Tiedote 31.5.2018

Koulujen päättäjäisviikonloppua vietetään kesäisessä säässä

Aurinko hellii koulunsa päättäviä – etelässä on lauantaina ja sunnuntaina hellettä.

Ilmatieteen laitoksen 31.5. tekemän ennusteen mukaan koulujen päättäjäispäivä lauantai 2. kesäkuuta on aurinkoinen, poutainen ja kesäisen lämmin lähes koko maassa. Maan eteläosassa esiintyy yleisesti hellettä. Maan keskiosassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla lämpötila kohoaa 18 ja 25 asteen välille. Lapissa pilvisyys on paikoin runsasta ja iltapäivälämpötila jää Pohjois-Lapissa 10 asteen vaiheille.

Sunnuntaina poutainen ja aurinkoinen sää jatkuu suuressa osassa maata. Iltapäivän lämpötilat ovat melko lähellä lauantain lukemia, mutta pilvisyys lisääntyy luoteesta alkaen maan pohjoisosassa. Iltapäivän tai illan aikana Norjanmereltä saapuu Lappiin vesisateita.

Ero vuodentakaiseen on suuri, sillä viime vuonna päättäjäispäivän ylimmät lämpötilat olivat maan itä- ja pohjoisosassa 4–12 astetta ja maan etelä- ja länsiosassa ylimmillään noin 15 astetta.

"Tulevan viikonlopun iltapäivälämpötilat ovat laajalti 5–10 astetta ajankohdan keskimääräisten lukemien yläpuolella", kertoo meteorologi Ari-Juhani Punkka Ilmatieteen laitokselta.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Säästä twiittaavat @meteorologit