Tiedote 21.9.2016

Väitös: Uusia menetelmiä ilmakehän koostumuksen selvittämiseen

Ilmatieteen laitoksen tutkija Simo Tukiainen on väitöskirjassaan tutkinut ilmakehän koostumuksen määrittämistä epäsuorista mittauksista. Väitöskirjassa on selvitetty muun muassa otsonin ja metaanin korkeusjakaumaa.
Kuva: SSC

Monet ilmakehän hivenkaasut kuten otsoni, typen oksidit ja metaani ovat tärkeitä yhdisteitä, joita havaitaan sekä satelliiteista että maan pinnalta käsin. Mittaukset ovat usein epäsuoria, jolloin kaasujen pitoisuudet määritetään mittaustuloksista matemaattisten menetelmien sekä mittaukseen liittyvän fysiikan mallintamisen avulla. Kaasujen pitoisuuksien määrittäminen epäsuorista mittauksista on tyypillinen esimerkki niin sanotusta käänteisongelmasta.

Simo Tukiainen on väitöksessään tutkinut erityisesti eri ilmakehän korkeuksilla olevien kaasujen pitoisuuksia. "Käytettyjen menetelmien lisäksi myös mittaustapa sekä mittalaitteen ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka paljon eri kaasujen pystyrakenteesta voidaan lopulta selvittää", Tukiainen toteaa.

Väitöstyössä on käytetty Envisat- ja Odin-satelliittien GOMOS ja OSIRIS -mittalaitteita. Työssä tuotettiin muun muassa otsonin aikasarjat 10 - 60 kilometrin korkeusalueelle. GOMOS oli toiminnassa noin 10 vuotta ja OSIRIS on tuottanut mittauksia jo yli 15 vuotta. "Tällaisten pitkien aikasarjojen avulla voidaan tutkia esimerkiksi otsonikerroksen muutoksia ajassa", Tukiainen tähdentää.

Väitöksessä käytettiin myös Ilmatieteen laitoksen tutkimusasemalla Sodankylässä sijaitsevan FTS-mittalaitteen maanpintamittauksia. FTS-mittauksien avulla voitiin ratkaista metaanin korkeusjakauma. Väitöstyössä osoitettiin ensimmäistä kertaa se, kuinka FTS-laitteella pystytään havaitsemaan keväisin yli 10 kilometrin korkeudella ilmeneviä suuria vaihteluja metaanin pitoisuudessa.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan, DI Simo Tukiaisen väitöskirja On the retrieval of atmospheric profiles tarkastetaan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on professori Doug Degenstein, University of Saskatchewan, Kanada, ja kustoksena on professori Gerrit de Leeuw.

Tutkija Simo Tukiainen on syntynyt vuonna 1979 Imatralla ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1998 Vuoksenniskan yhteiskoulun lukiosta. Tukiainen on toiminut tutkijana Ilmatieteen laitoksella. Simo Tukiaisen väitöstilaisuus järjestetään 28.9. klo 12 Ilmatieteen laitoksella, osoitteessa Erik Palménin aukio 1, Helsinki.

Lisätietoja:

Tutkija Simo Tukiainen, simo.tukiainen@fmi.fi, puh. 044 340 5385

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/166538