Tiedote 9.6.2015

Ukkoskausi alkanut

Maanantaina 8.6. maamme etelärannikolla esiintyi ukkosia. Kyseessä oli toistaiseksi kesän salamarunsain ukkospäivä.
Kuva: Asko Hämäläinen

Maanantaina etelästä Suomeen saapunut voimakas ukkosalue tuotti päivän aikana yhteensä noin 250 maasalamaa. Salamat esiintyivät kapealla vyöhykkeellä maan etelärannikolla, ja salamoita havaittiinkin useilla alueen paikkakunnilla. Vähäisestä salamäärästä huolimatta kyseessä oli tähän mennessä vuoden salamarunsain ukkospäivä. Viileähkö säätyyppi ei ole ollut suotuisa voimakkaille ukkosille. Vertailukohtana voidaan mainita viime vuoden toukokuu, jolloin maassamme esiintyi yhden vuorokauden aikana (19.5.) lähes 15 000 salamaa.

Paikannetut maasalamat (punaiset pisteet) 8.6.2015.

Suomen ukkoskausi alkaa tyypillisesti toukokuussa ja loppuu syyskuussa. Ukkosilmastollemme on tyypillistä suuren vuosivaihtelun lisäksi se, että ukkoskauden aikana esiintyy 1-3 rajua ukkospäivää, jolloin vuorokausisalamamäärät ovat yli 10 000. Keskimäärin tällaiset voimakkaammat ukkoset esiintyvät Suomessa heinäkuussa.

Jos säätyyppi jatkuu kesäkuussa samanlaisena, ukkosia voi esiintyä, mutta niiden salamamäärät jäänevät vähäisiksi. Pidempi hellejakso sen sijaan luo paremmat edellytykset voimakkaammille ukkosille. Näin kävi mm. viime kesänä, kun heinäkuun lähes ennätyksellistä hellejaksoa säestivät päivittäiset rajut ukkoset.

Ukkosiin kannattaa varautua

Vaikka vuotuiset salamamäärämme eivät vedä vertoja eteläisempään Eurooppaan, aiheuttavat ukkoset Suomessa vuosittain vahinkoja, jopa kuoleman. Vaikkei joskus hyvin ennalta-arvaamattoman salamaniskun vaikutuksilta voi täysin suojautua, vahinkojen todennäköisyyteen voi vaikuttaa melko yksinkertaisin keinoin.

• Sisätiloissa vältä sähkölaitteiden, lankapuhelimen, vesiputkiin liityvien kohteiden ja tulisijojen käyttöä ja läheisyyttä.• Ulkona auto tai muu metallikorinen kulkuväline antaa hyvän suojan - vältä polku- ja moottoripyöräilyä.• Vesillä rantaudu jos mahdollista, vältä myös vesirajaa. Purjevene vaatii ukkossuojauksen.• Älä mene puun alle sateen suojaan. Jos parempaa suojaa ei ole, kyykisty alueen isoimman puun lähettyville, noin sen korkeutta vastaavalle etäisyydelle. Älä käytä sateenvarjoa.

Lisätietoja:

Tutkija Antti Mäkelä, puh. 0295394166, antti.makela@fmi.fihttp://ilmatieteenlaitos.fi/suomen-ukkosilmastohttp://ilmatieteenlaitos.fi/suojautuminen-salamalta