Tiedote 10.12.2009

Tiedote - Suomen Etelämanner-tutkimusasema sai huoltotarvikkeita poikkeuksellisella tavalla

Kuva: Mika Kalakoski

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboan huolto- ja polttoainetäydennys toteutettiin poikkeuksellisella tavalla 23. marraskuuta. Laskuvarjoilla toteutettua pudotusta suunniteltiin venäläisen yhteistyökumppanin kanssa kaksi vuotta.

Etelämantereella sijaitsevalla tutkimusasemalla tehdään monipuolista jäähän ja ilmakehään kohdistuvaa tutkimusta. Suomen Etelämanner-asema Aboan huolto-operaatiosta ja tutkimusretkikuntien logistiikasta vastaa Ilmatieteen laitoksessa toimiva Suomen Etelämanner-tutkimusohjelman logistiikkaryhmä .

35 000 kilon rahti laskuvarjojen avulla maahan27. marraskuuta Etelämantereelle lähtenyt huoltoretkikunta on saanut työnsä valmiiksi. - Poikkeuksellista oli operaation toteutustapa. Lähes 35 000 kiloa polttoainetta ja muuta rahtia pudotettiin laskuvarjoilla tutkimusasema Aboan läheiselle jäätikölle suuresta Iljushin 76 TD -rahtikoneesta, kertoo logistiikkapäällikkö Mika Kalakoski.Rahdin otti vastaan kolme kokenutta Etelämanner-veteraania aiemmista FINNARP-retkikunnista. Verrattuna perinteisiin laivakuljetuksiin, laskuvarjopudotus on kustannustehokas ja turvallinen tapa toimittaa rahtia syrjäisille tutkimusasemille. Operaatiolla varmistettiin Aboan tutkimusaseman polttoainehuolto kolmen seuraavan Etelämantereen kesän tutkimusretkien ajaksi. Huoltoretkikunnan lähtiessä kohti Suomea, tutkimusasemalla aloitti työt FINNARP 2009 -tutkimusretkikunta, joka jatkaa tutkimuksia tammikuun loppuun saakka. Retkikunnan tieteellisenä tavoitteena on tutkia Etelämantereen lunta ja aerosolihiukkasten muodostumista.Suomi aloitti aktiivisen tutkimustoiminnan Etelämantereella vuonna 1988 perustamalla tutkimusasema Aboan. Vuoden 2009 retkeen liittyy neljä erillistä tieteellistä hanketta. Tämän lisäksi retken aikana huolletaan Aboan automaattinen säähavaintoasema ja tehdään huoltotöitä myös aseman muihin havainto- ja mittauslaitteistoihin.

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboan huolto- ja polttoainetäydennys toteutettiin laskuvarjojen avulla.

Lisätietoa ja kuvat:FINNARP/Ilmatieteen laitosLogistiikkapäällikkö Mika Kalakoski, puh. 050 359 2792, mika.kalakoski@fmi.fiLue lisää FINNARP-retkikunnasta

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.