Tiedote 8.5.2007

Tiedote - Euroviisuja vietetään viileässä kevätsäässä

Ilmatieteen laitoksen 8. toukokuuta tekemän ennusteen mukaan sää on Euroviisujen aikaan Helsingissä viileämpää kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta. Päivisin lämpötila on 10 ja 15 ja öisin 2 ja 5 asteen välillä. Pilvisyys on vaihtelevaa ja sadekuuroihin kannattaa varautua. Merituuli on keväiseen tapaan mahdollinen ja se voi viilentää selvästi Helsingin keskustaa. Muutoin tuulet ovat melko heikkoja.

Kuva: Harri Hintikka

Ilmatieteen laitoksen säätilastojen mukaan toukokuun alkupuolella sää on Suomessa yleensä keväinen. Tyypillisesti päivisin lämpötila nousee aamun viileistä 6-8 asteen lukemista iltapäivällä lähelle 15 astetta maan eteläosassa, erityisesti sisämaassa. Mereltä puhaltavan kylmän tuulen takia Helsingissä voi olla iltapäivisin noin 5 astetta viileämpää kuin sisämaassa.

Toukokuun 12. päivä on ollut kaikkina 2000-luvun vuosina Helsingissä poutainen ja lumeton. Viime vuosina toukokuun alkupuolella on ollut useina päivinä jopa yli 20 astetta. Toukokuussa sataa tavallisesti vähän koko maassa ja sademäärät ovat yleensä pieniä.

Lue lisää Euroviisuajankohdan säätilastoista

Viiden vuorokauden sääennuste/Helsinki

The Eurovision Song Contest will be held in cool spring weather

According to the Finnish Meteorological Institute's forecast of 8 May, the weather in Helsinki during the Eurovision Song Contest will be cooler than average for this time of the year. Daytime temperatures will vary between 10 and 15 degrees and nighttime temperatures between 2 and 5 degrees centigrade.

Expect variable cloudiness and be prepared for rain showers. The sea breeze often occurring in spring may cool the centre of Helsinki considerably. Otherwise winds will be fairly weak.

Climate Statistics in Finland during the Eurovision Song Contest

">Helsinki 5 Day Weather Forecast