Tiedote 23.10.2013

Suomi mukana merkittävässä meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen selvitystyössä

Ilmatieteen laitos on mukana yhteenliittymässä, jonka tehtävänä on Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriliikenteen kasvihuonekaasujen päästöraportin päivittäminen.
Kuva: Hannu Manninen

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan kuuluva Ilmatieteen laitos on mukana yhteenliittymässä, jonka tehtävänä on Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriliikenteen kasvihuonekaasujen päästöraportin päivittäminen. Päivityksellä halutaan saada mahdollisimman tarkkaa ja ajantasaista tietoa meriliikenteen päästöistä.

Työssä kartoitetaan hiilidioksidipäästöjen (CO2) määrää vuosilta 2007–2012 ja tarkastellaan kasvihuonekaasupäästöjen määriä myös muiden rakenneosien, kuten metaanin osalta. Lisäksi työssä arvioidaan muiden haitallisten aineiden päästöt, kuten typen ja rikin oksidit, pienhiukkaset, hiilimonoksidi ja hiilivedyt.

- Suomen pääsy mukaan IMO:n kasvihuonekaasuraportin päivitystyöhön on osoitus maamme korkeasta alan osaamisesta, mistä voimme olla ylpeitä, iloitsee liikenneministeri Merja Kyllönen. - Raportin tekoon valituilla toimijoilla on kaikilla vahva tieteellinen kokemus.

Työ tehdään perustuen aluskohtaisiin teknisiin tietoihin, minkä vuoksi mallinnuksen laadunvarmistuksessa voidaan käyttää laivanvarustajien raportoimia vuosittaisia polttoaineen kulutuslukuja. Päivitystyössä käytetään muun muassa laivojen automaattisia tunnistamisjärjestelmiä ((AIS ja satelliitti-AIS) sekä pitkän kantaman tunnistamis- ja seurantajärjestelmiä (LRIT).

Suomen lisäksi raporttia työstävässä yhteenliittymässä on mukana tutkimuslaitoksia Alankomaista, Iso-Britanniasta, Japanista, Kanadasta, Kiinasta ja Yhdysvalloista. Ilmatieteen laitoksella Suomen osuutta työstä johtaa erikoistutkija, FT Jukka-Pekka Jalkanen.

Yhteenliittymän on asettanut ja raportin valmistumista valvoo IMO:n asettama ohjausryhmä, jonka jäsenet on valittu tasapainoisesti edustaen eri maanosia sekä kehittyneitä ja kehittyviä maita. Suomi on yksi Eurooppaa edustavasta neljästä jäsenestä. Suomen edustaja ohjausryhmässä on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin johtava asiantuntija Anita Mäkinen.

Selvityksen on tarkoitus valmistua vuoden 2014 aikana.

Lisätietoja:

Vanhempi tutkija Jukka-Pekka Jalkanen, Ilmatieteen laitos, puh. 050 919 5455 (parhaiten tavoitettavissa 24.10.)Hallitusneuvos Lolan Eriksson, liikenne- ja viestintäministeriö, puh. 0295 34 2493Johtava asiantuntija Anita Mäkinen, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, puh. 040 162 4592