Lämpenevät talvet vaikuttavat poronhoitoon

Poron selviytyminen talvesta riippuu sopivien laidunten ja talviravinnon määrästä sekä ravinnon saavutettavuudesta laitumilla – siis lumiolosuhteista. Poro on hyvin sopeutunut lumeen, mutta ongelmia saattaa tulla, jos lunta on erittäin paljon, se on jäistä tai se sulaa harvinaisen myöhään.

– Lumiolot vaihtelevat paljon vuodesta ja paliskunnasta toiseen, Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteen laitoksella poronhoitoalueen lumiolosuhteita ja niiden vaikutuksia poroelinkeinoon tutkinut geofyysikko Sirpa Rasmus sanoo.

– Paikallinen vaihtelu aukeiden paikkojen ja metsien välillä on toisaalta vieläkin suurempaa. Monipuolinen laidunympäristö on etu nimenomaan vaikeiden talviolojen vallitessa, esimerkiksi maajäätä muodostuu harvoin kaikkiin tarkasteltuihin ympäristöihin yhtä aikaa, hän lisää.

– Lumipeitteisen ajan kesto on lyhentynyt ja talven keskilämpötilat ovat nousseet useilla havaintoasemilla viimeisen 30–50 vuoden aikana, Ilmatieteen laitoksen tutkija Kirsti Jylhä kertoo. Pohjoisimmilla havaintoasemilla, Kevolla ja Kilpisjärvellä, havaittiin muutoksia vain lumipeiteajan kestossa. Leutojen talviolojen yleistyminen näkyi selvimmin Rovaniemen, Savukosken, Sodankylän, Pokan ja Saariselän alueella.

Talvet tulevat kuluvan vuosisadan aikana edelleen leudontumaan. Epävakaat alkutalvet ja yleistyvät maajääolot aiheuttavat vaikeuksia poroille sekä lisäävät poronhoidon kustannuksia. Toisaalta lumen aikaisempi sulaminen ja kasvukauden alun aikaistuminen helpottavat vasomisaikaa ja auttavat poroja kuntoutumaan talven jäljiltä. Ilmaston lämmetessä vuosien välinen vaihtelu lisääntyy, ja nykyilmastossa harvinaiset tai poikkeukselliset talviolot lisääntyvät.

Kokemustieto auttaa sopeutumaan muuttuviin oloihin

Poronhoitajien kokemusperäisen tiedon perusteella on selvää, että talviolot ovat edelleen merkityksellisiä poroille ja poronhoidolle. Talviruokinnan yleistyttyä vaikeat talviolot eivät välttämättä näy yhtä voimakkaasti porojen korkeana talvikuolleisuutena tai alhaisena vasaprosenttina kuin menneinä vuosikymmeninä. Ne kuitenkin lisäävät työtä ja kustannuksia, polttoaineet ja talviruokinta maksavat.

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen erikoistutkija Minna Turusen mukaan poronhoitajien keinot vaikeista lumioloista selviämiseksi ovat yhdistelmä vanhaa ja uutta. Voidaan esimerkiksi hyödyntää laidunmaan monipuolisuutta kuten pinnanmuotojen ja metsäolojen vaihtelevuutta, paimentaa petojen varalta, antaa lisäruokaa, ajaa kulkureittejä moottorikelkalla pehmeän ja syvän lumen aikaan sekä käyttää oman tietotaidon tukena teknisiä apuvälineitä kuten porojen GPS-pantoja. Selviytymistä vaikeuttavat petojen esiintyminen, muu maankäyttö ja epävarmuus tulevasta maankäytöstä sekä pororehujen ja polttoaineiden kalleus.

Poronhoitajat selviytyvät lämpenevistä talvista jo olemassa olevan kokemusperäisen tietonsa pohjalta. Nykyisin harvinaisten tai poikkeuksellisten olosuhteiden yleistyminen tulevaisuudessa voi asettaa perinteisen tiedon ja poronhoitajien keräämän kokemuksen koetukselle ja lisätä elinkeinon epävarmuutta.

Talvilaidunten käyttöön vaikuttaa lisäksi muu maakäyttö (esimerkiksi metsätalous, matkailu, kaivosteollisuus, rakentaminen ja tiestön laajeneminen) sekä talvilaidunten kunto. Hyvin suunniteltu ja toteutettu laidunkierto voi olla tärkeä vaikeita talvioloja helpottava keino, mutta toimiva laidunkierto tarvitsee kylliksi tilaa. Maankäyttöhankkeiden olisi aidosti huomioitava poroelinkeinon tilatarve, myös sen vaatima riittävä puskuri vaikeissa olosuhteissa.

Suomen poronhoitoalueella on luontaisesti avointen tunturiylänköjen ja avosoiden lisäksi myös avohakkuualueita. Hakkuut ovat vähentäneet luppolaitumien määrää, mutta myös vaikuttaneet lumioloihin sekä vähentäneet laidunympäristön monipuolisuutta ja lumiolojen paikallista vaihtelua. Poronhoitajat näkevät luppometsät erittäin arvokkaina resursseina juuri vaikeista talvioloista selviämistä turvaamaan. Riittävät, monimuotoiset laitumet sekä vielä jäljellä olevien luppometsien säilyminen ovat erittäin tärkeitä, mikäli poronhoitoa luonnonlaitumilla halutaan tukea sekä nyt että tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Kirsti Jylhä, Ilmatieteen laitos, puh. 050 433 6554, kirsti.jylha@fmi.fiSirpa Rasmus, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, puh 040 5282585, sirpa.rasmus@jyu.fiMinna Turunen, Arktinen keskus, Lapin yliopisto, puh. 040 539 1182, minna.turunen@ulapland.fi