Tiedote 28.9.2009

Tiedote - Ilmatieteen laitos korostaa taloustieteen merkitystä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa

Kuva: Emilia Mänttäri

Ilmatieteen laitos on nimittänyt uudeksi tutkimusprofessorikseen Dr. Adriaan Perrelsin, joka on toiminut Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtavana ekonomistina. Ilmatieteen laitos haluaa näin laajentaa ilmasto-osaamistaan uudella näkökulmalla. Taloustiede nähdään yhdeksi tärkeäksi keinoksi edesauttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ja yhteiskuntien sopeutumista muutokseen.

Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa pääekonomistina toiminut Adriaan Perrels aloitti syyskuun alussa myös Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorina.- Ilmastonmuutoksesta on nopeasti tullut aikakautemme suuri haaste, joka uhkaa elinympäristöämme lisäksi myös talouden kehitystä ja ihmisten hyvinvointia. Ilmastonmuutoksen aiheuttavat riskit ovat niin merkittävinä, että ne heijastuvat talouteen monella eri tavoin. Taloustiede voi auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä yhteiskuntien sopeutumisessa muutokseen. Myös kansainväliset prosessit ja muutokset muissa maissa ovat hyvin tärkeitä Suomelle, esimerkiksi viennin ja tuonnin sujuvuuden takia, Perrels korostaa. Perrels alkaa myös tutkia sääpalvelujen ja sääpalvelujen infrastruktuurin kustannus-hyöty-analyysia, joka on myös hyödyllistä ilmastomuutoksen vaikutuksien arvioinnissa.

- Ilmatieteen laitos haluaa kehittää osaamista ilmastonmuutoksen taloudellisista seurauksista ja sopeutumiskeinoista. Talousosaamisen avulla osaamme suunnata säähän ja ilmastoon liittyvää tutkimusta yhteiskunnan näkökannalta oikeaan suuntaan, selvittää Ilmastonmuutos-yksikön päällikkö Ari Laaksonen.Talous ja siihen liittyvät pitkän aikavälin investointipäätökset ovat riippuvaisia ilmastosta ja säästä. Kolmantena tutkimuskohteena on selvittää yksittäisten sääilmiöiden vaikutusta talouteen, sillä ilmastonmuutos tulee tutkimusten mukaan lisäämään sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita.

Tarkat tiedot auttavat sopeutumistoimissaVarautuminen ilmastonmuutoksen tuomiin mahdollisiin uhkiin ja olemassa olevien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää moniulotteisia ja mahdollisimman tarkkoja arvioita ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja etenemisestä.Ilmastonmuutos vaikuttaa taloudelliseen kehitykseen monella tavalla. Suorin vaikutus on sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen, mutta ilmaston muuttuminen voi myös aiheuttaa muutoksia nykyisiin elinkeinoihin tai infrastruktuureihin sekä kansallisesti että globaalisti. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen onkin erityisen tärkeää niillä aloilla, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa paljon. Näitä ovat esimerkiksi maa- ja metsätalous, liikenne, terveydenhuolto, matkailu, rakentaminen ja energiantuotanto sekä väestönsuojelu.

Sopeutumisella tarkoitetaan toimia, joilla vaimennetaan ilmastonmuutoksesta esimerkiksi maataloustuotannolle, infrastruktuurille tai rannikoiden asutukselle koituvia haittoja. Sopeutuminen voi tarkoittaa uhkien lisäksi myös mahdollisuuksia, sillä ilmastonmuutos tuo mukanaan myös uusia teknologia- ja kehitysmarkkinoita myös suomalaisille yrityksille.

Ilmatieteen laitos kehittääkin kumppanuussuhteita, jotta tutkimusta voidaan tehdä yhteistyössä eri tieteenalojen kesken. Talouden osalta yhteistyötä on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen lisäksi Helsingin yliopiston kanssa.

Adriaan Perrels jatkaa työskentelyä myös Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa, muun muassa Ilmatieteen laitoksen ja VATT:n välisen yhteistyön kehittämiseksi. - Monitieteisen lähestymistavan avulla on mahdollista löytää sellainen kestävän kehityksen tie, joka on toimiva sekä talouden että ympäristön kannalta, Adriaan Perrels toteaa.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Adriaan Perrels, puh. 050 583 8575 , adriaan.perrels@fmi.fiIlmastonmuutos yksikön päällikkö Ari Laaksonen, puh. (09) 1929 5530, ari.laaksonen@fmi.fi

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.