Tiedote 6.4.2010

Tiedote - CryoSat-satelliitti lähtee selvittämään jäätiköiden tilaa

Kuva: ESA

Euroopan avaruusjärjestö ESA laukaisee torstaina 8. huhtikuuta CryoSat-satelliitin, jonka tehtävä on tutkia maapallon jäätiköitä ja merijäätä. ESAn uusin ympäristösatelliitti laukaistaan Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista klo 16.57 Suomen aikaa.

Satelliitit ovat mitanneet arktisten alueiden jääpeitettä jo vuosia, mutta ilmastonmuutoksen tutkimiseksi tarvitaan tarkempaa tietoa jään paksuuden muutoksista. CryoSatin tärkein mittalaite on tutka, joka havainnoi jäätä jopa senttimetrin tarkkuudella. Tietojen avulla voidaan havaita entistä paremmin napajäiden ja merijään muutoksia ja mitata niiden nopeutta. Tieto auttaa tutkijoita saamaan nykyistä kattavamman kuvan ilmaston lämpenemisestä.

"Ympäristösatelliittien tuoma tieto hyödyttää päättäjien lisäksi meitä kaikkia. Uusien satelliittipalveluiden avulla saamme toivottavasti tulevaisuudessa ajantasaista tietoa myös lähiympäristömme tilasta", sanoo avaruusasioista vastaava teknologiajohtaja Kimmo Kanto Tekesistä.

Suomalaiset tutkimusryhmät ovat osallistuneet aktiivisesti CryoSatin kehitystyöhön. Ilmatieteen laitoksen tutkijat ovat tehneet Itämerellä ja arktisilla alueilla tarkkoja jäämittauksia, joiden avulla varmistetaan satelliitin tulosten tarkkuus. Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu on kehittänyt satelliitin mittausmenetelmiä ja ollut mukana mallintamassa mittauksia. Haasteena on muun muassa se, miten lumipeite poistetaan mittaustuloksista.

Suomalaisista yrityksistä Patria on toimittanut satelliittiin tehonjakomoduulit, jotka perustuvat teknologiaan, jota yritys on kehittänyt myös ESAn aikaisempiin satelliitteihin.

CryoSat on kolmas ESAn Earth Explorer-ympäristösatelliitti. Jo nyt maapalloa tarkkailevat painovoimasatelliitti GOCE ja meren suolaisuutta tutkiva SMOS. Alun perin CryoSatin piti aloittaa työnsä vuonna 2005, mutta tuolloin satelliitti tuhoutui laukaisun yhteydessä.

Lisätietoa:Ilmatieteen laitos, erikoistutkija Jari Haapala, puh. (09) 1929 6406, jari.haapala(at)fmi.fi

Tekes, teknologia-asiantuntija Tuomo Suortti, puh. 010 605 5855, tuomo.suortti(at)tekes.fi

Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, professori Martti Hallikainen, puh. (09) 470 22371, martti.hallikainen(at)tkk.fi

Suomen avaruustoiminnan tietopalvelu

Seuraa laukaisun etenemistä ESAn CryoSat-sivuilta

ESA välittää kuvaa laukaisusta osoitteessa http://television.esa.int

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.