Tiedote 10.6.2009

Tiedote - Ilmatieteen laitos seuraa kesän pitkän ajan ennustetta

Tilastojen valossa Suomen kesät näyttävät keskimäärin viileähköiltä ja hellepäiviä on vähän. Ilmatieteen laitos seuraa nettisivuillaan Euroopan sääennustuskeskuksen kesän 2009 pitkän ajan ennustetta ja sen toteutumista. Kuukauden tai sitä pidempiä tietokone-ennusteitä ei tule tulkita perinteisenä sääennusteena.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa on kesässä eli ajanjaksona kesäkuun alusta elokuun loppuun keskimäärin noin 30 kesäistä päivää ja pohjoisessa vajaat 20 kappaletta. Meteorologisen määritelmän mukaan kesäisenä päivänä ylin lämpötila on vähintään 20 astetta, aurinko paistaa vähintään kuusi tuntia ja sademäärä jää alle yhden millimetrin. Hellepäiviä - päiviä, jolloin lämpötila ylittää 25 astetta - on keskimäärin maan etelä- ja keskiosassa sisämaassa 10-15 sekä rannikoilla ja maan pohjoisosassa 5-10 kappaletta.

Tilastollisesti lämpimintä heinä-elokuun vaihteessaTilastojen mukaan Suomen kesän keskimäärin lämpimintä aikaa on heinä-elokuun vaihde. Kesän korkeimmat lämpötilat sattuvat usein kuitenkin heinäkuun alkupuolelle. Kesän korkeimmat lämpötilalukemat ovat sisämaassa yleensä 30 asteen yläpuolella. Korkein Suomessa mitattu lämpötilalukema, 35,9 astetta, on mitattu Turussa 9.7.1914.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesävuorokauden ylimmät lämpötilat vaihtelevat maan etelä- ja keskiosissa keskimäärin 19 ja 21 asteen välillä, Oulun läänissä 18...20 ja Lapin läänissä noin 16...18 asteeseen. Vuorokauden alimmat lämpötilat ovat kesällä maan eteläosissa keskimäärin 9...13 astetta, maan keskiosissa 9...11, Oulun läänissä 8...10 ja Lapin läänissä 6...9 astetta.

Pitkän ajan ennuste vaatii tulkintaaIlmatieteen laitos seuraa kesällä 2009 internetsivuillaan Euroopan sääennustuskeskuksen pitkän ajan ennustetta ja sen toteutumista. Pitkän ajan tietokone-ennusteet eivät pyri ennustamaan säätilanteita, vaan antamaan todennäköisyyden sille, kuinka paljon tarkasteltavan jakson keskilämpötila poikkeaa pitkäaikaisesta keskiarvosta tietyllä maantieteellisellä alueella. Erityisesti Suomen ilmaston suuresta luontaisesta vaihtelusta johtuen pitkät ennusteet ovat haastavia. Kahden tai kolmen viikon mittaiset ennusteet ovat toistaiseksi parhaiten hyödynnettävissä sääriippuvaisilla aloilla, mutta nekin vain asiantuntijan tulkinnan kera.

Toukokuussa Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan kesäkauden keskilämpötila olisi Suomessa 40-60 prosentin todennäköisyydellä tavanomaista korkeampi. Poikkeama olisi ennusteen mukaan suurimmassa osassa maata 0,5...1 astetta. Etelä- ja länsirannikolla poikkeama on aavistuksen korkeampi. Kesäkuun alkupuoli on saman ennustuskeskuksen mukaan tavanomaista viileämpi.

Ennustetta tulkitessa on muistettava, ettei ennustettu jakson keskiarvon poikkeama tavanomaisesta kerro yksittäisten päivien säästä tietyllä paikkakunnalla. Ennustettu poikkeama esimerkiksi lämpimään suuntaan voi syntyä joko siten, että koko jakso tarkasteltavalla paikkakunnalla on tasaisesti keskimääräistä lämpimämpi tai että tarkasteltavaan jaksoon sisältyy lyhyt hyvin lämmin jakso ja muuten lämpötila pysyttelee lähellä tavanomaista.

Myös kesästä 2008 ECMWF:n tietokonemallit ennustivat 0,5...1,0 astetta tavanomaista lämpimämpää, silloin 60-70 prosentin todennäköisyydellä. Suuressa osassa maata kesän keskilämpötila oli kuitenkin runsaan asteen tavanomaista alempi. Ainoastaan maan lounaisimmassa osassa keskilämpötila oli jonkin verran tavanomaista korkeampi.

Pitkän ennusteen seurantasivu osoittessa: fmi.fi/pitkanennusteenseuranta

LisätiedotIlmastopalvelu puh. 0600 1 0601 (3,01 e/min+pvm)