiavaruudessa on häiriöistä ja vaihtelevaa.
Auringon pinnalla näkyvä tumma läiskä, joka on läpimitaltaan yleensä tuhansia kilometrejä. Auringonpilkut ovat auringon magneettikentän voimakkaita keskuksia, joissa magneettivuon tiheys on noin 10000 kertaa suurempi kuin maapallon magneettikenttä. Pilkkujen määrä vaihtelee noin 11 vuoden jaksossa. Pilkkujen ollessa runsaimmillaan, Aurinko on aktiivinen, ja se säteilee enemmän kuin pilkkujen lukumäärän ollessa alhainen. Pilkkumaksimien aikaan maapallolla nähdään revontulia enemmän kuin muulloin ja maapallon magneettikentässä esiintyy häiriöitä, magneettisia myrskyjä. Auringonpilkkujen lukumäärää mitataan auringonpilkkuluvulla. Viimeksi auringonpilkkujen maksimivuosi oli vuonna 2024. Seuraavaa minimiä odotetaan vuoden 2030 tienoille.
on auringonpilkkujen peräkkäisten pilkkulukuminimien välinen aika, joka on keskimäärin 11 vuotta, mutta voi vaihdella 7 ja 17 vuoden välillä. Viimeksi auringonpilkkujen maksimi oli vuonna 2024 ja minimi vuonna 2019. Nykytiedon mukaan seuraava auringonpilkkumaksimi on vuonna 2034-35.
on tähti, jota Maa, muut planeetat sekä aurinkokuntamme muut kappaleet kiertävät. Aurinko on tavallinen normaali tähti. Se syntyi tähtienvälisen aineen pilvestä tiivistymällä noin 5 miljardia vuotta sitten. Aurinko loistaa vielä toiset 5 miljardia vuotta vakaasti. Auringon pintakerroksissa on 71 % vetyä, 27 % heliumia ja 2 % muita aineita. Kerrosta, jossa Auringon aine muuttuu läpinäkyväksi, sanotaan fotosfääriksi. Sen paksuus on vain noin 300-500 km ja pintalämpötila 5000 - 6000 astetta. Aurinko on halkaisijaltaan noin satakertainen maapalloon verrattuna. Auringon säteily on maapallon sääilmiöiden energialähde (aurinkovakio).
on levymäinen erikoismateriaalista (pii) valmistettu levy, joka muuntaa siihen kohdistuvan auringonsäteilyn suoraan sähköenergiaksi. Kennoja käytetään energian lähteenä esimerkiksi jakeluverkon ulkopuolella. Satelliitit ja avaruusluotaimet saavat niistä pääasiallisen käyttöenergiansa. Ensimmäiset aurinkokennot kehitettiin 1950-luvun puolivälissä.
on Auringosta avaruuteen sinkoutuvaa plasmaa, joka koostuu pääasiassa elektroneista ja protoneista. Aurinkotuulen tiheys ja nopeus vaihtelevat suuresti. Tyypillinen hiukkastiheys on 1-10 hiukkasta kuutiosenttimetrissä ja nopeus 300-700 km/s.
Auringon sähkömagneettisen säteilyn kokonaisteho pinta-alayksikköä kohti maapallon etäisyydellä Auringosta (150 milj. km) mitattuna ilmakehän ulkopuolella. Aurinkovakio on keskimäärin noin 1366 W/m², mutta se vaihtelee Auringon pintaosien ilmiöiden (mm. auringonpilkkujen) vuoksi muutamia promilleja. Maapallon koko pinta-alalle jaettuna Auringon keskimääräinen lämmitysteho on 1366 W / 4 ≈ 342 W. Tästä kuitenkin noin kolmannes heijastuu takaisin avaruuteen vaikuttamatta maapallon lämpöoloihin mitenkään (albedo).
Eteläisellä pallonpuoliskolla nähtävien revontulien tieteellinen nimi.
Pohjoisella pallonpuoliskolla nähtävien revontulien tieteellinen nimi.
on ilman havaitsijaa toimiva meteorologinen sääasema. Siellä mitattavat perussuuret kuten ilman lämpötila, paine, kosteus, tuulen suunta ja nopeus saadaan automaattisesti elektronisista mittalaitteista, jotka välittävät säätiedot tietoliikenneverkkoihin. Suomessa yli 90 % sääasemista on automatisoitu.
on maapallon lähiavaruuden sähkömagneettisten voimien ja sähköisesti varattujen hiukkasten (elektronit ja protonit) muutosta kuvaava nimi. Avaruussääilmiöt tapahtuvat pääasiassa maapallon ioni- ja magneettikehissä noin 100 km korkeudelta lähtien, minne aurinkotuulen hiukkaset tunkeutuvat. Avaruussään tunnetuin ja näkyvin ilmiö on revontulet. Avaruussäähäiriöt seuraavat Auringon aktiivisuutta. Avaruussäällä on myös vaikutusta erilaisiin teknologisiin järjestelmiin kuten satelliitteihin ja radioliikenteen kuuluvuuteen. Avaruussään maanpintavaikutuksia ovat pitkiin korkeajännitelinjoihin ja maakaasuputkiin indusoituneet sähkövirrat, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia.
