Tiedote 4.12.2018

Itsenäisyyspäivää juhlitaan poutasäässä suuressa osassa maata

Tämänhetkisen ennusteen mukaan 101-vuotiasta Suomea juhlitaan etelässä ja maan keskiosassa enimmäkseen poutaisessa säässä, mutta pohjoisessa sataa laajalti lunta.
Kuva: Hannu Manninen

Ilmatieteen laitoksen tiistaina 4.12. tekemän ennusteen mukaan itsenäisyyspäivän sää on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen poutainen. Paikalliset lumikuurot ovat kuitenkin mahdollisia ja pilvisyys vaihtelee. Maan pohjoisosassa aamulla sataa laajalti lunta, mutta iltapäivällä lumisadealue alkaa väistyä itään Venäjälle. Päivän aikana pohjoisen lumikertymät ovat pääasiassa 1‒5 senttimetriä.

"Itsenäisyyspäivänä matalapaine tuo lumisateita maan pohjoisosaan, mikä voi Lapissa ja Koillismaalla huonontaa ajokeliä, mutta päivän aikana matalapaine väistyy itään", sanoo päivystävä meteorologi Nina Karusto Ilmatieteen laitokselta.

Lämpötila on koko maassa nollan ja miinus viiden asteen välillä, länsi- ja lounaisrannikolla on hieman lauhempaa.

Itsenäistä Suomea on juhlittu monenlaisessa säässä

Viime vuonna itsenäisyyspäivänä suuressa osassa maata oli poutaista pakkassäätä. Lähinnä maan itäosassa, varsinkin itärajan tuntumassa, tuli lumikuuroja, joissa lunta satoi noin 1‒2 senttiä. Lauhinta oli etelä- ja lounaisrannikolla, missä lämpötila oli nollan tuntumassa. Kylmintä oli Pohjois-Lapissa, missä lämpötila oli -25 ja -30 asteen välillä.

Nykyilmastossa itsenäisyyspäivää vietetään tyypillisesti pakkassäässä, ainoastaan etelä- ja länsirannikolla lämpötila kohoaa hieman suojan puolelle. Öisin on Lapissa yleensä pakkasta yli 10 astetta, etelässäkin muutamia asteita. Lunta on koko maassa rannikkoseutuja lukuun ottamatta.  

Suomen historiaan mahtuu sään puolesta monenlaisia itsenäisyyspäiviä. Lauhinta oli vuonna 2006, jolloin Salossa mitattiin silloiseksi Suomen joulukuun lämpöennätykseksi 10,8 astetta. Erityisen kylmää oli muun muassa 1973 ja 1985, joista jälkimmäisenä Sallassa mitattiin -37,6 astetta.

Lisätietoja:

Itsenäisyyspäivän sää sadan vuoden ajaltaSää Suomen itsenäistyessä 6.12.1917

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Säätä Twitterissä seuraavat @meteorologit