Tiedote 9.1.2009

Tiedote - Miten pysyisimme pystyssä? -kampanja käynnistyy

Miten pysyisimme pystyssä? -jalankulun turvallisuuskampanja käynnistyy tänään Oulussa tiedotustilaisuudella ja seminaarilla. Kampanja kiinnittää suomalaisten huomion erityisesti työaikaisen talvijalankulun turvallisuuteen.

Kuva: Eija Vallinheimo

Jalankulkijoiden kannattaa seurata Ilmatieteen laitoksen jalankulkutiedotteita. Yleisradion maakuntaradiot ja aluetelevisiot lukevat tiedotteet lähetyksissään. Jalankulkutiedotteet löytyvät myös YLEn Teksti-TV:stä sivulta 407.

Kelin mukaiset kengät ja liukuesteet jalkineiden pohjissa ovat tehokkain tapa, jolla jalankulkija voi itse torjua liukastumisia. Kuluttajan on kuitenkin vaikea valita keliin sopivia kenkiä, koska niistä puuttuu tiedot pohjien pitävyydestä.Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan paras turva liukastumisten ehkäisemiseksi saadaan nastakengillä. Myös kenkiin asennettavat liukuesteet torjuvat liukastumisia tehokkaasti.

-Talvikenkien valinnassa tilanne on hankalampi. Kuluttajille myytävissä kengissä ei ole merkintöjä tai tuoteselostetta pohjan pitävyydestä ja soveltuvuudesta erilaisille pintamateriaaleille eri lämpötiloissa. Puute olisi korjattavissa esimerkiksi suomalaisten kenkävalmistajien ja maahantuojien oma-aloitteisuudella yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa, toteaa Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Raoul Grönqvist.

Lisäturvaa liukuesteillä

Työterveyslaitoksen liukuestetutkimuksessa kantaesteet toimivat päkiäesteitä hieman paremmin. Toisaalta päkiäesteillä liukastuneilla korjausliikkeet olivat lievempiä kuin kantaesteillä liukastuneilla.

Nastakengät ja liukuesteet eivät sovellu kaikille pinnoille, mutta jos niitä käytetään ulkosalla jään liukastamalla pinnalla, turva on erinomainen.- Testeissämme yksikään kävelijä ei liukastunut eikä kaatunut nastakengillä, tutkimuksesta vastannut Raoul Grönqvist toteaa. -Sen sijaan niin sanotuilla talvityöjalkineilla liukastuminen ja kaatuminen oli todennäköisempää kuin nastakengillä ja liukuesteillä.Liukuesteiden pitää olla tyyppitarkastettuja ja sertifioituja tuotteita. Liukuesteiden valinnassa kannattaa tarkistaa, että ne pysyvät tukevasti paikallaan, eivät liikaa rajoita liikkumista.

Pelkästään ikäihmiset eivät liukastele talvisin, vaan ongelma koskee myös nuoria ja työikäisiä. Talviliukastumisista joutuu sairaalahoitoon kymmeniä tuhansia suomalaisia vuosittain.

Lisätiedot:Jalankulkutiedotteet: Ilmatieteen laitoksen jalankulkutiedotteet

Ilmatieteen laitos, Ylimeteorologi Sari Hartonen, sari.hartonen@fmi.fiTyöterveyslaitos, Tiimipäällikkö Raoul Grönqvist, puh. 046 8505041

Miten pysyisimme pystyssä? -kampanja:Viestintäpäällikkö Joona Vuorenpää, Finanssialan Keskusliitto, puh. 050 5987 063

Kotitapaturma kampanjan verkkosivut osoitteessa www.kotitapaturma.fi