Tiedote 11.6.2010

Tiedote - IL mukana Green Office -toimistojen säästötalkoissa

Kuva: Kirsti Kotro

Green Office -toimistot säästivät viime vuoden aikana hiilidioksidipäästöissä 260 maailmanympärimatkan verran. Suurimpia kulutuksen säästökohteita vuonna 2009 olivat sähkö ja paperi, jota säästyi yhteensä lähes 22 miljoonaa paperiarkkia, sekä auto- ja lentomatkat.

- Lämmönkulutus nousi kylmän talven vuoksi jonkin verran, mutta kokonaisuutena verkoston päästöt ovat vähentyneet valtavasti, Green Office -asiantuntija Mikko Kuiri WWF:stä kertoo.

Kahden kilometrin pino säästettyä paperia

Paperinkulutus verkostossa on laskenut 16 % edellisestä vuodesta. Säästetty määrä paperia muodostaisi yli kahden kilometrin korkuisen pinon. Myös lentäminen ja autolla ajaminen on vähentynyt monissa toimistoissa.

- Pienillä toimenpiteillä säästyy huomattavan paljon energiaa. Valot ja laitteet kannattaa sammuttaa silloin kun niitä ei tarvita ja koneisiin kannattaa määrittää virransäästöasetukset. Paperin käyttöä voi vähentää esimerkiksi välttämällä tulostamista, siirtymällä sähköiseen asiakirjahallintaan sekä tulostamalla paperin molemmille puolille, Kuiri sanoo.

Ilmatieteen laitos on Green Office

Ilmatieteen laitos sai Green Office-tunnuksen kaksi vuotta sitten. Tämän jälkeen on ympäristöohjelman mukaisesti mm. järjestetty henkilöstölle koulutusta ympäristöasioista, laskettu Ilmatieteen laitoksen hiilijalanjälkeä, järkevöitetty valaistusta ja kehitetty hankintojen ympäristökriteerejä.

Ilmatieteen laitoksen GO-indikaattorit ovat paperin kulutus, sähkön ja kaukolämmön kulutus sekä sekajätteen määrä. IL saavutti sähkön kulutuksessa vuoden 2009 tavoitteet, mutta muiden kohdalla jäi vielä petrattavaa.

Lisätietoja:

Sari Hartonen, p. 050 3088397, sari.hartonen@fmi.fi

IL:n Green Office -sivutWWF Suomi

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.