Tiedote 23.4.2010

Tiedote - Kuumailmapallolennolla havaittiin merkkejä tuhkahiukkasista

Kuva: Soile Juuti

Ilmatieteen laitoksen, Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat toteuttivat tuhkapilviin liittyvän kuumailmapallolennon onnistuneesti Jyväskylässä perjantai-iltana. Lentojen tavoitteena on tutkia ilmakehän alimmassa viidessä kilometrissä olevia pienhiukkasia ja niiden ominaisuuksia.

Tutkijat havaitsivat lennon aikana ilmassa merkkejä tulivuorenpurkauksesta peräisin olevista hiukkasista. Pallo nousi viiden kilometrin korkeuteen. Noin 2,5 kilometrin korkeudessa havaittiin sekä pieniä että isoja hiukkasia. Hiukkasten määrästä ja kemiallisesta koostumuksesta saadaan tarkemmat tiedot kuitenkin vasta myöhemmin. Ilmatieteen laitos on välittänyt tiedot lentoviranomaisille.

- Havainnot ovat tieteellisesti erittäin mielenkiintoisia. Ne auttavat myös varmentamaan leviämismallien ja kaukokartoitusmenetelmien tuloksia sekä arvioimaan mahdollisia lentoliikenteelle aiheutuvia riskejä, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Lauri Laakso. Ilmatieteen laitoksen SILAM-mallin laskelmien mukaan Suomen päällä on tällä hetkellä Islannin tulivuoresta peräisin olevia hiukkasia, joten havainnot tukevat mallin laskelmia. Mallien mukaan määrät ovat kuitenkin pieniä ja vastaavat kaupunkien keskustoissa mitattavia pienhiukkaspitoisuuksia.

Tutkimuksen kohteena oli mm. tuhkahiukkasten pitoisuus, kokojakauma, sironta (valon heijastus) ja absorptio (valon imeytyminen) sekä mahdolliset pisarat. Lisäksi kaasu- ja hiukkasnäytteitä kerättiin myöhempiin laboratorioanalyyseihin, joiden perusteella saadaan tietoa hiukkasten muodosta, kemiallisesta koostumuksesta sekä erilaisista kaasumaisista orgaanisista yhdisteistä. Lisäksi mitattiin perusmeteorologisia suureita. Tarkemmista tuloksista Ilmatieteen laitos tiedottaa heti kun tulokset on saatu analysoitua.

Lennolla olivat mukana pilotti Markku Sipisen lisäksi tutkijat Tuukka Petäjä ja Samuli Launiainen Helsingin yliopistosta. Kolmikko on tehnyt kuumailmapallolentomittauksia aiemminkin. Nyt käytettävät mittalaitteet on kerätty eri tutkimuslaitoksista ja mittausasemilta.- Suomessa on erittäin rajoitetusti nopeasti käyttöön otettavaa lentokelpoista ja muuta liikuteltavaa mittauskapasiteettia, toteaa professori Kari Lehtinen. Nyt mittalaitteet koottiin eri tahoilta, Helsingin yliopistolta, Ilmatieteen laitokselta, Itä-Suomen yliopistolta sekä Työterveyslaitokselta.

Lisätietoja:

Professori Kari Lehtinen, Ilmatieteen laitos ja Itä-Suomen yliopisto, kari.lehtinen@fmi.fiTutkijatohtori Tuukka Petäjä, Helsingin yliopisto, tuukka.petaja@helsinki.fiDosentti Lauri Laakso, lauri.laakso@helsinki.fiPilotti Markku Sipinen (Aeronaut Oy)

Sää- ja leviämistiedot: palveleva meteorologi 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)

Lisätietoja:

Katso Ilmatieteen laitoksen ennuste tulivuorenpurkauksen päästöjen kulkeutumisesta eri korkeuksilla kolmen vuorokauden ajalle

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.