Tiedote 27.12.2013

Uusi vuosi vaihtuu Lappia lukuun ottamatta lauhassa ja sateisessa säässä

[PÄIVITETTY 31.12.] Lämpötila on yleisesti maan etelä- ja keskiosassa nollan yläpuolella, maan pohjoisosassa on enimmäkseen heikkoa pakkasta.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen 31.12. tekemän ennusteen mukaan uudenvuoden aattona on lauhaa ja lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa nollan yläpuolella, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa nollan molemmin puolin. Lapissa taas on enimmäkseen heikkoa pakkasta. Lounaasta saapuva matalapaine on tuonut vesi- ja lumisateita maan keskiosaan ja sadealue on liikkeessä pohjoiseen. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa sataa lunta aattoyön aikana 5-10 cm, varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla tulee välillä myös räntää. Myös maan keskiosassa tulee yöllä vielä paikoin vesi- tai räntäsateita.

Uudenvuoden päivänä sateet heikkenevät vähitellen ja myös pilvipeite voi rakoilla paikoin, todennäköisimmin Pohjois-Lapissa. Lämpötilan nollaraja kulkee Meri-Lapista kohti Kainuuta, lounaisrannikolla lämpötila on + 4 asteen tienoilla, selkeämmillä alueilla Pohjois-Lapissa pakkasta on reilut kymmenen astetta. 

Pakkassää tavallista vuodenvaihteelle

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi vaihtuu tavallisesti talvisessa pakkassäässä. Tyypillisesti vuodenvaihteen lämpötilat ovat yöllä maan etelä- ja keskiosassa noin -8...-15 ja pohjoisessa -15...-20 astetta. Rannikolla on yleensä hieman lauhempaa. Vuodesta 1961 alkaen vuodenvaihteen ylin lämpötila on +8,3 astetta, joka on mitattu Maarianhaminassa 31. joulukuuta 1975. Alin lämpötila on -43,5 astetta, ja se on mitattu Sallan Naruskajärvellä 1. tammikuuta 1982. Keskimäärin lunta on maan eteläosassa vuodenvaihteessa 10 - 20, maan keskiosassa 20 - 40 ja maan pohjoisosassa 40 - 50 senttiä. Enimmillään lunta on ollut uutena vuotena etelässä yli puoli metriä ja Lapissa metrin. Vuodesta 1961 alkaen suurin vuodenvaihteessa mitattu lumensyvyys on 126 cm, joka on mitattu 1. tammikuuta 1992 Enontekiön Kilpisjärvellä.

Vuosi 2013 otettiin vastaan tavanomaista lauhemmassa säässä. Lämpötila on oli uudenvuodenyönä maan etelä- ja länsiosassa nollan yläpuolella ja vain Keski- ja Pohjois-Lapissa pakkasta oli reilut 5 astetta. Lauhinta oli lounaassa, jossa vuorokauden alinkin lämpötila oli yli +2 astetta. Lunta oli maan etelä- ja keskiosassa yleisesti 20-40 cm, mikä on etelässä tavanomaista enemmän. Yli puolen metrin nietoksia löytyi Länsi- ja Pohjois-Lapista. Eniten lunta eli 72 cm oli uudenvuodenpäivän aamuna Kittilässä.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm) Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Vuodenvaihteen säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/uusi-vuosiJoulukuun sääseuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuuLumitilanteen seuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilanne