Tiedote 31.10.2016

Ensilumi sataa maan eteläosaan

Matalapaine kulkee tiistain ja keskiviikon kuluessa hitaasti Suomen eteläpuolitse itään. Matalapaineeseen liittyy runsaita sateita, jotka tulevat Suomessa lounaissaaristoa lukuun ottamatta lumena Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen 31.10. tekemän ennusteen mukaan lunta voi keskiviikkoyön ja torstai-illan välisenä aikana kertyä yli 10 senttimetriä Uudellamaalla kapealla rannikkokaistalla, muutoin lunta tulee noin 5 senttimetriä Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa. Sade tulee voimakkaan idän ja koillisen välisen tuulen kanssa, joka pöllyttää lunta ja kinostaa sitä. Tämän takia ajokeli heikkenee lumisateiden vuoksi keskiviikon aikana Helsinkiä myöten.

Tuuli ja lumisade ovat voimakkaimmillaan keskiviikkoaamun ja -päivän aikana. Iltaa kohden lumisade ja puuskainen tuuli alkaa heiketä.

Runsaimmat sateet muodostuvat kuuronauhoiksi rannikon tuntumaan ja esiintyvät kapealla alalla. Nauhojen sijoittuminen ja liike tarkentuu myöhemmin. Matalapaineen jälkipuolella ilmavirtaus kääntyy koilliseen ja suursäätila muuttuu koko maassa talviseksi lämpötilojen jäädessä päivälläkin pakkaselle Etelä-Suomea myöten.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Säästä twiittaavat Twitterissä @meteorologit