Tiedote 24.8.2007

Tiedote - Nopeasti syntyvä rajuilma voi yllättää veneilijän

Elokuun 22. päivä Uudellamaalla ja Suomenlahdella liikkunut rajuilma on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää veneilijälle on seurata jatkuvasti sääennusteita. Merellä liikkuneeseen rajuilmaan liittyi samanaikaisesti monta erilaista vaaratekijää: myrskypuuskat, salaman iskut, syöksyvirtaukset ja rakeet. Runsaan sateen takia myös näkyvyys kutistui hetkellisesti olemattomiin. Sään lisäksi vaaratilanteita voi aiheuttaa myös välinpitämättömyys muista veneilijöistä sekä puutteelliset veneilytaidot.

Kuva: Kari Österberg

Sääennusteita saatavilla monesta paikastaVeneilemään lähdettäessä tuorein sää- ja tuuliennuste ja viimeiset säähavainnot on aina hyvä olla tiedossa. Tarpeellista on tietää etenkin lähtötilanteen olosuhteet ja tuulen voimakkuuden ja suunnan kehittyminen. Yhdestä kolmeen vuorokauteen ulottuvat tuuliennusteet ovat hyviä, mutta etenkin tuuliennusteiden epävarmuus kasvaa sitä suuremmaksi, mitä useamman vuorokauden päähän ennuste on tehty. Siksi myös venematkan aikana on syytä seurata sään kehittymistä ja tehdä myös omia säähavaintoja. Lisäksi on hyvä tietää, että merisääennusteet laaditaan avomeriolosuhteisiin ja paikallisia tuuliolosuhteita esim. saarien vaikutusta ei niissä huomioida.

Jos liikkuu kahden ennustealueen rajamailla, kuten esimerkiksi Porvoon edustalla, on hyvä kuunnella Suomenlahden itä- ja länsiosan ennuste sekä alueiden varoitukset. Lisäksi on tärkeätä kuunnella merisääkatsaus, jossa kerrotaan matalapaineen sijainti ja liikesuunta. Nämä tiedot ja omat havainnot auttavat hahmottamaan, millaista säätä on odotettavissa.

Käyttökelpoista tietoa saa Ilmatieteen laitoksen www-sivuilta. Myös kännykkään on saatavissa ajankohtaista sää- ja meritietoa tekstiviesteinä tai WAP-palveluina.

Yleisradiossa merisäätiedotukset ja rannikkosääasemien havainnot luetaan kiinteinä lähetysaikoina sekä suomeksi että ruotsiksi ja ne ovat lisäksi nähtävissä teksti-tv:n sivuilla. Yllättävissä vaaraa aiheuttavissa tilanteissa YLE välittää ylimääräisiä tiedotteita ja varoituksia. Näin tapahtui myös elokuun 22. päivä, jolloin Ilmatieteen laitos julkaisi viranomaistiedotteen rajuista ukkosista.

Veneilijä voi kysyä säästä ja tuuliolosuhteista myös suoraan Ilmatieteen laitoksen palvelevalta meteorologilta, joka on päivystää ympäri vuorokauden numerossa 0600 1 0600 (hinta 3,95 e/min+ pvm).

Lue lisääMerisääennusteVeneilijän sääpalvelut

Vesilläliikkujan käsikirja - Sää- ja meritieto -kirjaa on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja viroksi hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Lisätietoja:

Marja Aarnio, puh. (09) 1929 3333Marja-Leena Komulainen, puh. (09) 1929 3320